Mä just tänään luin netistä jotain haastattelunpätkää, jossa oli joku nimilautakunnan edustaja. Sen linjaukset oli pikkuisen rankkoja

Ensinnäkin tämä, että ei ole hyväksyttyä käyttää vierasperäisiä kirjaimia, eli hänen kriteereillään esimerkiksi Mico tai Nico ovat kiellettyjä, jos toinen vanhemmista ei ole ulkomaalainen. Samoin oli hänen mielestään W-kirjain.
Lisäksi paikannimistä hänen mukaansa kelpuutetaan vain Saana ja Lappi. Ei muita. Entäs sitten Inari, Malla, tai nimet jotka ovat myös kaupunkien nimiä?
Samoin oli sitä mieltä, että esimerkiksi nimet Halla ja Myrsky ovat negatiivisia, joten niitä ei saisi antaa. Näitäkin kumpiakin on siis annettu ja hyväksytty nimiksi. Ja turhan nimillä kikkailun kielsi myös