Millaisen kakun olette tehneet 1-vuotiaalle?

Pohdiskelen että haluaisin tehdä pienen kakun ihan vain tyttöä varten jota hän voisi syödä huoletta, eli sokerittoman ym. muita lapsivieraita ei ole.

Mietin että jos olisi hyydyttänyt hedelmiä ja vaikka jogurttia tms. Mutta tiedä sitten...

Ehdotuksia?=)
 
Kerttu-Kyllikki
Meil oli joku ihan perustäyttis, jossa vaan vähän kermaa sekotettuna rahkaan. Väliin ja koristeeks hedelmäsoseita.
Lisäksi meillä oli vadelma-salmiakki täyttis ja pätkis kuivakakku.
 
vieras
Esikoiselle tein Perhekerhon sivuilta ottamani ohjeen mukaan Nalle Puh-kakun, silloin vieraani oli useampi 1v, joten tuollainen sokeriton, pilttisoseillä täytetty, maitorahkaa sisältänyt kakku oli tarpeen.Esikoiset, kun pystyi pitkään varjelemaan sokereilta ja herkuilta :)

Perinteenä on ollut myös kuvallinen 1v kakku, mollemmilla, kuopukselle en tehnyt erikseen vauvojen kakkua, muita pieniä juhlissa ei ollut ja poika sai maistaa tavallista kakkua, mutta ei se maistunut.
 

Yhteistyössä