Miksi teit lapsen/lapsia?

Itse: esikoinen päätettiin miehen kanssa tehdä kun suhde tuli siihen pisteeseen, että piti alkaa perhettä perustamaan. Lapsen teko ei ollut mikään pakko vaan puhuttiin josko alettaisiin yrittämään lasta. Tärppäsi sitten samantien ekasta kierrosta ja aika shokki olikin kun olin sitten samantien raskaana. En ollut mikään lapsirakas ennen tätä ja olisin ehkä voinut elää loppuelämän ilman lapsia. Toinen haluttiin sitten rakkaudesta lapsiin ja tämä yrittäminen ei sitten tuottanutkaan tulosta pitkään aikaan. Lopulta kun tulin raskaaksi tuloksena oli kaksoset. Kaksi maailman ihaninta palleroa esikoisen lisäksi. Nyt kun lapsia on kolme miettii onko lapsiluku täynnä. Ikää on kuitenkin paljon ja hedelmällisiä vuosia ei paljoa jäljellä. Mutta taas minulla on ikävä sitä isoa raskausmahaa ja uusia lapsia. Joudun ajattelemaan näitä asioita taloudelliseltakin kannalta lapsien suhteen. Haluan tarjota jokaiselle lapselleni kurjuuttoman elämän ilman talousvaikeuksia ja puutetta joka asiasta.

Kysymykseen vielä: olen törmännyt elämäni aikana henkilöihin, jotka ovat tehneet lapsen/lapsia pitääkseen eroa hinkuvan miehensä, saadakseen lapsista tuloja yhteiskunnalta, ja ettei tarvitse mennä töihin tai koulutukseen kun tekee sopivin väliajoin lapsia(toivottavasti perimmäinen syy ei ollut tämä, mutta näin totesi eräs äiti, jonka mieskin työtön ja heillä toiveena 10 lasta).

USKALTAAKO KUKAAN MYÖNTÄÄ TEHNEENSÄ LAPSEN MUUSTA SYYSTÄ KUIN RAKKAUDESTA LAPSEEN?

 

itserakkaudesta osin; kiva kattoo, onko lapsella mitä omia piirteitä

 

Voin ihan täysin myöntää, että toinen lapsi on olemassa sen takia, kun halusin taukoa työelämästä. Ja ensimmäinen on vahinko.

 

Vahinko. Elämäni parhain vahinko, tosin.

 

Rakkaudesta suurperhe-elämään ja vahvasta vakaumuksest, että moinen antaa lapselle hyvän alun elämäänsä.

 

ensimmäinen sai alkunsa liian ihmeellisellä tavalla... Mulla on mahdollisuus tulla raskaaksi ehkä 2kertaa vuodessa, joten tuostakin voi jo ihmiset jotain päätellä. Toinen "tehtiin", ettei esikoisen tarvitsisi olla yksin. Ihme ja kumma, ikäeroakin tuli vaan 1v10kk, vaikka olin varma ettei enää toista kertaa onnaisi hirveän nopeasti.

 

"Tein" lapsen rakkaudesta mieheeni. En kai koskaan ole erityisemmin halunnut lasta tai hinkunut perhettä. En aikaisemman poikaystäväni kanssa edes kuvitellut saavani lasta, mutta seurusteltuani vuoden nykyisen mieheni kanssa, tiesin haluavani lapsen hänen kanssaan. Siinä on enemmän ehkä jotain symbolista ja kaunista, kuin tahtoa ja perheen tavoittelua.

Ja lapsen saamisesta oli elämäni kannalta enemmänkin haittaa kuin hyötyä siihen aikaan. Jos näin saa sanoa.

 

Jotta tänne jäisi jotain muistuttamaan minusta senkin jälkeen kun minusta on aika jättänyt. Hehkulamppua en keksinyt, joten lapsi on sitten se seuraava vaihtoehto...

 

Perijöitä mun omaisuudelle.

 

Mulla oli tosi kova vauvakuume ollut jo vuosia, ihan semmoinen pakottava tarve saada vauva. Tuntui, että elämästä puuttuu jotain oleellista, ja niinhän siitä kyllä näin jälkeenpäin ajatellen puuttuikin! Miestä sain aika monta vuotta ylipuhua, mutta lopulta hänkin innostui ajatuksesta ja yhteisestä päätöksestä jätettiin pillerit pois.

 

esikoinen tuli vähän niin kuin vahingossa, olin jostain kumman syystä saanut päähäni etten tulisi ikinä raskaaksi enkä lapsista edes pitänyt. No aborttia en lopulta miettinyt kuin päivän. Toinen lapsi syntyi melkein 6 vuotta myöhemmin...miksi? Noh, jos vielä vauvan tekisi. Aika pian toisen jälkeen tuli oikeastaan ensimmäinen vauvakuume ja halusin vielä kolmannen lapsen, en taas tiedä miksi...vauvakuume. No sen jälkeen ei vauvakuumeita tai muitakaan syitä ole ollut eikä ole lapsiakaan enempää.

 

Rakastin lapsia ja rakastan lapsia. Ihan vain siksi, halusin kokea äitiyden. Halusin sitä palavammin kuin mitään maailmassa jo 16vuotiaasta lähtien. Ei mitään mainitsemiasi taka-ajatuksia.

 

Musta vaan tuntui siltä, että tämänikäisen (silloin 25 v ) piti jo hankkia lapsi jos yleensäkään aikoi koskaan hankkia. Tulin samantien raskaaksi. Kuopus tehtiin sen takia, että esikoisella olisi sisarus. Ja tulin taas heti raskaaksi.

Mitään vauvakuumetta mulla ei ole koskaan ollut enkö erityisemmin edes rakasta lapsia. No nykyään kyllä rakastan omia lapsiani ja sisarusten lapsia.

 

Luontoäiti pakotti.

 

Minäkin tein rakkaudesta mieheeni. Lapsemme ovat siis me yhdessä, meidän sekoituksemme. He ovat meidän yhteisiä projekteja, joita on ihana tutkia ja seurata. Lapsemme ovat sellainen asia, jonka vain me kaksi voimme tajuta ja ymmärtää. Kukaan muu maailmassa ei näe lapsissamme samaa, kuin mitä kaksi voimme ja saamme heissä nähdä. <3

 

[QUOTE="Vieras";24129529]Minäkin tein rakkaudesta mieheeni. Lapsemme ovat siis me yhdessä, meidän sekoituksemme. He ovat meidän yhteisiä projekteja, joita on ihana tutkia ja seurata. Lapsemme ovat sellainen asia, jonka vain me kaksi voimme tajuta ja ymmärtää. Kukaan muu maailmassa ei näe lapsissamme samaa, kuin mitä kaksi voimme ja saamme heissä nähdä. <3[/QUOTE]

Lapset ei nimenomaan saa olla mitään projekteja!!

 

Vahinko ja kaveri ekalle.
Kyllä kai siksi myös että tuntui että on rakkautta annettavana.

 

Koska halusin. Lapsen saaminen oli mun suurin unelma.

 

Lapset ei nimenomaan saa olla mitään projekteja!!

Mees nyt kotiin kasvamaan.

 

Oon aina halunnut lapsia. En tiedä miksi. Onko se jokin biologinen juttu vai mikä. Mutta jo lapsena halusin lapsia, varsinkin tyttöjä. Sitten löytyi sopiva mies, jonka kanssa avioiduin ja saimme tytön, joka on nyt 5-vuotias. Nyt on alkanut tulla tunne, että toinen lapsi voisi olla tervetullut. Ihan sama kumpi se olisi. Pian oon sen ikäinen, etten saa lapsia. Pitää päivittää unelmaani. Olenko ikinä edes oikeasti halunnut enempää kuin yhden lapsen? Jaksanko enää? Vituttaako kuuskymppisenä, kun ei oo kuin yksi lapsi? Tarvinko enempää? Saan tyttäreltäni jo kaiken sen, mitä lapseltani oon odottanut? Mutta haluaisiko hän sisaren? Jos vain hän haluaa, niin ei kai se oo peruste "uudelle" lapselle?