Perinteet muuttuvat ajan myötä. Mun lapsuudessani (= 1960 -luvulla ) perinteinen kasvatustapa oli se, että aikuisia kunnioitetaan ja aikuiset ovat aina oikeassa, vaikka aikuiset olisivatkin olleet väärässä tai tehneet väärin. Aikuisen sana oli siis laki ja aikuinen aina auktoriteetti. Jopa pedofiili aikuinen. Lapsi oli vielä mun lapsuudessani vähempiarvoinen ihmisyksilö kuin aikuinen ihmisyksilö.
Lapselle opetettiin, mikä on oikein ja mikä väärin. Väärin oli esim se, että sanoi väärin tai itki väärässä paikassa. Aikuiset saneli, mitä saa tuntea ja milloin. Vääristä tunteista rangaistiin.
Mulla on ollut hyvä lapsuus - pedofilia ei ole koskaan kuulunut elämääni, vaikka sen asian tuossa edellä mainitsinkin - ja olen oppinut lapsuudestani paljon. Tiedän, että vanhempani kasvattivat mut sen aikakauden ihanteiden mukaan ja tekivät, kuten uskoivat olevan oikein. He kasvattivat musta vahvan. Sillä tavalla vahvan, että opin jo vuosikymmeniä sitten kätkemään kaikki tunteeni ja ottamaan rauhallisen viileän ilmeen kasvoilleni, vaikka mua potkittaisiin päähän. Siitä ON ollut apua elämäni varrella, mutta omat lapseni olen kasvattanut kuitenkin toisin. Mun muksut on yhtä pehmoja kuin minäkin, mutta heillä kestää jonkin aikaa kauemmin ksikaista panssarimuuri itsensä ja ulkomaailman väliin kuin mulla.