Millainen äiti rakastaa lapsiaan vähemmän kuin miestään?

Rakkaus miestä kohtaanko vähentää jotenkin/jollakin asteikolla rakkautta lapsia kohtaan? Onko rakkauden määrä jotenkin vakio ja sama kaikilla ihmisillä?

On vakio. Miehen tehtävä on antaa siemen ja tuoda tilipussi kotiin. Sen jälkeen naiselle riittää puhdas rakkaus lapsiaan kohtaan ja mies ei tartte rakkautta.

 

[QUOTE="vaemo";29286059]On vakio. Miehen tehtävä on antaa siemen ja tuoda tilipussi kotiin. Sen jälkeen naiselle riittää puhdas rakkaus lapsiaan kohtaan ja mies ei tartte rakkautta.[/QUOTE]

Mikä se määrä on ja millä se mitataan?

 

[QUOTE="huoh";29285986]No joillekin ne lapset vaan ei merkkaa enempää kuin kärpäsen kakka ikkunassa. Hyvin pystyy lähtee vaikka uuden miehen matkaan ja jättää lapset. Valitettavasti tällaisiakin löytyy. Kun ei ne lapset korvaa romanttista rakkautta ja on niistä aika paljon riesaakin.[/QUOTE]

valitettavasti noin taitaa olla. =( Vaikkei tahtois järki ja sydän uskoa.

 

[QUOTE="vaemo";29286059]On vakio. Miehen tehtävä on antaa siemen ja tuoda tilipussi kotiin. Sen jälkeen naiselle riittää puhdas rakkaus lapsiaan kohtaan ja mies ei tartte rakkautta.[/QUOTE]

Hieman kärjistettynä kyllä olen samaa mieltä.

 

Mikä se määrä on ja millä se mitataan?

Rehellisesti sanottuna en tiedä, mutta tän kuvan palstalla saa valitettavan usein. Ei ymmärretä, että tuon ihmisen kanssa olis tarkoitus elää vielä kymmeniä vuosia senkin jälkeen, kun ne lapset on muuttaneet pois. Se on melko surullista.

 

Sen jonka saisin todennäköisimmin pelastettua ja kuka tarvitsisi eniten apua.

Kenet sinä pelastaisit varmalta kuolemalta: vauvasi, kouluikäisen vai puolisosi? Oletetaan että sinulla on nuo kolme.

Entä jos valinta pitäisi tehdä tyttären ja pojan välillä?

Tiedät varsin hyvin että kaikki vaikka henkeni kaupalla niin kuin jokainen kunnon äiti

 

[QUOTE="vaemo";29286085] Rehellisesti sanottuna en tiedä, mutta tän kuvan palstalla saa valitettavan usein. Ei ymmärretä, että tuon ihmisen kanssa olis tarkoitus elää vielä kymmeniä vuosia senkin jälkeen, kun ne lapset on muuttaneet pois. Se on melko surullista.[/QUOTE]

Kaiken kaikkiaa palstalla saa usen varsin kummallisen kuvan rakkaudesta. Rakkaus on usein sama kuin riippuvuussuhde joko lapseen tai mieheen. Rakkautta ei mitenkään voi olla erilaista, sitä ei mitenkään voi jakaa useammalle taholle (lapsiin, mieheen, ehkä omiin vanhempiin jne).

 

Tää on kyllä tosi lapsellista vääntöä. En todellakaan usko, että ne jotka sanovat rakastavansa puolisoon enemmän, olisivat automaattisesti niitä, jotka pystyisivät tai edes haluaisivat jättää lapsensa uuden puolison takia. Toki näitäkin on olemassa ja se on käsittämätöntä, mutta en usko, että tässä on siitä kyse kuitenkaan. Ihmiset vain ajattelevat asian eri tavalla ja tämä kauhistelu on ihan turhaa ja kertoo vain suppeasta ymmärryksen tasosta.

 

[QUOTE="aapee";29286087]Tiedät varsin hyvin että kaikki vaikka henkeni kaupalla niin kuin jokainen kunnon äiti[/QUOTE]

Niin minäkin jos sen voi tehdä. Puolisoni ja lapset. Mutta entä jos et voi valita? Jätä pelastamatta kokonaan?

 

[QUOTE="huoh";29285986]No joillekin ne lapset vaan ei merkkaa enempää kuin kärpäsen kakka ikkunassa. Hyvin pystyy lähtee vaikka uuden miehen matkaan ja jättää lapset. Valitettavasti tällaisiakin löytyy. Kun ei ne lapset korvaa romanttista rakkautta ja on niistä aika paljon riesaakin.[/QUOTE]

Tuulella käypiä löytyy äideistäkin. Itsekkäitä mielihyvänhakijoita, jotka ei koskaan kykene raukkaudesta suurimpaan, äidin puhtaaseen rakkauteen. Sanat on helinää, teot kertovat totuuden.

 

No en ymmärrä. Mutta ehkäpä mua opetti siperia, kun se mies lähti eikä rakastanutkaan. Eikä ole senkään jälkeen hyvin käynyt, petetyksi ja jätetyksi olen aina tullut. Joten vaikka lapsi haukkuu senkun kerkiää, on se kuitenkin aina tärkein. Mutta moni näistä miestä rakastavista ehtii myöskin oppia läksynsä. Harvalla se loppuelämää kestää.

 

Sanat on helinää, teot kertovat totuuden.

Tää on toki totta, mutta onko se rakkauden mittari? Totta on tietysti myös se että lapsi tarvitsee usein niitä tekoja (huolenpitoa, rakkauden osoituksia) enemmän kuin aikuinen kokeakseen olevansa rakastettu.

 

Sanat on helinää, teot kertovat totuuden.

Siksi tämä kauhistelu niin typerää onkin. Nämähän ovat nimenomaan vain niitä sanoja ja silti täällä kovasti juurikin niistä sanoista tuomitaan ja ajatellaan toisin ajattelevien olevan valmiita vaikka hylkäämään lapsensa ja olevan huonoja äitejä. Niitä tekojahan te ette ole näkemässä, ettekä tiedä, kuinka hyviä äitejä toisella tavalla ajattelevissa voi olla.

 

Tuulella käypiä löytyy äideistäkin. Itsekkäitä mielihyvänhakijoita, jotka ei koskaan kykene raukkaudesta suurimpaan, äidin puhtaaseen rakkauteen. Sanat on helinää, teot kertovat totuuden.

Onhan näitä raskaana tupakkaa polttavia yms, mutta voiko sanoa etteivät he rakastaisi lastaan? Ei rakkauden määrä ole monesti ongelma.

 

[QUOTE="aapee";29286087]Tiedät varsin hyvin että kaikki vaikka henkeni kaupalla niin kuin jokainen kunnon äiti[/QUOTE]

Et ole vastannut noihin. Joten lisäkysymys, voit vastata samalla noihin mitä laitoin. Olisitko valmis kuolemaan miehesi puolesta?

 

Kaiken kaikkiaa palstalla saa usen varsin kummallisen kuvan rakkaudesta. Rakkaus on usein sama kuin riippuvuussuhde joko lapseen tai mieheen. Rakkautta ei mitenkään voi olla erilaista, sitä ei mitenkään voi jakaa useammalle taholle (lapsiin, mieheen, ehkä omiin vanhempiin jne).

Kyllä mä katson, että kun laset muuttaa pois kotoa, niin mä olen vapaa. Vapaa jatkamaan avioliittoani tai lähtemään.

Todennäköisesti lähden. Minusta tuntuu, että esitän vaimoa. Kun mies on pois, niin olen paljon vapautuneempi ja lasten kanssa on kivempaa. (alakoululaisia)

 

Esikoinen on välillä niin haastava (voi olla neurologista), että välillä on vaikea rakastaa. Koin siitä tosi huonoa omatuntoa ja ajattelin ettei minun pitäisi ola edes äiti. Kyllä sitä väsyy kun toinen kiukuttelee mitä ihmeellisistä asioista. Kyllä kaipasin että voisin olla lapseton ja lähteä mieheni kanssa kahdestaan matkoille. Syytin riidoistakin lasta. Toki vaikea lapsi aiheuttaa helposti kireää tunnelmaa. Silti en ikinä voisi luopua lapsestani ja lapsi olisi ennen miestä jos pitäisi toisen henki valita.

Sain toisen lapsen ja pakko myöntää että olen rakastunut. En tiedä johtuuko koska hän on pieni rauhallinen vauva, mutta samanlaista en kokenut esikoista kohtaan. Toisaalta kyllä tämän toisen lapsen myötä rakkaus esikoiseen on alkanut myös vahvistua selvästi. Vauvani olisi se jonka pelastaisin perheestäni, vaikka kamalaltahan se kuulostaa.

 

Lapsistaan luopuu kun he tulevat aikuisiksi. Heihin pitää läheiset välit mutta luopumista on tehtävä. Puolison suhteen tunne syvenee.

Toisaalta suhde puolisoon voi olla haavoittumaisempi. Jos puoliso tekee jotain niin rajua että häntä alkaa pitämään eri ihmisenä, niin rakkaus voi sammua vaikka se on palanut erittäin kirkkaalla liekillä. Esimerkiksi puolisoni on sanonut että lapsiin kohdistuvat julmuudet lopettaisivat suhteen heti.

Puolisoaan rakastaa siksi mitä hän on, lapsiaan rakastaa huolimatta mitä hän on (kärkevästi sanottuna). Mutta kai rakkaus lapsiinkin voi sammua? Jos vaikka hän olisikin psykopaatti, heilläkin kun on äidit. Vai jatkavatko he rakastamistaan vaikka tuo lapsi olisi pahoinpidellyt ja raiskannut nuorempia sisaruksia? Mutta tekojen täytyisi olla äärimmäisiä.

En tiedä uskonko rakkauden sammumiseen, mutta on tilanteita jolloin yhteiselämä väistämättä lakkaisi, oli sitten kyse lapsesta tai puolisosta.

Onko toisaalta mitään niin yksinjättävää ja lohdutonta kuin tajuta rakastavansa toista monin verroin enemmän kuin mitä itse vastaanottaa puolisolta?

 

Onko toisaalta mitään niin yksinjättävää ja lohdutonta kuin tajuta rakastavansa toista monin verroin enemmän kuin mitä itse vastaanottaa puolisolta?

Ja tämän takia olet nyt surullinen?

 

En nyt yhtään tiedä mistä tässä(kään) ketjussa on kyse :xmas: mutta vastaanpa silti: Omat lapset saavat ne mustimmatkin tunteet pintaan. Kuten kirkkaimmatkin. Yhtään lasta en olisi uskaltanut hankkia, jos olisin etukäteen tiennyt, millaista tämä arki on. Onneksi en tiennyt.

Enkä olis uskaltanut miestäkään hankkia. Rakkaus ON tahdonkin asia.

 

Rakastan lapsiani ja miestäni täydestä sydämestä. Lapsista olemme vastuussa yhdessä ja heidän elämästään pyrimme tekemään mahdollisimman onnellisen.
Lapset kuitenkin lentävät pesästä ja sitten jäämme minä ja mies ja meidän kahdenkeskinen aika.
Miehen kanssa meinaan olla hautaan saakka yhdessä, rakastan ja arvostan häntä. Lapsiani rakastan aina mutta tulee päivä kun he irrottautuvat meistä ja löytävät suuremman rakkauden kuin mitä he meitä kohtaan tuntevat.
Arjessa se on just niin että kun lapset ovat keljumaisimmillaan niin mies auttaa jaksamaan ja tukeudutaan toisiimme, pelastetaan toisemme pälkähästä. Sit jos mies ottaa ohimoon tai aiheuttaa hampaiden kiristelyä, ovat lapset ne syyt joita katsoessa toteaa että noiden takia sitä tämä ristiriita voitetaan tuonkin rakkaan ukkokullan kanssa.