Miksiköhän tädin pitää aina tuoda tytölle poikien tavaroita ja vaatteita???!!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "ihmettelijä"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

"ihmettelijä"

Vieras
Voi olla "turhis"aihe, mutta johónkin päästävä purnaamaan... Lapselle toivottiin muutamia lahjoja, kun sukulaiset kyselivät lahjatoiveita. Toivoin tädiltä satukirjaa ja jotain sellaista, jota 1,4v voi selailla.Tyttö sai sellaisen omituisen kirjan, jossa paljon pieniä kirjoja, kertoo jostain autoista ja traktoreista ja siinä luki, että 5v eteenpäin, joten eipä tuollainen vuoden ikäinen sitä ymmärrä. Muutenkin ihmettelen kun täti tuo aina tytölle poikien juttuja, kun tytöille on saatavilla niin paljon kaikkia ihania juttuja.Tostakin kirjasta olisi ollut saatavilla myös tyttöjen versio. On tuonut aiemmin lahjaksi puuhapete- palapelin ja kaikki vaatteetkin mitä on tuonut niin ovat poikine osastolta. Ja ensin kysyikin haluaisko tyttö joululahjaksi autoradan vai junaradan. Ei siinä, että kaikki pitäisi ollakaan vaaleanpunaista prinsessa-aihetta ja varsinkaan tuo junarata ei nyt pelkästään pojille ole. Onhan meillä ennestäänkin muutamia autoja eikä ole tarkoitus kasvattaakaan siten, että saa leikkiä vaan tyttöjen juttuja vaan tasa-arvoisesti, mutta ihmettelen kuitenkin kun hän ei ole vielä tuonut mitään tytöille tarkoitettua juttuja. Haluaisin kuitenkin pukea lapseni tyttöjen vaatteisiin enkä välttämättä poikien autopaitoihin yms. ,Itse tykkään pukea tyttöni usein mekkoihin, tunikoihin yms. tyttömäisiin vaatteisiin. Hän on itse aina ollut poikatyttö eikä varmaan koskaan leikkinyt nukeilla tms. , mutta ei kai se tarkoita, että veljentytöstä tulisi samanlainen. En itsekään ole mikään prinsessa enkä välitä prinsessaleikeistä ja röÿhelöistä, mutta silti .......
 
Entä jos lahjatoiveenne olisivat tästä lähtien tarkempia? Esim. Jokin tietty kirja tai lelu? Tai muutamia vahtoehtoisia tarkkoja toiveita? Niin että tämän tädin olisi "helpompi" ostaa lahja tytöllenne? ;)
 
ap. vastaa: siis en todellakaan halua! Yritin sitä tossa kertoa. Täällä kun koskaan saa itään kivoja kommentteja. Haluaisin vaan, että hänellä olisi tyttöjen juttujakin, tasa-arvoisesti.On saanut paljon serkkupoikien vanhoja juttuja ja niillä on ollut käyttöä. Hoitopaikassaankin ainut tyttö, joten leikkiii siellä kyllä poikien kanssa. Eihän se koskaan näe missään tyttöjen juttuja kun kaikilla tutuilla on poikalapsia.
 
Ymmärrän sua täysin ap.Mullakin on tyttöjä ja olisin todellakin loukkaantunut jos joku vanha ämmä tois jotain jätkien juttuja hyi yäks..eriasia jos mulla olis poika niin sitten ne olis ihan ok. Mä en ymmärrä tätä suomalaista juttua ettei tytöt sais illa tyttöjä,pitäis olla jotain jotain äijiä jo pienestä pitäen...muualla maailmassa tytöt SAA olla tyttöjä!!!!!!!!!!!!
 
Ap: siis onhan noi ihan kivoja tavaroita/vaatteita, mutta en osaa niitä tytölläni käyttää, olen kyllä säästänyt ne mahdolliselle pikkuveljelle, jolle ne olisivat tosi kivoja. Koska pojalle ei tulisi mieleenkään (ainakaan itselleni) pukea vaaleanpunaista ja antaa nukkea lahjaksi, niin miksi pitää olla toisinpäin?
 
Junarata sis tytöille mutta autorata ei? En ymmärrä, ainakin tutut tyttölapset ovat viihtyneet hyvin autojen parissa paitsi ne, joita on ohjattu voimakkaasti perityttömäiseen rooliin eli on nukkea ja pinkkiä ja harrastetaan tanssia. Meillä on vastavasti pojilla ollut nukkekotia jne.

En minäkään traktoripaitaa tytölle veisi, mutta en kyllä näe että esim. autorata tai autokirja olisi jotenkin sukupuoleen sidottu lelu :D Itekin tykkäsin leikkiä pienenä autoradalla, parkkitalolla jne.
 
No, mä varmaan ajattelisin, että se täti ei nyt ole samoilla linjoilla mun kanssa. Osta ite sille tytöllä ne tyttömäiset jutut, niin et tule pettymään lahjoihin.

Makuasioita. Kaikki ei vaan miellytä kaikkia. Toisten mielestä tytöt voi leikkiä samoilla leluilla kuin pojat ja toisin päin. Sun mielestä näköjään ei.
 
Me saimme aiemmin pojallemme vanhemmalta tädiltä vaaleanpunaisia villasukkia, tumppuja ja myssyjä. Vähän ihmettelin asiaa, mutta en oikein kehdannut sanoa hänelle mitään. En tosin pojalle niitä vaaleanpunaisia vaatteita koskaan pukenut, vaan jätin säästöön mahdollisia sisaruksia varten. sittemmin selvisi, että tädillä on samanikäinen sukulaistyttö ja ilmeisesti paketit olivat meneet sekaisin. Siellä toisessa päässä varmaan on ihmetelty sinisiä vaatteita.
 
Mulla tuli heti mieleen, että onko täti joku bi-henkinen? Mulla nimittäin tällainen sukulainen ja tuo lapselle aina juuri toisen sukupuolen vaatteita ja muita juttuja..
 
Itse en edes lapsena koskenut nukkeihin sunmuihin "tyttöjen juttuihin" kun niitä lahjaksi sain. Legot, spidermanit ja muut "poikien jutut" kelpasivat. Jos tyttösi ei tykkää nukeista tms. anna autoja jne.
 

Yhteistyössä