Tämä. Olen ollut pohjattoman hämmentynyt siitä, miten erityisesti naiset puolustelevat hamasin toimintaa oikeutettuna tekona. Yksikään naisasian järjestö tai tasa- arvoa tukeva järjestö ei tuomitse palestiinan ja hamazin toimia.
Se, mitä hamasin toimista naisia kohtaan on kerrottu, on sairasta ja kaikin tavoin niin häiriintynyttä, että itseni on vaikea niitä kertomuksia edes kuulla. Koen fyysistä ja psyykkistä pahoinvointia siitä touhusta. Sellaiset teot kertovat syvästä vihasta jokaista naista kohtaan.
Ja sitten jostain kolosta ryömii ne sankarit, joilla on oikeutus tähän toimintaan. Se johtuu systemaattisesta syrjimisestä ym. Ja nämä samaiset sankarit unohtavat tyystin, että 75% palestiinalaisista (ja melkein yhtä suuri osa muslimikansoista) kannattaa hamasia ja muita terroristijärjestöjä. Historian lukeminen lopetetaan siihen pisteeseen, joka tukee omaa agendaa ja perustellaan terrorismia, silpomista, kidutusta, raiskauksia ym. milloin milläkin. Unohdetaan, että hamas on ollut vallassa sitten 2005 ilman vaaleja, he viis veisaavat siviileistä ja lapsia tehdään uskontaistelijoiksi. Se aivopesun ja sadismin määrä siinä yhteisössä on jotain järkyttävää. Ei ole sattumaa, että yksikään arabimaa ei halua yhtäkään ihmistä Gazasta maahansa. Se on vain yksi suuri terroristien koulutusleiri, jossa naiset synnyttää lapsia tehdäkseen heistä uskon sotureita. Unohdetaan myös, että kyse ei ole maasta eikä mistään muusta kuin siitä, että palestiinalaiset haluaa jokaisen juutalaisen hengiltä.
Muslimiyhteisö on todella ongelmallinen missä tahansa. Niin se on Israelissakin. Israel taistelee tällä hetkellä terroristijärjestöä vastaan ja saavat siitä kuraa niskaan.
Koko touhu nostaa niin tunteet pintaan. En vaan voi käsittää.