Millaiset välit sinulla on omiin vanhempiisi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Liinu81
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

Liinu81

Vieras
Tässä illan aikana olen kovasti miettinyt omia vanhempiani ja meidän välistä suhdetta. Vanhempani asuvat tuossa ihan lähellä ja ollaan paljon tekemisissä. Meillä on aina ollut hyvät välit ja on edelleenkin, mutta ajoittain tästä lähellä asumisesta meinaa iskeä ihan mahdoton ahdistus. Lähinnä siksi, että tämä minun oma perheeni (eli minä, mieheni ja etenkin lapsemme) on ainoa sisältö vanhempieni elämässä. Tottakai on ihanaa, että lapsemme on heille tärkeä ja haluavat osallistua hänen elämään. Mutta joskus tuntuu, että tukehdun jatkuviin kuulumisten kyselyihin ja huolehtimiseen ihan joka asiasta. Heillä ei tosiaankaan ole mitään omia menoja ja harrastuksia, töissä käyvät kyllä vielä. Niin ja esille on tullut, että vanhempieni välinen suhde taitaa voida aika huonosti ja tästä saankin kuulla sitten erityisesti äidiltäni. Tosiaan joskus tämä kuvio ahdistaa. Mutta niin, miten teillä muilla sujuu omien vanhempienne kanssa?
 
Isä on ollut kuolleena jo yli 10 vuotta, eli välit on ihan loistavat, äiti varmaankin elää, mutta en ole ollut missään tekemisissä yli neljään vuoteen. Äiti ei voi sietää mun lapsia.
 
Isäni menehtyi ennen aikojaan 2 vuotta sitten, mutta oli kuolemaansa asti hyvin tiiviissä yhteydessä perheeseemme. Onneksi hän sai tavata lapsenlapsensa ja viettää aikaa hänen kanssaan. Äitini vierailee luonamme n. kerran kuussa, hän on ihan huippu kun viitsii matkustaa Suomesta tänne meidän luo. Puhun äitini kanssa ehkä kerran kahdessa päivässä, välimme ovat erinomaiset. Minulla on aina ollut hyvät suhteet vanhempiini ja he ovat aina olleet tärkeä osa perhettämme. :)
 
Ihan hyvät. Soitellaan lähes päivittäin ja kyläillään noin parin kolmen viikon välein. Lapset mummolle tärkeitä. Hoitoapua saimme paljon kun lapset olivat pieniä.
 
Isä on kuollut muutama vuosi sitten, mutta meillä oli lämpimät välit ennen hänen kuolemaansa. Joskus riideltiin rajustikin ja oltiin erimieltä asioista, mutta aina sovittiin nopeasti.

Äiti on toista maata. Paljon riippuu siitä, onko juomaputki päällä vai ei. ikävä kyllä ei koskaan voi tietää, milloin tämä selvä kausi on ja milloin viinan vetäminen alkaa. Kännissä tulee haukkumista, panettelua ja minun/minun perheen asioihin sekaantumista. Lisäksi kaivelee kännissä isän ja hänen avioliiton aikaisia ongelmia, joista osittain syyttää minua. siksi ei nykyään hirveän paljon tekemisissä olla.
 
Äitini on kuollut, isä kyläilee silloin tällöin, aika vieraantuneita ollaan. Näkee kolmea lapsenlastaan n. kerran kuussa tai kahdessa puoli tuntia-tunnin kerrallaan... Eli aika paljon paremmin vois mennä :(
 
Vierailen vauvan kanssa yhdestä useampaan kertaan viikossa vanhempieni luona, mieskin tulee mukaan jos ei ole töissä tmv. :) Muille en uskaltaisi edes antaa vauvaa hoitoon yöksi. Luottamus omiin vanhempiini on 100%, muille sukulaisille ehkä pariksi tunniksi uskallan jättää.. silloinkin kirjoittelen pitkät listat mahdollisista tilanteista ja mitä niissä pitää tehdä :D Omille vanhemmille en edes vaivaudu kirjoittamaan kun ovat niin hyviä tuon kanssa ^^
 
no ap, onko sulla ja miehellä omia harrastuksia?
no, äitini kyselee epäuskoisena, voiko lapsi hyvin. ei enää niin riso, kun ei soita joka viikko. ei ole uskovinaan että osataan hoitaa. normaalit jalat kylmät jne.
 
Surullista oli lukea, että monella ei ole yhteyttä omiin vanhempiin tai he ovat jo kuolleet, toivottavasti teillä on elämässänne muita tärkeitä ihmisiä ja tukiverkkoja lasten kanssa. Niin ja en minä tosiaan halua kuulostaa epäkiitolliselta siitä, että vanhempani haluavat osallistua meidän elämään. Koska asia ei ole niin. Vaikea tässä lyhyesti kuvata tilannetta, mutta joskus tosiaan tuntuu, että kun vanhempani "omistavat" elämänsä meille, niin meidän tulisi sitten tehdä samoin. Siis olla olemassa heitä varten. Ja tietenkin haluankin ja halutaankin olla, mutta meillä taas on aika paljon kaikenlaisia menoja ja tuntuu sitten kummalliselta potea niistä huonoa omaatuntoa (vaikka siis menoista huolimatta nähdään useamman kerran viikossa).
 
Mulla on äidin kanssa tosi hyvät välit, nähdään lähes päivittäin, äiti hoitaa meidän kuopusta.:)
Ei ahdista kyllä yhtään ja äiti ei onneksi puutu liikaa, joskus meinaa jotain sanoa mut lyödään se usein sitten vitsiksi koko juttu.:D
 
työelämässä, jotenki aina niin väsyneitä. Eivät ole ikinä hoitaneet esikoista, ei olla kyllä pyydetty mutteivat ole edes tarjoutuneet vaikka ovat nähneet jos ollaan oltu väsyneitä tai olis jotain menoa :(

Isä löi ja hakkas kun asuin kotona, myös muita sisaruksia. Koskaan ei juuri tästä olla puhuttu.
On myös ongelmia omassa liitossa (isällä ollu suhde) joten monesti saa kuulla kuinka tappelevat.

Välit on ihan hyvät kai. Toisinaan menee hermot ja ei käydä vähään aikaan kun heillä on tapana käyttää jotain sanomia asioita aseina mua vastaan myöhemmin... Heille ei voi siis ongelmista puhua
 
liian harvoin nähkään välimatkan takia ( ehkä 4x vuodessa) . Välit on hyvät, toisiamme kunnioittavat. Soitellaan viikoittain ja ovat lapsenlapsille tosi tärkeitä. Eivät ole koskaan puuttuneet tekemisiini liikaa vaan ovat sanoneet että auttavat aina kun voivat ja koti on paikka mihin voi aina tulla, mutta omista teoistaan pitää vastuu kantaa... Niillä eväillä olen kyllä pitkälle päässyt. Niin viisaita ovat nuo mun "vanhukset"... =)
 
Taidanpas palata urputtamaan tähän ketjuun.. Vielä asiaa mietittyäni, tajusin miksi ne vanhempani ovat nyt alkaneet minua ahdistamaan. Heillä on todella todella negatiivinen asenne kaikkea (paitsi meitä) kohtaan. Niin kuin sanoin, ei harrastuksia, ei menoja, koska mikään ei tunnu kiinnostavan. Mutta sitten se kotona oleminenkaan ei tunnu olevan mieluista. Olen ainoa lapsi ja välillä tuntuu, että ihan oikeasti minä (& perheeni) olen vastuussa vanhempieni onnellisuudesta. Ei kai se voi olla niin. Ihan vakavasti olen harkinnut, että tässä pitää muuttaa toiselle paikkakunnalle.
 

Yhteistyössä