Voi kääk! Mulla on aina ollut tuo sama taktiikka. Olin ihmeissäni miehen kokoamis"tekniikasta", kun se hankalasti vertasi siitä kannen pikkukuvasta niitä paloja.
Mutta luokittelen itseni älykkyydeltäni tavalliseksi, hitaaksi, mutta tavalliseksi.
Voi kääk! Mulla on aina ollut tuo sama taktiikka. Olin ihmeissäni miehen kokoamis"tekniikasta", kun se hankalasti vertasi siitä kannen pikkukuvasta niitä paloja.
Mutta luokittelen itseni älykkyydeltäni tavalliseksi, hitaaksi, mutta tavalliseksi.
M
mama the strange
Vieras
Mensan testejen mukainen älykkyys mulla on ollut kahdessa testissä yli 140.
Lahjakkuusprofiilini on aika epätasainen, olen hyvä kielellisissä asioissa, muistini ja looginen ajattelukykyni ovat erittäin hyviä.
Mulla on kuitenkin adhd (aikuisena diagnisoitu) ja jonkinlainen hahmottamishäiriö.
Osasin puhua lauseita jo alle 1-vuotiaana. Ensimmäiset muistikuvani ovat myös tuolta ajalta. Kirjaimet tunsin 2-vuotiaana ja lukemaan opin itse 4-vuotiaana. Olin sairaalloisen ujo lapsi ja sosiaalisesti kehittymätön, nyt näen nuo ongelmat osana adhd-oirestoa. Kärsin jo hyvin pienenä jonkinlaisesta outouden tunteesta ja mietin itsemurhaa alle 5-vuotiaana.
Yleistietoni oli lapsena hyvä, olin kiinnostunut asioista ja varsinainen lukutoukka. Koulussa olin alaluokilla erittäin hyvä oppilas. Myöhemmin olin todella laiska (läksyt tein viimeisen kerran kolmannella luokalla) ja kahlasin koulun lähes 9 keskiarvolla tekemättä yhtään mitään. Keskiarvoa laskivat hahmottamishäiriöstä johtuvat vaikeudet matematiikassa ja vieraissa kielissä.
Nuorena kärsin huonosta itsetunnosta ja masennuksesta. Olin myös aina (tietysti) koulukiusattu.
Lahjakkuusprofiilini on aika epätasainen, olen hyvä kielellisissä asioissa, muistini ja looginen ajattelukykyni ovat erittäin hyviä.
Mulla on kuitenkin adhd (aikuisena diagnisoitu) ja jonkinlainen hahmottamishäiriö.
Osasin puhua lauseita jo alle 1-vuotiaana. Ensimmäiset muistikuvani ovat myös tuolta ajalta. Kirjaimet tunsin 2-vuotiaana ja lukemaan opin itse 4-vuotiaana. Olin sairaalloisen ujo lapsi ja sosiaalisesti kehittymätön, nyt näen nuo ongelmat osana adhd-oirestoa. Kärsin jo hyvin pienenä jonkinlaisesta outouden tunteesta ja mietin itsemurhaa alle 5-vuotiaana.
Yleistietoni oli lapsena hyvä, olin kiinnostunut asioista ja varsinainen lukutoukka. Koulussa olin alaluokilla erittäin hyvä oppilas. Myöhemmin olin todella laiska (läksyt tein viimeisen kerran kolmannella luokalla) ja kahlasin koulun lähes 9 keskiarvolla tekemättä yhtään mitään. Keskiarvoa laskivat hahmottamishäiriöstä johtuvat vaikeudet matematiikassa ja vieraissa kielissä.
Nuorena kärsin huonosta itsetunnosta ja masennuksesta. Olin myös aina (tietysti) koulukiusattu.
Niin, no siinä testissä se oli sd 15 ja on se tehty monesti uudestaankin, eri testeillä. Eikö se kirjoiteta adhd?
Minäpä olen mittaamattoman älykäs
Nettitestejä ei lasketa
Minä uskon, että jokainen on tavallaan älykäs.
S
Samamies
Vieras
Joo, kenties sulla on suhteellinen älykkyys pysynyt samana. Itsestäni olen melkoisen varma, että se on vaihdellut ikävuosina 6-20. Ja uskoisin että muilla on sama. Harvoinpa se lineaarisesti kehittyy.
Ja olis helppoa kirjoittaa se adhd. Ehkä jopa liian helppoa. En tiedä, kaipa tuo on se vanha muoto kirjoittaa. Joten siirynpä uuteen.
Täytän ison osan niistä älykkyyden kriteereistä, joita ap luetteli. (Myös omista ja yhteiskunnan sekä eräiden järjestöjen kriteereistä...)
Lapsena olin aina se erilainen. Alle kouluikäisenä olin enemmän aikuisten seurassa kuin muiden lasten (vaikka päiväkodissakin). Kouluikäisenä olin se, joka roikkui kaveriporukassa "mukana", ihan yksin en ole kuitenkaan koskaan jäänyt. Tosin yksinolo ei minua ole ahdistanutkaan. Lukiossa ja yliopistossa alkoi jo olla helpompaa -
mutta aina on tuntunut siltä, etten "kuulu mihinkään".
Saatan olla sosiaalisesti kömpelö, olen tiedostanut sen ja yritän tehdä asian eteen paljon. Olen kuitenkin hakeutunut työhön, johon kuuluu paljon ihmiskontakteja ja sosiaalisia haasteita; olisin ollut kiinnostunut myös tutkijan urasta, mutta ehkä jokin sisimmässä kehotti välttämään sellaisen valitsemista juuri siitä syystä, että se olisi saattanut erakoittaa minua.
Omille lapsilleni toivon helpompaa elämää. Tai ehkä ainakin, että löytäisivät sellaisen paikan maailmassa, johon kuulua.
Lapsena olin aina se erilainen. Alle kouluikäisenä olin enemmän aikuisten seurassa kuin muiden lasten (vaikka päiväkodissakin). Kouluikäisenä olin se, joka roikkui kaveriporukassa "mukana", ihan yksin en ole kuitenkaan koskaan jäänyt. Tosin yksinolo ei minua ole ahdistanutkaan. Lukiossa ja yliopistossa alkoi jo olla helpompaa -
mutta aina on tuntunut siltä, etten "kuulu mihinkään".
Saatan olla sosiaalisesti kömpelö, olen tiedostanut sen ja yritän tehdä asian eteen paljon. Olen kuitenkin hakeutunut työhön, johon kuuluu paljon ihmiskontakteja ja sosiaalisia haasteita; olisin ollut kiinnostunut myös tutkijan urasta, mutta ehkä jokin sisimmässä kehotti välttämään sellaisen valitsemista juuri siitä syystä, että se olisi saattanut erakoittaa minua.
Omille lapsilleni toivon helpompaa elämää. Tai ehkä ainakin, että löytäisivät sellaisen paikan maailmassa, johon kuulua.
M
"Miisa"
Vieras
Oma mieheni, joka on matemaattisesti ja kielellisesti huippuälykäs, oli lapsena ollut kuulemma erittäin pikkuvanha ja totinen, teininä ylirauhallinen ja nyt aikuisena täysin normaali, sosiaalinen mies. 
Siksi en ehkä olekaan omasta ujosta, epäsosiaalisesta ja pikkuvanhasta 3-vuotiaastamme niin huolissani, vaikka moni muu olisi.
Siksi en ehkä olekaan omasta ujosta, epäsosiaalisesta ja pikkuvanhasta 3-vuotiaastamme niin huolissani, vaikka moni muu olisi.
:'(
Järkyttävää luettavaa.
Kerro edes, että sinut otettiin vakavasti, että joku auttoi sinua...?
S
Samamies
Vieras
Joskus tuntuu, että pahin rangaistus älykkäälle ihmiselle on se, että joutuu olemaan tekemisissä ihmisten kanssa joista suurimman osan kanssa pitää keskustella kolme pykälää alemmilla vaihteilla. No kenties mun oma älyni on jo lopullisesti taantunut kun olen ollut työelämässä sellaisen porukan kanssa. Oikeastaan ihan kivoja ihmisiä sitä paitsi pääosin. Ei vaan voi edes kuvitella keskustelevansa mistään kovin kiinnostavasta.
Toisaalta vielä rasittavampaa on keskustella ns. hieman älykkäiden pätijöiden kanssa. No...joo.
Toisaalta vielä rasittavampaa on keskustella ns. hieman älykkäiden pätijöiden kanssa. No...joo.
Eras minulle hyvin laheinen oli todella alykas lapsi ja aikuinen. Lapsena ei juuri leikkinyt, ei ollut myoskaan kovin paljoa kavereita. Teinina vaan opiskeli, ei puhunut koskaan asioistaan. Kirjoitti 7 Laudaturia ja sittemmin toimi yliopistossa tutkijana. Vanhempana oppi puhumaan (ainakin minulle), halaamaan, jopa vetamaan kannit. Mutta oli silti sosiaalisesti tosi kompelo. Perfektionisti, pieksi itseaan virheista. Masentui pahasti- ei osannut ottaa apua vastaan. Koki avun tyrkyttajien olevan niin eri aaltopituudella (kenties ei alyllisesti samalla tasolla). Teki 28-vuotiaana itsemurhan.
No ei se tulos yleensä ole ihan sama numero tietenkään, mutta ei älyttömiä heittoja kuitenkaan. Jos minut olisi testattu esmes esikoisen vauvavuotena, tulos olisi voinut olla kovinkin heikko. Olosuhteista riippuen, mutta autistina olen aika tarkka rutiineiden pysyvyydestä.