Miksi Suomessa ollaan niin fundamentalistisia vanhemmuuteen (vars.äitiyteen) & kasvatukseen liittyvien asioiden suhteen?

[Lapsi on vain yksi osa elämää]

Niin, miksi ihmeessä täällä ollaan niin ehdottomia? Omaan ja varsinkin muiden lastenkasvatukseen suhtaudutaan sillä samalla ehdottomuudella ja vakavuudella, kuin kaikkeen muuhunkin elämään. Se on joskus tosi raskasta.

Kaikkialla muualla Euroopassa, Ruotsista lähtien ja Keski-Euroopassa varsinkin (muusta maailmasta puhumattakaan) otetaan lasten tulo perheeseen paljon rennommin. No niin, lapsi tulee, ja lapsi sopeutuu kuhunkin perheeseen ja sillä sipuli. Ei niin, että vanhempien tarvitsisi luopua omista tottumuksistaan ja persoonallisuuden piirteistään vain siksi, että talossa on yksi asukas lisää.

Suomessa myös kovalla kädellä tuomitaan ratkaisut, jotka poikkeavat omista. Jos hollantilaiselle alkaisi räkyttää hänen ratkaisustaan viedä nelikuinen hoitoon (mikä on siellä täysin tavallista, mitä taas palstalla ei tiedetä tai haluta ymmärtää), hän ei todennäköisesti käsittäisi, mikä ihme sinua riivaa. Joo, kotona voi hoitaa, mutta toisinkin voi tehdä. Molemmat hyviä ratkaisuja, that`s it.

En tiedä mikä tähän auttaisi. Ehkä suomalaisten pitäisi matkustaa ja asua ulkomailla enemmän - silmät avautuisivat näkemään, että oikeita, hyviä tapoja on usein monia. Ei vain se, miten on itse tottunut tekemään tai miten Suomessa yleensä tehdään.

Ehkä voisimme olla armollisempia toisten kasvatusratkaisuja kohtaan kaikessa, mikä ei oikeasti vahingoita lasta? Toki keskustelu on aina hyväksi, mutta tuomitseminen on niin kovin ikävää. Rennompi ilmapiiri olisi kaikille voitto, niin lapselle kuin kanssavanhemmillekin.

 

[njaa]

no ihan yhtäkkiä ajatellen: meillä juodaan enemmän viinaa kuin noissa maissa. Fundamentalisti taas tulee ihmisestä, jolla on turvallisuusvaje. Saattaisiko löytyä näiden välille joku yhteys, saattaisikohan?

 

[MorbidMama]

Juu en osaa sanoa. Olen sitä monesti itsekin pohtinut. Mieleen nousee ensimmäisenä ajatus syyllisyydestä. Ollaanko me täällä tänä päivänä saatu jotenkin vähän vanhemmiltamme kun omille lapsille täytyy kompensoida?
Lapselle ei saa tulla paha mieli, lapsi ei saa kokea syyllisyyttä, lapsi ei saa tuntea negatiivisia tunteita sillä silloinhan jotain on pahasti vialla, lapsi ei missään nimessä saa kokea olevansa yksin vaan vanhemman on pinnisteltävä pitääkseen lapseen emotionaalisen suhteen 24/7, lapsen katsekontaktiin on välittömästi vastattava, lapsen puheeseen tai leikkiinkutsuun on reagoitava sekunnin sadasosassa...tai muuten...???
Lapsi hajoaa? Vai hajoaako pikemmin vanhemman minuus?

Tom Hodgkinsonin 'Joutilaat vanhemmat' oli aivan armeliasta luettavaa.

 

[PaulKohelo]

Miten niin vain Suomessa? Ihan höpinää, että muualla euroopassa suhtauduttaisiin jotenkin kevyemmin. Aiheet on ehkä eri, mutta aivan yhtä mustavalkoista oikeaa ja väärää tarjoillaan.

Mihi tuo mielipiteesi perustuu?

Tuosta samaa mieltä, että pitäisi sallia kaikkia sävyjä äitiyteen sekä kasvatukseen. Harvemmin niistä tavoista toinen toista oikeampi tapa on.

 

["vieras"]

Nimimerkkisi on puhuva ja musta osin on ongelman syy. "Lapsi on vain yksi osa elämää", niinhän sen luulisi olevan ja järkevältä tuntuu, mutta nykyään tuntuu, että monelle lapsi/lapset ovat koko elämä ja siihen ei muuta mähdu.

 

["Inkivääri"]

Ei minusta Suomessa sinällään, mutta kieltämättä tällaisissa keskutelupalstoissa, miksei perhelehdissäkin, ollaan aika ankaria. Kun taas irl, kaveripiirissä yms, ollaan kuitenkin joustavia ja suhtaudutaan asioihin järjellä ja osataan olla armollisia vanhempia niin itselle kuin toisellekin.

Omalta kohdaltani ikä lienee myös tehneen tehtävänsä, on jo kerennyt huomata että on monta oikeaa tapaa toimia.

 

[Samoin]

[QUOTE="Inkivääri";26094315]Ei minusta Suomessa sinällään, mutta kieltämättä tällaisissa keskutelupalstoissa, miksei perhelehdissäkin, ollaan aika ankaria. Kun taas irl, kaveripiirissä yms, ollaan kuitenkin joustavia ja suhtaudutaan asioihin järjellä ja osataan olla armollisia vanhempia niin itselle kuin toisellekin.

Omalta kohdaltani ikä lienee myös tehneen tehtävänsä, on jo kerennyt huomata että on monta oikeaa tapaa toimia.[/QUOTE]


Olen ollut huomaavinani samaa. Ihmiset monesti ilmaisevat mielipiteensä esimerkiksi täällä todella kärjistetysti. Mutta tosielämässä ihmiset suhtautuvat paljon lempeämmin toistensa kasvatusratkaisuihin - ehkä siksi, että tajutaan että ollaan tekemisissä oikeiden ihmisten eikä kasvatusoppaiden kanssa.

Toisaalta tosielämässä ei puututa niihinkään epäkohtiin, joihin olisi syytä jo puuttua: siis aivan selvään kaltoinkohteluun ja laiminlyönteihin. Ollaan liian varovaisia puuttumaan toisten asioihin.

Ja riippuu vähän maasta ja kulttuurista ja siitä, mitä pidetään fundamentalistisena. Esimerkiksi meillä mm. taloyhtiön pyykkituvassa ja läheisellä leikkikentällä tapaa usein Pohjois-Afrikkalaisia musliminaisia, joiden mielestä lasten tulisi olla jatkuvasti äitinsä kanssa. Jos mieheni on vauvamme kanssa liikkeellä ja juttelee heidän kanssaan, ensimmäisten kysymysten joukossa on "Missä äiti?" Eli: jos äiti kerran on kykenevä ja lähellä, miksi isä hoitaa lasta? Voi olla, että rouvat hymyilevät kohteliaasti eivätkä sano suoraan isälle mitään, mutta sitten "suomalaiseen tyyliin" (ymmärtääkseni aika ylikansalliseen tyyliin) ihmetellään tutummissa piireissä, että "miten ne nyt sillä tavalla".

 

["vieras"]

Mua aina naurattaa kun joku väittää että suomalaiset on erityisen tuomitsevia tai lokeroituneita taikka omiin tapoihin juurtuneita. tms. Ehei, kyllä se kuuluu ihan ihmisyyteen, mannerlaattaa katsomatta.