I
ieiejek
Vieras
Äitini vain tuossa illan suussa kyseli jälleen kerran puhelimessa, että ei kai lapsi nyt enää joulupukkiin usko? Ettei häntä vain kiusattaisi asian johdosta koulussa. Ja että hänestä 9v ikäisenä pitäisi olla selvää, ettei joulupukkia ole olemassakaan.
Lapsi on 8v ja minusta hänellä on vielä oikeutensa pitää satumaailmansa eli siis uskoa joulupukkiin.
Äitini tosin jo viime jouluna lapselle kertoi mikä on totuus joulupukista, mutta lapsi piti oman päänsä, hälle joulupukki on edelleen totta. Ja hän edelleen vain sanoo lapselle, että he ostavat lapselle joululahjat.