Miksi Suomen sähkön hinta on 2 - 3 - kertainen muihin Pohjoismaihin verrattuna?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Miksi Suomen sähkön hinta on 2 - 3 - kertainen muihin Pohjoismaihin verrattuna?

Tässä sähkön pörssihinnat Euroopassa tällä hetkellä. Kertokaa tietämättömälle miksi Suomen hinnat on 2 - 3 - kertaiset muihin Pohjoismaihin verrattuna. Norjan ymmärrän vesivoiman takia, mutta miten Ruotsi tuon tekee?
"Twitterissä leviää suomalaisen Eetu Salpaharjun jakama kuva pohjoismaiden pörssisähkön hinnoista sunnuntaille. Sunnuntaina aamulla julkaistu twiitti oli maanantaina illansuussa jaettu 189 kertaa.

Energiaviraston markkinoista vastaava johtaja Antti Paananen kertoo Taloussanomille mitkä syyt vaikuttivat viikonlopun hintaeroihin Suomen ja Ruotsin välillä.

Loviisan ydinvoimalaitoksen kakkosyksiköllä havaittiin lauantaina vuoto, jonka takia yksikkö ajettiin alas. Fortumin mukaan laitoksen arvioidaan olevan tuotannossa taas tiistaina.

Lisäksi Suomen ja Ruotsin välillä sijaitseva siirtoyhteyskaapeli oli huollossa.

Kolmantena tekijänä tuulivoiman tuotanto oli Suomessa sunnuntaina vähäistä tuulettoman sään johdosta."

Sattuipa sopivasti 😉
 
Sattuipa sopivasti
Sunnuntaina 2.10.2022 Suomen sähkön hinta oli Baltian maiden kanssa Euroopan kalleinta, vaikka meillä on edullista 2 snt kWh vesivoima-, tuulivoima- ja ydinvoimatuotantoa ja muu sähkötuotanto maksaa 5 snt kWh. Tästä sähkön alhaisesta tuotantohinnasta kertoi mm. Mykkänen pari päivää sitten IL:ssä tai IS:ssä. Baltiamaiden oma tuotanto on paljon pienempää ja Suomesta Viroon viedään vielä 1000 MW. Suomessa selvästi Euroopan ahnaimmat kapitalistit. Kriisin varjolla yhteiskuntavastuuta tuntemattomat moraalittomat omistajat tekevät pikavoittoja. Marin oli 2020 täysin oikeassa yritysten/omistajien yhteiskuntavastuun puutteesta, jota kokoomus ja EK tuolloin pöyristelivät. Oikeaksi osoitettu vastuuttomuus ja ahneuden kulttuuri.
 
Se hinta valuu Suomesta ulos, ei jää Suomeen. Siinä haukut vääriä "kapitalisteja".
 
vierailija
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Syytä Euroopan yhteisiä sähkömarkkinoita (missä EU, siellä ongelma). Saksan maakaasuhöImöiIy heijastuu Suomeen ja siksi sähkön hinta on Suomessa jopa kymmenkertaistunut.
Siitä on päätetty jo Tatcherin aikana
 
Yhteistyössä