miksi valvot vielä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja nukkumaan !
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Syön iltapalaa, että jaksaisin aamuun asti. Kesken iltapalan piti mennä uudestaan nukuttamaan vauvaa, nyt menossa viimeinen suupala ja sitten siistin vähän aikaa keittiötä ja käyn harjaamassa hampaat (joita ei ihan heti syömisen jälkeen viitsi pestä, ettei kiille tuhoudu). Herätys on pari kertaa yön aikana ja varsinaisesti sitten joskus kahdeksan aikaan, kun vauva herää lopullisesti.
 
En oikeastaan tiedä, aamullakin herätyskello soi seitsemältä kun lasten rytmiä en halua muuttaa missään nimessä. 7:30 pitää olla kuitenkin aamupuuro valmiina ja ulkona pitää olla viimeistään 8:30. Väsyneenä sitten teen kotityöt, harmi.
 
Koska ei vaan nukuta, pitkällisen makoilun tulos. Vieruspedin äiti tuhisee tuskissaan ja odottaa synnytyksen käynnistymistä niin kai sitä vähän myötäjännittää itsekin. :)
Aamulla unet keskeytyy aamupalaan.
 
Nukahdin jo kympiltä, mutta yhdeltä alkoi esikoinen itkeä nähtyään painajaista/flunssan tulon vuoksi. Siinä meni joku aika, että heräsin kunnolla. Sitten kun tulin sänkyyn niin ei enää nukuttanutkaan ja reisiä alkoi pakottaa illan rankan treenin jäljiltä. Sitten alkoi kuopus 10 kk itkemään kuumeen nousua tuossa vieressä puoli tuntia sitten.. Onneksi äsken nukahti kun annoin panadolia. Voi olla, että seuraava herätys on viideltä kuopuksen toimesta kun yrittää vielä saada aamumaidot hyvissä ajoin (yöimetyksen lopetin viikko sitten ja sen jälkeen on herännyt aina viideltä "kerjuulle")... Toivottavasti ei herää.. Sitten seitsemän maissa kuopus tulee herättämään jos ei olla jo noustu siihen mennessä.

Ihanaa.. Flunssat on iskemässä lapsiin ja mies on tietysti lähdössä tänään pakolliseen työreissuun, josta tulee lauantaina kotiin. Aamulla pitää viedä koira eläinlääkäriin (ei voi perua, leikkaus)....

Toivottavasti en itse sairastu (hahaa.. You wish! Kurkkua kirvelee jo minullakin..)
 

Yhteistyössä