Miksi vauva?

[Immuuni vauvakuumelle?]

Hei,

Olen lapseton, mutta mies on vauvakuumeessa (hänellä ed. suhteesta 10-v. tytär joka puoliksi asuu meillä). Itse en ole oikeastaan koskaan tuntenut tarvetta äidiksi tuloon, enkä ole erityisen lapsirakas (en ole esim. koskaan hoitanut veljeni lapsia tai kummipoikaani pieninä). Miehelleni yhteinen lapsi on harras toive ja jätinkin siksi pillerit pois. Mies on vakuuttunut, että tulen iloitsemaan mahdollisesta lapsesta. Huolettaa kuitenkin. Mitä jos tulen raskaaksi ja toteankin tehneeni elämäni pahimman virheen? Inhoan lastani? Tai se on minulle täysin yhdentekevä? Pilaanko meidän kaikkien elämän?

Minulla onkin ihan vakava kysymys teille vauvasta haaveileville: miksi haluatte lapsen? Ihan oikeasti, kun kuuntelen esim. työkavereitani, niin lapsista (ainakin alle kouluikäisistä) tuntuu olevan hirveästi harmia: huutavat yöt ja päivät, valvottavat, sairastavat, kiukuttelevat jne tavoin estävät kaiken "normaalin elämän". Ja raskaana ollessa oksettaa ja ei saa nukuttua jne hankalaa.
Silti joillain on useitakin lapsia??

Mikä pikkulapsissa (etenkin vauvoissa) viehättää?

 

[ärripurri]

Ei ne meillä ainakaan normaalia elämää estä nuo mukelot,eivät edes vauvana.Eikä mua oo raskaana oksettanut ja hyvin oon saanut nukutuksi aina.Mutta mulla onkin maailman ihanimmat, fiksuimmat ja kilteimmät lapset. =)

 

[vieras]

Minä olen aina halunnut oman perheen, ehkä yhtenä syynä on se, ettei omassa lapsuudessani/ nuoruudessani ole elämässäni ollut mitään pysyvää.

Varsinaista vauvan kaipuuta minulla ei ole koskaan ollut, perheenperustamis- vietti tuli kun tapasin nykyisen mieheni ja tiesin, että tässä on isä tuleville lapsilleni.

Nyt minulla on pian vuoden vanha vauva ja en voi sanoa, että tuo pikkuvauva-aika niin ihmeellistä olisi. Minulle on tuottanut paljon enemmän iloa, kun lapsi on kasvanut ja oppinut uusia asioita ja alkanut kommunikoimaan. Luulen, että olen niitä ihmisiä jotka enemmän nauttivat taaperoiden kanssa touhuamisesta kuin pikkuvauvojen tuoksuttelusta.

Kaikki eivät koe äitiyttä saman kaavan mukaan, hyvä äiti voi olla, vaikkei siitä ihan vauva-ajasta niin välittäisi ja loppujen lopuksi se onkin niin lyhyt aika. Tsemppiä tulevaan!

 

[mun muru]

Mä en halunnu koskaan ikinä lapsia.. ikään 28 saakka. Vauvakuume ja ajatus että kiva mummoiässä olla kun on aikuisia lapsia sai mun pään kääntymään.
Jännä kyllä.. vaikka en ole lapsipersoona.. niin nautin joka sekunnista pikkuvauvan kanssa .. Mulla vauva 1,5kk. Tosi ylpeä ja onnekas olo. Vaikka elämä ennen vauvaa ja raskautta oli tosi kivaa elämää myös

 

[vieras]

En tekisi lasta jos en haluaisi. Ei ole musta ihan reilua, että itse et halua, mutta teet kun mies toivoo.

Itse en osaa selittää miksi haluan En halunnutkaan ennen kuin täytin 27 vuotta, sitten se halu alkoi polttaa.

 

[Edna Birch]

se vauvahan onki ihana.. mut ku siitä kasvaa pikkulapsi, koululainen, teini-ikäinen, aikuinen.. eikä se vastuu ja huoli lopu koskaan.
se onkin mysteeri, miksi ihmiset haluaa lapsia
mutta kenenkään mieliksi en alkais lasta hankkimaan, ellei omat tunteet ja halut ole 100% hommassa mukana.

 

[mun muru]

Puhuimme eka kerran vasta oman vauva hankkimisesta 2007 pääsiäisenä. Muistan vielä sen tunteen ja paikankin ja jopa istuma-asennon kun sovimme että JOSKUS hankkisimme lapsen
Ja kun lopulta päätimme ajakohdan tammikuussa 2008.. niin vauva syntyi siitä päätöksestä 11 kk kuluttua :-D !

 

[meah]

Mä en ole koskaan pitänyt itseäni lapsi-, tai eläinrakkaana noin yleensä.
Kaikki vauvat ei ole ihania, eikä koiranpennut söpösiä.

Aina mulle on ollut silti selvää, että haluan omia lapsia ja omia eläimiä, mieluusti useampia.

Tykkään tutustua uusiin ihmisiin, sitähän ne lapsetkin on kun ne pihalle pullahtaa. Sitten saan tässä vielä seurata, kun ne kasvaa, kaunistuu ja viisastuu

Sen huudon, valvottamisen ja sitovuuden lisäksi niistä irtoaa kuitenkin myös parhaat naurut, välittäminen on vilpitöntä puolin ja toisin, elämällä on mulle enemmän merkitystä lasten kanssa.
En mä mitään tyhjentävää syytä osaa sanoa, sen vaan, että yksi meille ainakin vielä voisi mahtua

 

[KYRSÄ]

mulle on aina ollut päivän selvää, että jos vaan luoja suo niin teen monta lasta ja mahd. nuorena.
Jos on liian mukavuudenhaluinen niin silloin ei kannata edes lapsia tehdä, mutta me ainakin eletään täysin lasten ehdoilla. Välillä joudutaan valvolmaan, välillä olemaan kotona sairastelukierteessä, jokapäivä saadaan selvitrellä lasten riitoja, mutta on niissä niin paljon positiivisiakin puolia, etten kyllä yhtään pois antaisi. Neljättä odotellaan.

 

[Ei pelkästään vauva...]

Mä en ainakaan oo halunnut pelkästään vauvaa tai lasta vaan läheisiä ihmisiä mun elämään. Sukulaisia. En mä halua vanheta yksin. Vauva-aika on todella lyhyt, samoin lapsuuskin. Ja sellaset jotka ei pidä lapsista yleensä rakastavat silti omiaan. Ei ne oo pelkästään lapsia vaan läheisimpiä ihmisiä mitä sulla tulee koskaan olemaan. Mä en ainakaan tiennyt mitä on pakahtua onnesta ennen kuin sain lapsia.

Siksi.

 

[mun muru]

Yksi juttu vielä.. Jos tähän mennessä mielestäsi elämä on ruusuista.. niin se tulee pysymään ruusuisena lastenkin tultua ja kasvaessa ( koska yleensä asenne ratkaisee onko elämä kivaa vai kurjaa ). Elleivät ole kilareita lapsia ( tunnevammaisia ) . Mutta harva lapsi syntyy adhd tai muuna vastaavana ja jotkut sopeutuu sellaiseenkin ja ovat onnellisia siitä huolimatta että lapsi mätkii muita lapsia turpaan ja huutaa kuin tapettava koulussa kesken tuntien. *Muistaa lukeneensa täältä palstalta tällaisia juttuja*

 

[xxx]

Nuorempana en halunnut lapsia.
En edes ajatellut asiaa, en kokenut että asia on ajankohtainen, enkä potenut mitään vauvakuumettakaan. Tunteet lapsia kohtaan (muiden tietysti kun ei omia) oli neutraalit. En ole koskaan inhonnut lapsia mutten mitenkään erityisesti rakastanutkaan. Pidän kyllä lapsista, en tietystikään ihan jokaisesta.

Kun ikää tuli, iski vauvakuume kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ei siinä enää järki ja järkisyyt paina, kun vauvakuume kunnolla pamahtaa tajuntaan; vastaankin siis, että syy miksi haluan lapsia, on vauvakuume. Luontainen syy.

En näe mitään järkisyitä lapselle. Tunteesta niitä, tai sen, haluan.

 

[näin meillä]

Mä löysin sellasen miehen jonka kanssa halusin sen yhen muksun jonka vain haluan. En ole ikinä ollut lapsirakas,tai ymmärtänyt vauvojen hypistelyä ja haistelua. En ymmärrä vieläkään vaikka olen raskaana..ja mun mielestä lapset voi olla rumia.Silti odotan tätä ainokaistani innolla ja tahdon huolehtia hänestä yhdessä mieheni kanssa. Lisää lapsia en halua.Nii ja en oo ikinä kärsiny vauvakuumeesta.

 

[KAIKILLE muistutukseksi!]

Joskus voi käydä myös niin, että lapsi on sairas/vammainen. Jos "nippanappa" saa itsensä suostumaan lapsentekoon, niin tuokin kannattaa sitten ottaa huomioon. Että osaako ajatella elämää siten, että lapsi tarvitseekin vanhempiaan vielä huomattavasti enemmän ja pidempään kuin "normilapsi".

 

[väpä]

En ole koskaan potenut vauvakuumetta, en hoitanut pieniä lapsia, en ihaillut varsinkaan vauvoja enkä halunnut itselleni lasta.

Minulle sanottiin gynekologilla muutamia vuosia sitten, että lapsen saaminen tulee olemaan hankalaa joten nyt kolmikymppisenä päätettiin miehen kanssa kokeilla, että onnaako vai ei ilman sen kummempaa vauvakuumetta tai suunnittelua, jätettiin siis kohtalon ratkaistavaksi.

Nyt meillä on 4 kuukautinen poika, joka on aivan ihana :heart: , mutta samalla käsittämättömän rasittava, vaativa ja sitova. Raskausaikana ensimmäiset 4 kk minulla oli todella paha olo. Kuten sinä, minäkin pelkäsin, voinko kiintyä lapseen, vaikka se oma onkin. Pelko oli turha! Rasittavuudet jaksaa, sillä oma lapsi tuntuu niin ihanalta, ettei sitä voi käsittää.

Itse olin siis aivan epävarma lapsen tekemisestä ja toisinaan epäilen vieläkin, oliko siinä mitään järkeä... vastauksena viimeisen kysymykseen. Vauvoissa ei viehätä noin yleisesti mikään. Mutta omassa lapsessa viehättää se kehityspotentiaali ja kehityksen seuraaminen: tuosta avuttomasta rääpäleestä kasvaa vielä tiedostava ihminen, toivottavasti mukava sellainen.

 

[Tarjuska]

Hei,

Olen lapseton, mutta mies on vauvakuumeessa (hänellä ed. suhteesta 10-v. tytär joka puoliksi asuu meillä). Itse en ole oikeastaan koskaan tuntenut tarvetta äidiksi tuloon, enkä ole erityisen lapsirakas (en ole esim. koskaan hoitanut veljeni lapsia tai kummipoikaani pieninä). Miehelleni yhteinen lapsi on harras toive ja jätinkin siksi pillerit pois. Mies on vakuuttunut, että tulen iloitsemaan mahdollisesta lapsesta. Huolettaa kuitenkin. Mitä jos tulen raskaaksi ja toteankin tehneeni elämäni pahimman virheen? Inhoan lastani? Tai se on minulle täysin yhdentekevä? Pilaanko meidän kaikkien elämän?

Minulla onkin ihan vakava kysymys teille vauvasta haaveileville: miksi haluatte lapsen? Ihan oikeasti, kun kuuntelen esim. työkavereitani, niin lapsista (ainakin alle kouluikäisistä) tuntuu olevan hirveästi harmia: huutavat yöt ja päivät, valvottavat, sairastavat, kiukuttelevat jne tavoin estävät kaiken "normaalin elämän". Ja raskaana ollessa oksettaa ja ei saa nukuttua jne hankalaa.
Silti joillain on useitakin lapsia??

Mikä pikkulapsissa (etenkin vauvoissa) viehättää?

Niin, miksi....
Minä en ollenkaan ollut lapsirakas nuorempana...vielä kaksvitosena mennä liihotin pitkin kyliä, oli harrastukset ja koulu, eikä ollenkaan ajatustakaan aloilleen asettumisesta.

Tapasin nykyisen mieheni kun olin 26-vuotias. Sanoin heti, että en tiedä haluanko koskaan lapsia, koska koin jotenkin rasittavina. Huutavat ja vaativat vain koko ajan...

Meni vuosia, ja olimme kahden. Ihan onnellisina. Kaverit ja sukulaiset kyllä jaksoivat kysellä häiden ja lapsien perään, mutta niitä emme heille luvanneet.

Kunnes sitten yhtäkkiä huomasin kaipaavani jotain, se oli lapsi. Yritimme lasta puolitoista vuotta, eikä sitä kuulunut. Menimme tutkimuksiin, jossa selvisi, että mahdollisuutemme saada oma biologinen lapsi on todella pieni. Silloin romahdin ja tajusin, että se oli juuri se, mitä olin kaivannut.

Useiden vuosien hoitojen jälkeen tulin raskaaksi hoitojen avulla, saimme ihanan vauvan ,joka osoittautui koliikkivauvaksi, vaativaksi ja haastavaksi. Valvottiin päivät, valvottiin yöt. Vannoin, että tämä oli sitten laitimmainen kerta tätä lajia. Huokaisin helpotuksesta, kun lapsi vanheni ja vaivat vähenivät. Rakastin toki lastani, mutta helppo hän ei ikinä ollut.

Vuodet vierivät, ja olimme tyytyväisiä mieheni kanssa siihen, että meillä oli yksi lapsi,vaikka läheiset kyselivät jatkuvasti tuleeko meille toista. Vastasin aina, että ei tule. Lapsettomuudesta emme kertoneet kuin ihan lähimmille.
Elämä ei aina vain mene niinkuin suunnitellaan. Huomasin vuonna 2006 olevani raskaana, ihan yllättäen. Meille ei pitänyt koskaan niin käydä, lääkärit olivat niin meille vakuuttaneet.

Kun pieni, ihana yllätyskakkosemme syntyi, olimme aivan myytyjä. Nyt tuo kakkonen on jo iso, ja meillä on perhe koossa.

Kysyit miksi haluta lasta, jonka kokee vain vaivana ja rasitteena?? Mielestäni se on asennekysymys. Jos kokee lapset ja perheen taakkana, kannattaa miettiä kaksi kertaa, haluaako lapsia/perhettä ollenkaan. Mielestäni ei ole pakko haluta kumpaakaan, eikä se tee ihmistä yhtään sen huonommaksi. Kaikki eivät ole äitityyppiä, en minäkään ole sellainen pullantuoksuinen äitihahmo, vaan kuitenkin varmaan ihan pätevä ja hyvä äiti lapsilleni.

Mikä pikkulapsissa viehättää? Minua viehättää ainakin se, että näen heidän kehittyvän ja kasvavan. Heidän oppivan uusia asioita, ja joskus tekevän virheitäkin, mutta sekin on kasvamista. Mielestäni lapsissa on tulevaisuus, kuitenkin. Kaikesta huolimatta

 

[vieras]

En ole koskaan kokenut vauvakuumetta, vaikka on omia lapsia. En tunne mitään erityistä intoa juuri vauvoja kohtaan. Olen vain halunnut lapsia kaikkine vaiheineen.

Viehättävintä äitiydessä on lasten kasvu ja oma kasvu siinä rinnalla.

Jos lapsia ei halua, ei niitä kannata kenenkään mieliksi tekemään. Mutta liikaa kuvitellaan, että äidin tulisi olla tietynlainen naishahmo. Ei se niin mene. Jokainen on äiti tavallaan.

Lasten vaivalloisuus on lasten erilaisuuden lisäksi kiinni omien korvien välistä. Onhan elämä hankalaa jos kokee, että jää parhaat tv-sarjat ja bileet väliin. Jos taas osaa muuttua ja muuttaa elämäänsä niin, ei kaikki olekaan enää niin hankalaa. Ja raskaana olo ei kestä edes vuotta.