Millaisia keinoja selvitä lapsettomuudesta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja valoa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

valoa

Jäsen
28.11.2011
319
0
16
Moi!

Taas yksi epäonninen PAS takana ja pettymys tietenkin suuri. Kuten kaikki hoidoissa olevat tietävät, mieli aaltoilee toivon ja epätoivon välillä ja tekee elämästä raskasta. Minkälaisia keinoja teillä on selviytyä arjesta ja lapsettomuuden taakasta? Vertaistuki(ryhmät?), itsehoito-opukset, terapia?? Kertokaa kokemuksia, mikä on auttanut teitä eteenpäin.
 
käytiin miehen kanssa yhdessä juttelee ammatilaisten kanssa, lisäksi kävin yksinkin mt-hoitajan juttusilla. Liikunta ja muut harrastukset, työnteko, ystävät... ja sopivasti yhdessä ja erikseen miehen kanssa tuskailtiin.... aika auttoi jonkin verran hyväksymään. Itse olin uupumuksen ja masennuksen rajoilla, olin hetken sairaslomalla töistäkin, kasasin itseäni. Lääkkeitä en tarvinnut, vaikka jo reseptin sainkin masennuslääkkeisiin. Nukkumisongelmiin käytin jotain rauhoittavaa, oisko ollu opamaksia tms.

jaksamista
 
Joskus tuntuu, ettei keinoja ole minkäänlaisia.

Itkeminen, tsemppaaminen, "seuraavalla kerralla sitten" ajattelu, vetää perseet olalle, puhuminen, antaa itselle luvan olla Vihainen, Katkera ja Surullinen. Lukeminen, esim. "Lapsettomuus kriisinä" tai " Ei kenenkään äiti", vertaistuki, työnteko, unohtaminen tai ainakin joskus asian kieltäminen.

Joskus aina jokin auttaa, tai sitten ei. Ja sitten on aina se puutarhan hoito.
Kaikenkaikkiaan tunneskaala on iso ja sen tajuaminen kuinka isosta asiasta oikeastaan on kyse on joskus Lamauttava. En esim koskaan ollut ajatellut, että lapsettomuuden joutuu kokemaan toisenkin kerran, eli sitten kun kavereidin lapset alkaa saada lapsia, eikä susta tule sitten koskaan mummoakaan.

Olisipa maailma edes kerran meille reilu.
 
Mulla auttaa oikeastaan parhaiten se, että teen sopivassa määrin riittävän isoja suunnitelmia muilla elämän osa-alueilla. Eli kokeilen uusia harrastuksia, aloitan jonkun opiskeluprojektin, varaan riittävän pitkälle tulevaisuuteen matkan jota voi suunnitella jne. Se suuntaa mun ajatukset pois lapsettomuudesta ja ohjaa omaa mieltä siihen suuntaan, että elämässähän on paljon kivaa sisältöä ilman lastakin. Myöskin yritän huonoina hetkinä ajatella miten helppoa on elämä ilman lasta ja erityisesti miten PALJON enemmän voi panostaa parisuhteeseen (lapsihan eittämättä hajottaa parisuhdetta aika paljon). Saan nukkua sunnuntaiaamuisin niin pitkään kuin huvittaa, saan lukea rauhassa lehteä tuntikausia, saan huolehtia itsestäni harrastamalla paljon liikuntaa, rahaa säästyy kun ei ole lapsen kuluja ja voin käyttää niistäkin rahoista itseeni jne :) Itsekästä ajattelua toki mutta joinakin hetkinä ihan korvaamattoman tarpeellista. Ja todentotta, useinkin kun kuuntelen vaikkapa kaupassa uhmaikäisen kakaran rääkymistä, ajattelen omaa elämääni tosi tyytyväisenä ja helpottuneena. Lähes pelottavaakin joskus huomata tuo oma reaktionsa :)

Ennen kuin tällaiseen ajatteluun pystyin, tarvittiin aika pitkä aika ja aika monta epäonnistunutta hoitoa. Huonoja hetkiä tulee toki vieläkin, mutta nyt ne ei aiheuta enää niin syvää notkahdusta ja menevät jotenkin nopeammin ja loivempina ohitse.

Uskoisin että terapiasta saattaisi olla apua, tai jos lapsettomuusklinikallanne on mahdollisuus puhua näihin asioihin erikoistuneelle psyk-hoitsulle tms niin sekin mahdollisuus kannattanee hyödyntää. Itsekin varmaan menisin viimeksimainitulle, mutta hän sattuu olemaan tuttu toista kautta, niin en sitten koe hänelle puhumista kovinkaan mielekkääksi :)

Toivoa antaa tietysti sekin, että vielä on mahdollisuuksia edessä. En tiedä millainen kriisi on edessä sitten, kun on aika mahdollisesti lopettaa tuloksettomat hoidot. Sitä en vielä hirveästi ole ajatellut.
 
Kiitos vinkeistä. Vaikka tätä kohtaloa ei toivo kenellekään, niin on kuitenkin lohdullista tietää etten ole tämän asian kanssa yksin. Täällä keskustellessa huomaa, että juuri niitä samoja ajatuksia meistä itse kukanenkin käy läpi.
 
Scarlethin, metodit kuulostavat tutuilta. Olen stemppannut noilla konsteilla itseäni ennen hoitojen aloittamista. Ja huumori! Se auttaa. Meillä on siipan kanssa aika ronskiakin huumoria asiasta. :D

Nyt kun hoidot 1,5 vkoa sitten alkoivat, tuli taas uudenlaisia ajatuksia ja tuntemuksia. Kamalinta oli ajatella että hoidot loppuisivat heti ja nyt, jos minusta sittenkin löytyy joku vika... Hoidot tuovat kuitenkin jonkinlaista toivoa ja lohdutusta. Sitä en tiedä miten lopullisesti voin hyväksyä lapsettomuuden, jos/kun hoidot on käyty läpi. :(
 
Meillä miehen kanssa on sellainen tilanne että 6 vuotta ollaan yritetty lasta ja alkaa hieman v*****taa tämä, joten päätimme että 3 IVF on meidän viimeinen hoito. Alussa en todellakaan ajatellut näin, ajattelin että viimeiseen asti taistelen ym, mutta eihän näitä loputtomasti jaksa, hajoaa pää ym.. Tietty jos myöhemmin tuntuu niin voi käydä yksityisellä mut toistaiseksi näin, katotaan tämä viimeinen hoito ja thats it. Mies puhui mulle "järkeä", eli voi elämää olla ilman lapsiakin, voidaan kahdestaan nauttia elämästä ym:) Oon toisaalta hyväksynyt sen että ei saada koskaan lasta. Toki minullakin on niitä päiviä että "vihaan vauvoja" ym mutta se menee ohi..
 
Halusin (haluan tietysti yhä) lapsen noin 6v. ajan. Nyt, kun tiedän, etten voi edes yrittää lasta niin, kateuden, haaveiden, toiveiden, vihan jne. rinnalle on astunut murskaavaa surua, masennusta, ajoittaista kieltämistä jne.

Mun tilanne on eri mitä "muiden" eli en voi yrittää lasta sairauden ja sen hoidon vuoksi - nyt tuntuu, että välttämättä/todennäköisesti koskaan.

Vuoden jaksoin siten, että ajattelin kuinka kivaa on kun voi nukkua myöhään tai vaikka juoda viiniä kun huvittaa, katsella kumppanin kanssa leffoja, noh yleensäkin tehdä mitä huvittaa...
Mutta sitten tipahdin alas ja kovaa, kun jouduin myöntämään itselleni, että kärsin yhä ja edelleen vauvakuumeesta, olen suunnitellut elämääni siten että siihen kuuluisi lapsia, olin ehtinyt miettimään kaikkia lapsiin liittyviä asioita vuosien ajan...

Sitten tämä alkoi; tämän hetkinen lohduttomuus ja suru. Tulee itkettyä jatkuvasti.

Mä en voi keskittyä työhönkään, sairauteni vuoksi. Enkä voi matkustella.
Että tulee surtua terveyden menetystä, työkyvyttömyyttä ja vähän kaikkea yhtä aikaa.
Liian raskasta, eikä terapiat sun muut oikein lohduta.

Miten selvitä? Mä en todellakaan tiedä, se on mun rehellinen vastaus :/
Tai no turhat haaveet ja kieltäminen voi auttaa hetkeksi:/ Pahin on se vaihe, jos ja kun joutuu myöntämään lopullisesti ettei lapsia tule (eli kaikki toivo katoaa, rippeetkin).
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä