Miksi vain 1 lapsi?

[Pöh]

Te, joilla on 1 lapsi ja aiotte (ehkä)) pysyä tuossa lapsiluvussa, niin mitkä seikat ovat tuohon päätökseen vieneet? Itselläni tilanne todennäköisesti tämä, eli yhteen lapseen jää. Ikää on jo yli parhaan lapsentekoiän ja tämän yhden kanssa eka vuosi oli varsin vaikea, en tiedä jaksaako enää toista samanmoista rumbaa. Toisaalta olen itse monilapsisesta perheestä, ja sisarusten kumppanuus on tärkeää. Itsestäni en tiedä, repeääkö voimat monelle lapselle. Säälittäisi, jos nykyinen saisi jotenkin vähemmän... Ehkä vähän hullua ajattelua, mutta kiinnostaa, mitä ja miksi muut ovat tuumailleet. Vähän korkealentoinenkin ajatus on myös takana, nimittäin tämä maailman liikakansoitus. Miksi tänne puskisi lisää ihmisiä kun on jo liikaa maailmaa tuhoamassa?

 

[v]

Olen eronnut lapseni isästä, enkä aio tehdä lapsia usealle eri miehelle. Siksi vain yksi lapsi.

 

[Maniac]

Silloin kun olin eksän kanssa niin ei ollut varaa jäädä kotiin.

 

[hapsie]

Raskautuminen oli vaikeaa ja tuskallista aikaa, raskausaika oli vaikeaa, lapsella kaikenmaailman perussairauksia, eka vuosi rankka. Ei tunnu, että meidän perheestä puuttuisi mitään, kun on tuo poika, niin se riittää :heart:

 

[vieras]

No halusimme miehen kanssa vanhemmiksi. Siihen riittää yksikin lapsi. Mies ainoa lapsi, mulla paljon sisaruksia. Sisarukset mulle vähemmän läheisiä kuin paremmat ystäväni. Meillä myös tuo ikä esteenä. Samoin hyvin vaikea ensimmäinen vuosi lapsen kanssa.

Meillä jää lapsiluku yhteen. Sitten pitää vain huolehtia siitä, että lapsi
-ei ole meidän vanhuudenvaramme
-oppii elämään elämämme keskiössä muttei keskipisteenä
-hankkii ystäviä ja kavereita
-saa viettää huolettoman lapsuuden ja nuoruuden.

 

[j0sefina]

Mä haluaisin että tämä yksi jää ainoaksi. Toisaalta, nykyinen mieheni (joka ei ole lapseni isä) haluaisi kovasti lapsia vielä ainakin 1-2. Tuntuu että mä en välttämättä jaksaisi sitä ensimmäistä vuotta uudelleen. Vaikka esikoinen oli helppo ekan elinvuotensa aikana, silti aika oli todella raskasta ja otti koville.

Tosin, olen vasta 20v. joten mieli voi kummasti muuttua matkan varrella.

 

[äitee]

Älä Ap vielä stressaa moisia asioita. Niin se vaan menee, että aika kultaa muistot... Niin se meilläki meni
Raskausaika oli ihan järkyttävää, synnytys piiiiitkä ja kivulias ja itse vauva nukku ekan vuoden max 3 tunnin pätkis. Sillon aattelin, että EI KOSKAAN ENÄÄ YHTÄKÄÄN NYYTTIÄ!!! Vaan kuinkas kävikään kun esikoinen siitä vähä kasvoi... Molemmilla ihan järkyttävä vauvakuume

Ja jos lapsiluku nyt yhteen jääki teillä, mitä siitä sitte. Se on sitte vaan se teidän juttu. Ei sellaisia kannata murehtia.

 

[jästipää]

No halusimme miehen kanssa vanhemmiksi. Siihen riittää yksikin lapsi. Mies ainoa lapsi, mulla paljon sisaruksia. Sisarukset mulle vähemmän läheisiä kuin paremmat ystäväni. Meillä myös tuo ikä esteenä. Samoin hyvin vaikea ensimmäinen vuosi lapsen kanssa.

Meillä jää lapsiluku yhteen. Sitten pitää vain huolehtia siitä, että lapsi
-ei ole meidän vanhuudenvaramme
-oppii elämään elämämme keskiössä muttei keskipisteenä
-hankkii ystäviä ja kavereita
-saa viettää huolettoman lapsuuden ja nuoruuden.

Anteeksi jos utelen mutta kiinnostaa tuo kommentti että ikä esteenä! Itse haaveilen vielä kolmannesta lapsesta ja koen välillä itseni vanhaksi... Mikä ikä teidän mielestänne on jo este? Ihan vaan utelee hän ikäkriisissään kun täällä kieriskelee.

 

[leijona76]

Hyvä kun tämäkin yksi saatiin. Takana on sellanen 1,5v että saa kyl riittää yksi jonka kanssa tekemistä aivan riittävästi.

 

[Nalkuttava Talonmies]

Mä en ole mikään suurperheen äiti. Mä olen uraäiti. Lisäksi karsastan ajatusta, että toinen lapsi hankitaan vähän koiranvirkaa toimittamaan: "kaveriksi ekalle".

 

[vieras]

No halusimme miehen kanssa vanhemmiksi. Siihen riittää yksikin lapsi. Mies ainoa lapsi, mulla paljon sisaruksia. Sisarukset mulle vähemmän läheisiä kuin paremmat ystäväni. Meillä myös tuo ikä esteenä. Samoin hyvin vaikea ensimmäinen vuosi lapsen kanssa.

Meillä jää lapsiluku yhteen. Sitten pitää vain huolehtia siitä, että lapsi
-ei ole meidän vanhuudenvaramme
-oppii elämään elämämme keskiössä muttei keskipisteenä
-hankkii ystäviä ja kavereita
-saa viettää huolettoman lapsuuden ja nuoruuden.

Anteeksi jos utelen mutta kiinnostaa tuo kommentti että ikä esteenä! Itse haaveilen vielä kolmannesta lapsesta ja koen välillä itseni vanhaksi... Mikä ikä teidän mielestänne on jo este? Ihan vaan utelee hän ikäkriisissään kun täällä kieriskelee.

40+ molemmat.

 

[Malai]

Mulla yks ja iloinen siitä.. Miksi ei ole toista, no yritetty on mutta en ole raskautunut ...
Tyytynyt sit ajatukseen että mulla tää yksi vain.. Minäkin lähenen 40v joten ei enää monta vuotta hedelmällistä aikaa ole ja tällä hetkellä ei ole miestäkään.. Lapsen saamisen takia en rupea miestä etsimään..

 

[Nyynä]

Mulla yks ja iloinen siitä.. Miksi ei ole toista, no yritetty on mutta en ole raskautunut ...
Tyytynyt sit ajatukseen että mulla tää yksi vain.. Minäkin lähenen 40v joten ei enää monta vuotta hedelmällistä aikaa ole ja tällä hetkellä ei ole miestäkään.. Lapsen saamisen takia en rupea miestä etsimään..

sama tilanne miulla :wave:

 

[ap]

No mulla se ikä on 35, että sen puolesta vielä voisi raskaaksi tulla, mutta jotenkin alkaa tuntua jo 'vanhalta'... Nelikymppisenä en enää haluaisi vaippaikäisen äitinä olla. Kaipa se elämä sitten kertoo miten tässä eletään. Ja kuten 'Nalkuttava Talonmies' sanoi, onhan se vähän väärä peruste tehdä se toinen lapsi kaveriksi ekalle. Vaan mikä on oikea peruste? Kaikki taitaa olla jotenkin vääriä johonkin suuntaan ja jollekin jokatapauksessa itsekkäitä... Eihän ne lapset itse syntymistään toivo...
Tänään kolahtikin KaksPlus postilaatikkoon, ja taisi siinäkin juttua tästä lapsiluvusta olla. Pitänee ihmetellä ajan kanssa.

 

[Äiti]

Meilläkin on yksi ihana poika, eikä enempää tule. Halusimme yhden lapsen, emme osaa kumpikaan kuvitella meille useampaa. Raskausaika oli raskas ja synnytys helvetillinen ja alku vauvan kanssa raskasta. Olemme myös molemmat jo aika iäkkäitä. Sterilisaatio on minulle tehty, joten siinäkin mielessä on varmaa ettei muita enää tule.

 

[primula]

Meillä tulee olemaan vain tämä yksi poikalapsi, koska kumpikaan emme ole tekemisissä sisarustemme kanssa, joten emme näe tarpeellisena tehdä lapsellemme "kavereita".

syy tämäkin: Hoitoapua ei ole, joten sossuko se sitten tarjoaisi esikoiselle hoidon sijaisperheestä, että pääsisin ilman esikoista synnyttämään sen kakkosen? Mies on yrittäjä, joka ei vapaapäiviä tunne eikä vietä, eikä pysytyisi irrottautumaan lapsen hoitajaksi lapsivuodeajaksi.

 

[Saraldo]

Meilläkin on "vain" yksi eikä enempää tule. Raskausaika oli helppo, synnytys myös, mutta sen jälkeen mikään ei olekaan ollut enää ennallaan. Sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen, joka muuttui keskivaikeaksi masennukseksi ajan myötä. Mulla on myös eräänlainen impulssikontrollihäiriö eli mun on vaikea hillitä itseäni lapsen kanssa, kun pinna palaa. Ja pinna palaa valitettavan usein :ashamed: . Mulla on myös paha kriisi siitä, että huomaan käyttäytyväni samalla tavalla kuin isäni. Ja se stressaa mua suunnattomasti.

Mä pelkään myös sitä, etten pystyisi antamaan rakkautta niin monelle. Nyt jo mies jää vähemmälle. En usko, että pystyisin kohtelemaan lapsiani tasavertaisesti. Ja vielä... meidän ainokainen on nyt nelivuotias. Nukkuu hyvin, syö itse, pukee itse, osaa kertoa, mikä on vialla... mä en kaipaa yhtään sitä vauva-aikaa!

 

[samperi]

Meillä jää lapsiluku yhteen sen takia, kun raskausaika oli niin kauhea. Sitä kipua, tuskaa, nevytystä ja mahan myllerrystä en pysty uusiksi kokemaan
Aina neljästä lapsesta haaveilin :'(