V
vierailija
Vieras
Miljardit lentävät ja ”Suomea sitovia sopimuksia” tulee hurjaan tahtiin – Eduskunta koolle heti, vaatii Harry Harkimo
Eduskunnan kesäloma on keskeytettävä ja pääministerin annettava ilmoitus massiivisista Suomeen vaikuttavista taloudellisista sitoumuksista, liike nytin puheenjohtaja Harry Harkimo vaatii.
Liike Nytin puheenjohtaja Harry Harkimo vaatii, että eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps) keskeyttää eduskunnan istuntotauon.
– Suomea sitovia sopimuksia tulee siihen tahtiin, ettemme mitenkään voi odotella lomien loppumista, Harkimo sanoo.
Harkimo viittaa EU:n ja Yhdysvaltain tullisopimukseen, jossa sovittiin myös laajasta investointiohjelmasta Yhdysvaltoihin ja energiaostoista, joiden arvo on yhteensä 1 350 miljardia euroa. Yhdysvallat ja EU sopivat 15 prosentin tulleista, joihin sisältyy myös lukuisia poikkeuksia.
Lisäksi Harkimo viittaa EU:n uuteen budjettikehykseen sekä Naton sopimukseen, jossa eurooppalaiset rahoittavat Yhdysvaltain asetoimituksia Ukrainaan. Harkimon mukaan uudet sitoumukset maksavat Suomelle miljardeja euroja lisää.
”Naton pääsihteeri kertoi sopimuksesta Yhdysvaltojen kanssa Ukrainan aseistamisesta ja Suomen mukanaolosta rahoituksessa. EU-komissio kertoi uuden budjettinsa rahoituspaketista. Ja viimeksi EU-komission puheenjohtaja kertoi tullisopimuksesta, ostoista ja investoinneista Yhdysvaltojen kanssa. Nämä kaikki maksavat Suomelle miljardeja euroja vuodessa lisää”, Harkimo toteaa.
Naton pääsihteerin Mark Rutten ilmoitus siitä, Suomi on sitoutunut uudenlaisen Ukraina-paketin rahoittajaksi, tuli Suomen valtiojohdolle yllätyksenä ja paketin yksityiskohdat ovat yhä selvityksessä. Samoin EU-johdon Donald Trumpin kanssa solmiman tullisovun sisältämät massiiviset panostukset yllättivät esimerkiksi valtiovarainministeri Riikka Purran (ps).
Naton ja Yhdysvaltain diili vaikuttaa olleen yllätys suomalaisille.
– Nyt pääministerin on välittömästi kerrottava, mitä hän tietää näistä sopimuksista. Eduskuntapuolueiden puheenjohtajia ei ainakaan ole informoitu mitenkään.
Harkimon mukaan Suomea uhkaavat sekä talous että turvallisuus tällä hetkellä.
Harkimo muistuttaa, että terve talous on osa turvallisuutta. Hän on huolissaan myös korkomenojen noususta.
Monet asiantuntijat ovat sitä mieltä että tullisopu vaikuttaa ”käsittämättömän huonolta”.
Onko Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen saanut Suomelta valtuutuksen tehdä tällaisia käsittämättömän suuria sitoumuksia, onko Petteri Orpon hallitus antanut diiliä neuvottelevalle Leyenille valtuutuksen ja vapaat kädet tällaiseen, vai käveleekö EU ja Nato jäsenmaidensa yli päätöksissä?
Onko paniikki Yhdysvaltain tuesta Eu-maiden ja Euroopan Natomaiden puolustukseen johtanut sellaiseen paniikkiin, että ollaan valmiit hyväksymään lähes mitä tahansa, ettei Trumpia vain suututeta lopettamaan aseiden myyntiä Eurooppaan, josta ne ostava Nato lahjoittaa aseet edelleen Ukrainalle?