Millaiseksi parisuhde vauvan synnyttyä?

[tähän kaikkeen niin väsynyt]

Voiko käydä niin, että vauvan syntymä parantaa parisuhdetta/lähentää vanhempia tms.? Vai onko se vaan fakta, että vauvan syntymä huonontaa jo ennestään huonoa suhdetta...?

Meillä on hankala tilanne, parisuhde karilla, eroajatuksia päivittäin molemmilla. Yksi ihana poika meillä, toinen tulossa kahden kuukauden päästä... Kahdestaan ei enää osata tai haluta olla, kahdenkeskisiä reissuja on kyllä kokeiltu mutta läheisyys ja yhdessäolo ei vaan enää onnistu. Arki sujuu kyllä lapsen kanssa touhutessa mutta läheisyyden, hellyyden yms. puute vaivaa varmasti molempia. Asiasta juteltu useita kertoja ja mieskin totesi että kun ei vaan enää rakasta...

Esikoisen odotusaika oli ihanaa,sain kyllä osakseni paapomista ja hellyyttä ihan liikaakin, nyt kaikki on poissa. Vauvan syntymä koitteli silloinkin suhdetta mutta yhdessä toista tukien kaikki onnistui. Nyt pelottaa miten käy,onko mitää mahdollisuuksia että toisemme enää löydettäisiin vai kannattaisiko suosiolla erota jo nyt ennen vauvan syntymää ettei hormonimyrskyissä ja väsyneenä tarvitsisi minun muuttaa lasten kanssa...?

Mielipiteitä/neuvoja?

 

[vieras]

Olisiko mahdollista, että sovitte palaavanne asiaan kuopuksen 1-vuotis päivän jälkeen eli otatte aikalisän. Nyt teitä molempia vanhempia tarvitaan lastenne tähden samassa osoitteessa ja jos ei kerran mitään isoja riitoja niin miksi ei kaksi aikuista voi sopia asiasta.

 

[aloittaja]

Olisiko mahdollista, että sovitte palaavanne asiaan kuopuksen 1-vuotis päivän jälkeen eli otatte aikalisän. Nyt teitä molempia vanhempia tarvitaan lastenne tähden samassa osoitteessa ja jos ei kerran mitään isoja riitoja niin miksi ei kaksi aikuista voi sopia asiasta.

Niin, miksiei. Tuleehan niitä riitoja meillekkin kun turhautumista tähän suhteeseen puretaan, välillä menee huutamiseksi asti mutta ei usein kun ei vaan ajattele tätä tilannetta, touhuaa vaan pojan kanssa ja koittaa olla ajattelematta yksinäisyyttä...

Tuntuu vaan niin tyhmältä odottaa vuosi, eipä sillä että itse mitään uutta seuraa löytäisin tai kaipaisin pitkään aikaan. Netin sivuhistoriasta päätellen mies on kylläkin käynyt treffipalstoilla pyörimässä, kai se on niin totaalisen onneton kanssani... Pari viikkoa sitten sanoi jo että jos alkaisi etsiä uutta kämppää mutta jäi sitten vielä kun ei kai säälistä raaski jättää raskaana olevaa naista.

 

[mamma]

Pahalta kuulostaa, toisen lapsen syntymä on vieläpä niin iso kriisi että anteeksi vaan tuskin siitä selviätte.

 

[minäkin mietin]

Pahalta kuulostaa, toisen lapsen syntymä on vieläpä niin iso kriisi että anteeksi vaan tuskin siitä selviätte.

Miksi toisen lapsen syntymä on isompi kriisi kuin ensimmäisen?

 

[pilviini harmaana]

Meillä ollut kriisivaihe näköjään kummankin lapsen 3kk tienoilla. Alku on ollut hankalaa, ja molempia on tarvittu tosissaan arjen pyörittämiseen. Esikoinen oli vaativa-vauva, pikkukakkonen helppo, mutta siinä isosisko opetettavana uuteen perheen marssijärjestykseen. Nyt homma sujuu, mutta vanhemmilla hitsaa taas yhteen. Päivä kerrallaan, hyvä tulee taas!

Neuvoja en osaa antaa, mutta voimia!

 

[vieras]

Olisiko mahdollista, että sovitte palaavanne asiaan kuopuksen 1-vuotis päivän jälkeen eli otatte aikalisän. Nyt teitä molempia vanhempia tarvitaan lastenne tähden samassa osoitteessa ja jos ei kerran mitään isoja riitoja niin miksi ei kaksi aikuista voi sopia asiasta.

Niin, miksiei. Tuleehan niitä riitoja meillekkin kun turhautumista tähän suhteeseen puretaan, välillä menee huutamiseksi asti mutta ei usein kun ei vaan ajattele tätä tilannetta, touhuaa vaan pojan kanssa ja koittaa olla ajattelematta yksinäisyyttä...

Tuntuu vaan niin tyhmältä odottaa vuosi, eipä sillä että itse mitään uutta seuraa löytäisin tai kaipaisin pitkään aikaan. Netin sivuhistoriasta päätellen mies on kylläkin käynyt treffipalstoilla pyörimässä, kai se on niin totaalisen onneton kanssani... Pari viikkoa sitten sanoi jo että jos alkaisi etsiä uutta kämppää mutta jäi sitten vielä kun ei kai säälistä raaski jättää raskaana olevaa naista.

Säälistä tai ei mutta järkimiehenä varmasti ymmärtää lastensa parhaan. Yksi vuosi ei ole paljoa teidän aikuisten elämässä mutta lapsen elämässä on tosi paljon. Koittakaa miettiä edes pari kolme kuukautta synnytyksen jälkeen. Isän muutto ja vauvan tulo samaan syssyyn ei minusta kuullosta pienen esikoisenkaan kannalta ihan järkevältä.

 

[Kowalski]

Ap hei...kun mä odotin toista lasta, niin meidän tilanne oli suht koht samanlainen. Eli parisuhteessa kunnon kriisikausi menossa, eroajatukset mielessä ja jopa eropaperit viety & miehelle asunto hankittu.

Jossain vaiheessa alettiin taas lähentyä, ja meidän suhde on jo pitkään voinut oikein hyvin. Se toinen lapsi, jota tuolloin odotin, on nyt 3 v 3 kk.

Eli on teillä toivoa.

 

[mamma]

Saimi Hoyer sen tiivisti: ensimmäinen lapsi muutti paljon, toinen lapsi muutti kaiken. Olen täysin samaa mieltä!

 

[aloittaja]

Ap hei...kun mä odotin toista lasta, niin meidän tilanne oli suht koht samanlainen. Eli parisuhteessa kunnon kriisikausi menossa, eroajatukset mielessä ja jopa eropaperit viety & miehelle asunto hankittu.

Jossain vaiheessa alettiin taas lähentyä, ja meidän suhde on jo pitkään voinut oikein hyvin. Se toinen lapsi, jota tuolloin odotin, on nyt 3 v 3 kk.

Eli on teillä toivoa.

Ihanaa, kiva kuulla että teillä onnistui! Mikä sen lähentymisen aiheutti? Mitä vois tehdä vai voiko mitään...?

 

[aloittaja]

Saimi Hoyer sen tiivisti: ensimmäinen lapsi muutti paljon, toinen lapsi muutti kaiken. Olen täysin samaa mieltä!

Meillä kyllä ensimmäinen lapsi muutti jo kaiken, parisuhteen, elämän, harrastukset, kaikki...

 

[Kowalski]

Ihanaa, kiva kuulla että teillä onnistui! Mikä sen lähentymisen aiheutti? Mitä vois tehdä vai voiko mitään...?

En osaa sanoa, mikä lähentymisen aiheutti. Yksi syy oli varmaan se, että mies pääsi yli vahinkoraskauden aiheuttamasta shokista ja pystyi hyväksymään sen, että meillä on jatkossa kaksi lasta. Sen muistan, että jossain vaiheessa keskusteltiin siitä, miten elämä muuttuisi jos erottaisiin, ja todettiin että ei se ainakaan mukavampaan suuntaan muuttuisi. Todettiin, että tehdään yhteisestä elämästämme mielummin mukavaa kuin kurjaa.
Esikoinen oli reilun vuoden ikäinen kun aloin odottamaan kuopusta. Eli pikkulapsiaika ei ollut edes ohitse, kun toinen lapsi jo teki tuloaan. Kai me vaan kadotettiin itsemme hetkeksi sinne vaippojen, katkonaisten yöunien, raskauksien, synnytyksien, sen sellaisen alle (eipä elämään yhdessä vaiheessa juuri muuta tuntunut mahtuvan). Kun kuopus syntyi ja arki kahden lapsen kanssa alkoi sujua, niin panostettiin tosissaan myös siihen vanhempien kahdenkeskeiseen aikaan ja parisuhteeseen, sen sijaan että oltaisiin oltu vain äiti ja iskä.

Mun mielestä erot raskaus- ja vauvavuotena pitäisi kieltää lailla

 

[aloittaja]

Kuulostaa ihanalta, tosin niin absurdilta tässä vaiheessa omalta kohdalta. Tuntuu että ollaan niin vieraannuttu toisistamme etten tiedä enää edes miten olla hänen kanssa kahdestaan samassa huoneessa kun mitään puhuttavaa ei ole...