Niin eli haluaisin kuulla, miksi olet eronnut puolisostasi? Jos et sitten lopulta eronnutkaan, onko tilanteenne jatkunut samanlaisena vai voiko se muuttua, jos vuosia on painittu saman ongelman kanssa?
Millaiset syyt johti eroon? Kauanko harkitsit? Muuttuiko tilanne jossain vaiheessa, jos päätitkin jäädä?
- Viestiketjun aloittaja Mummy Sunshine
- Ensimmäinen viesti
D
dvsv
Vieras
Olin eroamassa moneen kertaan samojen syiden takia, ei mitään muutosta vaikka aina piti kaiken muuttua kun asioista oli puhuttu. Mikään ei vaan muuttunut, ja sitten mä vaan päätin, että nyt riittää, yhtään päivää elämästä en enää tähän suhteeseen tuhlaa.
En ole katunut eroa, ainoastaan sitä, että en lähtenyt aiemmin.
En ole katunut eroa, ainoastaan sitä, että en lähtenyt aiemmin.
Tarvis ehkä toisen ketjun, mutta miten pienet lapset (alle 7v.) on jaksaneet eron jälkeen? Ei-kaunisteltuja vastauksia, kiitos
Erottiin molemminpuolisen luottamuspulan takia. Lisäksi mies ei puhu mitään ja kaikki asiat ovat koko suhteen ajan kaatuneet minun niskaani eivätkä asiat muuttuneet lupauksista huolimatta. Kaikki käytännön asiat, raha-asiat yms ovat aina olleet minun vastuullani... Loppujen lopuksi oli kaksi vaihtoehtoa: erota tai se, että palaisin täysin loppuun jatkuvien ongelmien, stressin ja riitojen takia. Erosta jutteleminen oli aluksi vaikeaa mutta nyt tuntuu että olemme parempia ystäviä kuin koko suhteen aikana. Meille tämä oli ehdottomasti oikea päätös vaikka se vaikea olikin.
Ja tiedän, että nuo syyt kuulostavat vähän turhilta eroamiseen mutta en osaa (tai halua) oikein ihan perinpohjin selittää tilannetta.
D
dvsv
Vieras
Mun lapset oli ainakin ihan OK, niiden mielestä tilanne muuttui parempaan suuntaan. Oli toisella vanhemmallakin enemmän aikaa niille, kun oli se joka toinen viikonloppu. Vähemmän isä muksujen kanssa aikaa vietti silloin kun oltiin vielä yhdessä.
Isä oli niin vähän paikalla lasten ollessa hereillä ja muutenkin päävastuu lastenhoidosta oli mulla, että lapset ei olleet millänsäkään siitä, ettei enää oltu yhdessä. Ja helpottihan se lasten elämää, vaikkei lasten aikana riideltykään, kun kotona oli aina rauhallista ja hyvä olla. Jaksoin paremmin kun ei ollut huonoa suhdetta viemässä voimia.
Isä oli niin vähän paikalla lasten ollessa hereillä ja muutenkin päävastuu lastenhoidosta oli mulla, että lapset ei olleet millänsäkään siitä, ettei enää oltu yhdessä. Ja helpottihan se lasten elämää, vaikkei lasten aikana riideltykään, kun kotona oli aina rauhallista ja hyvä olla. Jaksoin paremmin kun ei ollut huonoa suhdetta viemässä voimia.
Tämä minullakin oli yksi niistä syistä joiden takia tehtiin lopullinen päätös. Huono suhde passivoi tosi paljon enkä enää "jaksanut" olla oma iloinen itseni.
R
"Ramona"
Vieras
Erosimme, koska tuli vain selkeästi liikaa riitaa, niin lasten kasvatuksesta kuin muustakin. Nyt asun 6:n lapseni kanssa. Vanhoista tämä oli niin romanikulttuuria vastaan, joten hyväksyvät perheestämme ainoan "puhtaan" lapsen, joka on syntynyt eron jälkeen emmekä ole voineet häntä sotkea.
M
"moi"
Vieras
Minulla oli aika lailla samat syyt kuin edellä vastanneilla paitsi lisäksi mies oli sairan mustasukkainen ja henkistä väkivaltaa oli. Aloin olla todella masentunut, jos en olisi lätenyt olisin varmaan tappanut itseni. olisi pitänyt lähteä aiemmin...
Erosta kohta 4v. lapset oireilee yhä sillä isä on välillä niiiin superiskää ja sitten saattaa taas mennä pari kuukautta ettei edes vastaa puhelimeen eikä halua nähdä lapsia! henkisesti sairas ihminen siis kyseessä.
Lapset ovat esim. oksentaneet stressistä sieltä isän luota tultuaan, yökastelua on ollut, puheen viivästymistä, painajaisia, syömisvaikeuksia.... kaikkea mahdollista. Pakko se vaan on kestää vaikka ei aina jaksaisi korjata lapsia isän jäljiltä :/
Erosta kohta 4v. lapset oireilee yhä sillä isä on välillä niiiin superiskää ja sitten saattaa taas mennä pari kuukautta ettei edes vastaa puhelimeen eikä halua nähdä lapsia! henkisesti sairas ihminen siis kyseessä.
Lapset ovat esim. oksentaneet stressistä sieltä isän luota tultuaan, yökastelua on ollut, puheen viivästymistä, painajaisia, syömisvaikeuksia.... kaikkea mahdollista. Pakko se vaan on kestää vaikka ei aina jaksaisi korjata lapsia isän jäljiltä :/
Y
"yhäippä"
Vieras
Erottiin, koska miehellä oli uusi nainen, jonka luokse muutti. Tätä edellisi myrskyisä liitto ja kaikenlaista sälää. Lapset oli 7kk ja 3v. Pienempi on ollut koko ajan ihan ok, mut isommalla on vaikeuksia, milloin enemmän milloin vähemmän. Tosin epäillään, että hänellä olisi jotain neurologista vaivaa myös, mutta ei olla vielä saatu diagnoosia, kuulemma liian nuori. Kaipasi paljon isää ennen ja odotti että isä muuttaa takaisin meidän luo. Sit alkoi uhmata tosi paljon, sai hirveitä raivareita ja hysteerisiä kohtauksia milloin mistäkin syystä. Nyt on tasaantunut aika paljon, meillä menee ihan mukavasti. Isällä on masennusta eikä jaksa olla lastensa kanssa, mutta lapset on jo tyytynyt tilanteeseen. Isompi ei itse asiassa halua paljon nähdä edes isäänsä.
S
syypää
Vieras
Me ei olla vielä erottu, koska en "osaa päättää", onko syyt tarpeeksi painavia?
Me ollaan jatkuvasti eri mieltä kaikesta, ei osata puhaltaa yhteen hiileen eikä olla tiimi vaan ihan kuin oltais joku taistelupari, vastakkaisilla puolilla.
Sekaiä on harvoin, koska ei yksinkertaisesti huvita, oikeastaan aina (10v) ollut sama tilanne, jo ennen lapsia. Kemiat ei taida kohdata. Fyysinen läheisyys on ollut vähän pakkopullaa jo vuosia.
Mä olen kyllästynyt kinaamiseen ja omasta mielestäni en haasta riitaa, mutta mies tiuskii mulle vähän kaikesta. Mussa on syy vähän kaikkeen; mun vuorotyö rasittaa (olen tehnyt vuorotyötä jo ennenkuin tavattiin), lastenhoito rasittaa (vaikka on kyllä ihana isä yleensä), mä saan huolehtia yhteiset laskut, miehellä on liian isot menot tuloihin nähden ja kiristelee rahapulaansa eikä haluais laittaa meidän yhteiselle tilille omaa osuuttaan, vihaisena haukkuu mut ihan maanrakoon (olen huono äiti, olen kuulemma mielisairas, luon kiireilmapiirin kotiin, mikä tulee esim. siitä, että joudun aikatauluttamaan ja organisoimaan arjen kulun ja mm. patistamaan porukkaa syömään, pesuille ym.)
Vihaisena huutaa ja tiuskii, on käynyt useamman kerran käsiksi. Ei lyö, mutta tuuppii sängylle, sohvalle, seinää vasten, vääntää käsistä ym.
Sanoo myös, ettei ole rakastanut mua enää moneen vuoteen. Ei vaan taida hänkään uskaltaa lähteä.
Syyttää mua oikeastaan kaikesta.
Samaa ympyrää kierretään vuodesta toiseen, mutta onko tarpeeks syitä lähteä. Aiemmin meillä oli hauskaakin noissa väleissä, mutta puoleen vuoteen ei ole ollut sitäkään.
Me ollaan jatkuvasti eri mieltä kaikesta, ei osata puhaltaa yhteen hiileen eikä olla tiimi vaan ihan kuin oltais joku taistelupari, vastakkaisilla puolilla.
Sekaiä on harvoin, koska ei yksinkertaisesti huvita, oikeastaan aina (10v) ollut sama tilanne, jo ennen lapsia. Kemiat ei taida kohdata. Fyysinen läheisyys on ollut vähän pakkopullaa jo vuosia.
Mä olen kyllästynyt kinaamiseen ja omasta mielestäni en haasta riitaa, mutta mies tiuskii mulle vähän kaikesta. Mussa on syy vähän kaikkeen; mun vuorotyö rasittaa (olen tehnyt vuorotyötä jo ennenkuin tavattiin), lastenhoito rasittaa (vaikka on kyllä ihana isä yleensä), mä saan huolehtia yhteiset laskut, miehellä on liian isot menot tuloihin nähden ja kiristelee rahapulaansa eikä haluais laittaa meidän yhteiselle tilille omaa osuuttaan, vihaisena haukkuu mut ihan maanrakoon (olen huono äiti, olen kuulemma mielisairas, luon kiireilmapiirin kotiin, mikä tulee esim. siitä, että joudun aikatauluttamaan ja organisoimaan arjen kulun ja mm. patistamaan porukkaa syömään, pesuille ym.)
Vihaisena huutaa ja tiuskii, on käynyt useamman kerran käsiksi. Ei lyö, mutta tuuppii sängylle, sohvalle, seinää vasten, vääntää käsistä ym.
Sanoo myös, ettei ole rakastanut mua enää moneen vuoteen. Ei vaan taida hänkään uskaltaa lähteä.
Syyttää mua oikeastaan kaikesta.
Samaa ympyrää kierretään vuodesta toiseen, mutta onko tarpeeks syitä lähteä. Aiemmin meillä oli hauskaakin noissa väleissä, mutta puoleen vuoteen ei ole ollut sitäkään.
M
"minä"
Vieras
Minä erosin miehestäni kun lapsi oli 4 vuotias. Syynä oli miehen narsismi ja alkoholismi, ei itse omasta mielestään tehnyt mitään väärin ja eli niinkuin normaalit ihmiset. Eroa en ole katunut, harmittaa vaan että ehti tapahtua paljon asioita ennenkuin lähdin. Jos olisin lähtenyt aiemmin niin elämä olisi nyt helpompaa.
Lapsi suhtautui eroon hyvin - lapsi voi paljon paremmin nyt kun hänellä on tasapainoinen ja onnellinen äiti. Lapsen raivokohtaukset jäivät pois kaksi viikkoa muuton jälkeen.
Lapsi suhtautui eroon hyvin - lapsi voi paljon paremmin nyt kun hänellä on tasapainoinen ja onnellinen äiti. Lapsen raivokohtaukset jäivät pois kaksi viikkoa muuton jälkeen.
V
"vieras"
Vieras
me oltiin eronpartaalla pari vuotta sitten. Syynä vieraantuminen, luottamuspula, seksin puute, alkoholi, liika työnteko, masennus, konkurssi yms. Mies soitti perheneuvolaan ja saatiin keskustelu apua. Siinä sitten vatvottiin asioita ja homma rupes pikkuhiljaa muuttumaan. Nyt ollaan onnellisia, ettei erottu. Yhdessä ollaan oltu kymmenisen vuotta.