Miksi ne kakarat on PAKKO tuoda kirkkoon?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "ärsyyntynyt"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

"ärsyyntynyt"

Vieras
Kiitos teille kaksi äitiä, jotka olitte tulleet kirkkoon laualamaan kauneimpia joululauluja, noin 4-vuotiaiden lastenne kanssa. Ainakin minulta, ja varmaan muiltakin lähellä olleilta oli tunnelma melkoisen pilalla, kun jouduimme katsomaan ja kuuntelemaan keskikäytävällä jänishyppyjä, "baletti"esityksiä, karkkipussin potkimista yms. Sääliksi kävi myös edessänne istunutta vanhaa pappaa, jonka selkänojaa toinen potki jatkuvasti, silloin kun saitte heidät metsästettyä penkkiin.
Itselleni ja varmasti monelle muulle kauneimmat joululaulut on hengähdyshetki joulukiireiden keskellä, mutta mitä te ja lapsenne saitte tilaisuudesta? Lapsianne ei näyttänyt kovinkaan paljon kiinnostavan, enkä usko, että tekään nautitte. Eikä 4-vuotiaan tarvikaan puoli kahdeksan aikaan enää jaksaa keskittyä olemaan nätisti, hänen pitäisi olla jo nukkumaan menossa.
Tiedän, että tähän moni älähtää, että kyllähän nyt lasten pitää saada olla myös mukana. Mielestäni ei tarvitse, jos ei jaksa vielä olla. Tällaiset tilaisuudet eivät ole mikään pakko ja meidänkin seurakunnassamme on erikseen lasten kauneimmat joululaulut. Menkää siis sinne!!
 
Halusit sitten kaikkien perheellisten mielen pahoittaa jälleen kuinka lasten kanssa ei saisi missään näkyä. Tämän on käsittämätöntä miten ette voi sanoa silloin tilanteessa vanhemmalle että "hei nyt te häiritse kaikkia muita. Pistäkee lapsenne kuriin" Sitten täällä vingutaan kuinka kukaan ei saisi lapsia tuoda. Kirkko on avoin kaikille ja se tarkoittaa myös lapsia. Ei sunkaan sinne ole ollut pakko mennä. Miten stressaava jouluvalmistelu niillä äideillä mahtoi olla takana?
 
Samaa mieltä ap:n kanssa. Miksi pitää viedä lapset paikkaa jossa ne eivät viihdy sekunttiakaan ja pilata muiden rauhoittuminen?
Muutaman kerran kävin joulukirkossa ja totesin sen olevan kaikkea muuta kuin kuvittelin juurikin lapsiperheiden takia.
 
Joo, mulla on kohta 4v ja sitten 1,5vee enkä hetkeäkään kuvittelisi edes pinkit lasit silmillä, että meidän perheellä olisi jotenkin rentouttava ja harras kokemus tuollainen joululauluhetki kirkossa. Istu paikoillasi, ole hiljaa ja kuuntele ja/tai laula mukana, mutta ei saa huutaa, puhua liian kovaa, liikkua, syödä mitään, juoksennella tai mitään muutakaan. Oi, kuulostaa AIVAN neljävuotisuhman kourissa kierivän paikalta, puhumattakaan tuosta taaperosta, joka ei olisi hetkeäkään paikoillaan.
 
Ei minulle ainakaan tulisi mieleenkään mennä pienten lasten kanssa kauneimpiin joululauluihin, tai tavalliseen jumaanpalvelukseenkaan, käymme lasten kanssa lasten kirkossa. Nyt he jo osaavat olla, että 7 ja 9 vuotiaat ovat mukana joka paikassa, elleivät he viihdy he eivät häiritsekään. Aikoinaan heidän ollessaan pieniä otin mukaan viihdykettä kirkkoon yms. jos oli pakko mennä vaikka hautajaisiin. Palapelikirja, uusi sellainen, oli erittäin näppärä viihdyke.
 
Halusit sitten kaikkien perheellisten mielen pahoittaa jälleen kuinka lasten kanssa ei saisi missään näkyä. Tämän on käsittämätöntä miten ette voi sanoa silloin tilanteessa vanhemmalle että "hei nyt te häiritse kaikkia muita. Pistäkee lapsenne kuriin" Sitten täällä vingutaan kuinka kukaan ei saisi lapsia tuoda. Kirkko on avoin kaikille ja se tarkoittaa myös lapsia. Ei sunkaan sinne ole ollut pakko mennä. Miten stressaava jouluvalmistelu niillä äideillä mahtoi olla takana?

No, jos niillä äideillä olisi stressaavat joulvalmistelut takana, niin eikö nillekin olisi ollut mukavaa rauhoittua ILMAN lapsia? Sitten tuohon huomauttamiseen... Eihän nykyään saa enää huomauttaa ketään, kun näiden erinomaisten äitien mielestä heidän lapsiensa PITÄÄ SAADA tulla joka paikkaan. Se olisi niiden äitien tehtävä komentaa niitä lapsiaan, mutta kun ei...
Ap
 
Tämän on käsittämätöntä miten ette voi sanoa silloin tilanteessa vanhemmalle että "hei nyt te häiritse kaikkia muita. Pistäkee lapsenne kuriin"

Ööh, meinaatko, että tuo jotenkin parantaa tilannetta? Miten ne lapset pitäisi pistää kuriin? Ei minun lapseni ainakaan millään kurilla pysy paikoillaan, jos ovat sillä tuulella. Tai no sähköpanta on kyllä vielä kokeilematta. Ehkä se sitten toimisi.

Siksi minä en menekään mihinkään hartaisiin tilanteisiin lasten kanssa, kun ei ne vaan pysty istumaan tuntia paikoillaan. Vartin ehkä pystyvät sinnittelemään, jos jotain tosi rajua lahjontaa tai kiristystä keksisin.
 
Mulla oli mun lapset (kukaan ei sano mun lapsiani kakaroiksi!) mukana tänään, juurikin siinä seiskalta alkaneessa laulelussa. Tosin en usko että mun lapsiani tarkoitit aloituksellasi. Minäkään en voi sietää tuonkaltaista temppuilua paikossa jonne ei niitä lapsia ole pakko tuoda jos eivät osaa käyttäytyä. Toisille ihmisille on annettava rauha nauttia tilaisuudesta ilman lasten riekkumista.
 
[QUOTE="ärsyyntynyt";30513206]No, jos niillä äideillä olisi stressaavat joulvalmistelut takana, niin eikö nillekin olisi ollut mukavaa rauhoittua ILMAN lapsia? Sitten tuohon huomauttamiseen... Eihän nykyään saa enää huomauttaa ketään, kun näiden erinomaisten äitien mielestä heidän lapsiensa PITÄÄ SAADA tulla joka paikkaan. Se olisi niiden äitien tehtävä komentaa niitä lapsiaan, mutta kun ei...
Ap[/QUOTE]

Mä kyllä huomautan sai tai ei. Turha rutista niille joiden lapset ei siellä riehunu.
 
Lasten täytyy saada silloin tällöin harjoitella tai muutoin eivät osaa vielä kouluiässäkään istua kirkossa hiljaa. Vanhempien pitää kyllä ohjata lapsia koko ajan ja silloin menee itseltä koko ohjelma ohi, ennakkoon käytösohjeet antamalla voi vähän helpottaa tilannetta isommilla lapsilla. Lapsetkin huomaavat ettei aikuinen voi komentaa normaalisti kun samaan aikaan pitäisi olla hiljaa ja huomiota herättämättä, ja yltyvät vain pelleilemään lisää. Siinä vaiheessa ei ole enää mitään muuta vaihtoehtoa kuin poistua vaivihkaa lasten kanssa.
 
Halusit sitten kaikkien perheellisten mielen pahoittaa jälleen kuinka lasten kanssa ei saisi missään näkyä. Tämän on käsittämätöntä miten ette voi sanoa silloin tilanteessa vanhemmalle että "hei nyt te häiritse kaikkia muita. Pistäkee lapsenne kuriin" Sitten täällä vingutaan kuinka kukaan ei saisi lapsia tuoda. Kirkko on avoin kaikille ja se tarkoittaa myös lapsia. Ei sunkaan sinne ole ollut pakko mennä. Miten stressaava jouluvalmistelu niillä äideillä mahtoi olla takana?

Sellaiset vanhemmat eivät pahoita mieltään, joiden lapset eivät jänishyppele pitkin kirkonkäytäviä ja potki pappojen tuolin selkämyksiä.

Jos lapsi ei kykene olemaan rauhallisesti voi lähteä pois, sen verran voi huomioida myös muita kanssaihmisiä.
 
meilla lapsi halusi laulamaan. satuttiin srk:n myyjaisiin niin mentiin sit kokeilemaan. jaksoi kaksi laulua ja lahdettiin pois. jotta annetaan muille mahdollisuus siihen rauhaan. ens vuonna taas. josko silloin menis jo kolme biisia :)
 
Voi, minulla on niin ihana lapsi, etten hetkeäkään epäillyt että häiriköisi kirkossa, kun viime joulun alla kauneimmat joululaulut -tilaisuudessa käytiin. Eikä niin tapahtunutkaan. :) Lapsi oli siis justiinsa 4-vuotias silloin. Mies ei halunnut tulla mukaan ja tottakai menin ennemmin lapsen kanssa kuin yksin. Lapsi on mukavaa seuraa melkein missä tahansa ja kiinnostunut monista asioista. Vaikkapa museoissa on kiva käydä hänen kanssaan, häntä tykkää jopa taidemuseoista, joista en itse lapsena niin välittänyt.

Ei ole kovalla kurilla tätä suinkaan saavutettu. Kurilla voi ehkä saada lapset hiljaisiksi, mutta ei aidosti kiinnostumaan ja nauttimaan erilaisista asioista, joka on minun tavoitteeni. En siis kyllä veisi lasta kirkkoon tai muuallekaan, jos olisi selvää ettei häntä saisi innostettua itse asiasta, vaan olisi vaan yhtä komentamista koko visiitti.
 
On se kiva lukea näitä ja oikeasti pahoittaa mielensä.
Jos jonkun lapset ovat jäniksiä pellossa, ei pidä yleistää ja antaa paheksuvia katseita myös hyvin käyttäytyvien lapsien vanhemmille ja niille jotka oikeasti yrittävät opettaa uusia tilanteita. Miten He****ssä lapset voivat oppia, jos heitä ei viedä tapahtumiin ja opeteta?

Moni on kertonut muissa vastaavissa ketjuissa kuinka tulisi kotona opettaa tavat ja sen jälkeen pitäisi pienten lasten osata käyttäytyä uusissa tilanteissa aikuisten tavoin. Verrattavissa karkeasti ajokortin saamiseen. Opiskele kotona, suoraan inssiin, kerralla läpi ja kortti kourassa neljän ruuhkaan. Ei, vaan opiskelua kotona ja autokoulussa opettajan ohjauksessa, harjoittelua oikeissa tilanteissa liikenteessä ja sitten kortti käteen. Sen jälkeenkin tulee vahinkoja, rikottua yhteisiä sääntöjä ja käytöstapoja. "Oppia ikä kaikki."

Näitten piikittelevien mielipiteitten vuoksi kynnys lähteä opettelemaan ja viettämään mukavia hetkiä edes kirkossa on noussut niin korkeaksi, että saattaa joululaulut jäädä kuuntelematta ja laulamatta monelta perheeltä.

Jos rohkenen lähteä kirkkoon niin tietysti lähden pois, jos lapset aiheuttavat häiriötä. Mutta kuka poistaa ne keuhkonsa pihalle yskivät ja ystävänsä kanssa supisevat herrat ja rouvat? Kuka poistaa ne hyasintin tuoksun kanssa kilpailevat rouvat ja herrat jotka aiheuttavat hengitysvaikeuksia kirkon penkissä? Eikö joulu ole kaikkien ihmisten juhla ja aina voi kirkossa istua eturivissä laput silmillä.

Itse tunnen vain myötä häpeää niitä vanhempia kohtaan, jotka eivät ymmärrä opettaa lapsia tai poistua taka-alalle. Mutta kärkkäästi esitetyt yleistävät moitteet pienten lasten pois sulkemisesta julkisista tapahtumista ja tiloista saa tunteet pintaan.

Hyvää Joulua!
 
sulle AP vain sattui huono tuuri ja satuit sellaisen äidin viereen, joka ei kasvata lapsiaan. Mielestäni lapsilla on oikeus saada oikeanlaista kasvatusta, se joka kuritta kasvaa kunniatta kuolee... nii se vaa on. vieläkin. Ja se kuri ei missään tapauksessa ole kuriTTAMISTA vaan johdonmukaista kasvattamista, ja se on jokaisen vanhemman velvollisuus.
 
[QUOTE="ärsyyntynyt";30513167]Kiitos teille kaksi äitiä, jotka olitte tulleet kirkkoon laualamaan kauneimpia joululauluja, noin 4-vuotiaiden lastenne kanssa. Ainakin minulta, ja varmaan muiltakin lähellä olleilta oli tunnelma melkoisen pilalla, kun jouduimme katsomaan ja kuuntelemaan keskikäytävällä jänishyppyjä, "baletti"esityksiä, karkkipussin potkimista yms. Sääliksi kävi myös edessänne istunutta vanhaa pappaa, jonka selkänojaa toinen potki jatkuvasti, silloin kun saitte heidät metsästettyä penkkiin.
Itselleni ja varmasti monelle muulle kauneimmat joululaulut on hengähdyshetki joulukiireiden keskellä, mutta mitä te ja lapsenne saitte tilaisuudesta? Lapsianne ei näyttänyt kovinkaan paljon kiinnostavan, enkä usko, että tekään nautitte. Eikä 4-vuotiaan tarvikaan puoli kahdeksan aikaan enää jaksaa keskittyä olemaan nätisti, hänen pitäisi olla jo nukkumaan menossa.
Tiedän, että tähän moni älähtää, että kyllähän nyt lasten pitää saada olla myös mukana. Mielestäni ei tarvitse, jos ei jaksa vielä olla. Tällaiset tilaisuudet eivät ole mikään pakko ja meidänkin seurakunnassamme on erikseen lasten kauneimmat joululaulut. Menkää siis sinne!![/QUOTE]


Ensinnäkin en tykkää että lapsista käytetään sanaa kakara. Tämä aloittajalle, joka otsikossa kyseistä sanaa käytti.
Kauneimpiin joulujuhliin ovat tervetulleita kaikki, vauvasta vaariin.

Aikaisempina vuosina ei olla käyty kauneimmissa joululauluissa, tosin enkelilaulu illassa kirkossa käytiin lapsen ollessa n.3-4 vuotias ja hyvin meni.
Tänään lapsi 7v. ilmoitti omasta vapaasta tahdostaan, että haluaa mennä kauneimpiin joululauluihin. Lasten kauneimmat joululaulut järjestetään erikseen täälläkin mutta ne järjestetään niin sivussa (kaukana meistä) ettei jalan voi sitä matkaa taittaa ja kyytimahdollisuutta ei ole. Joten vaihtoehdoiksi jäi klo.17 ja klo.19 kirkko. Meillä oli ruokailu klo.16 aikaan, ja matkaa kaupungille muutama kilsa joten ainut mahdollisuus oli klo.19 kauneimmat joululaulut. Lapsi menee normaalisti klo.19 nukkumaan, mutta halusi niin kovasti mennä kirkkoon että lähdettiin sinne. Ja hyvin jaksoi, istui kuunteli ja lauloi. Kävellessämme takaisin kotiin lapsi sanoi "tästä voitaisiin tehdä jokavuotinen perinne" (ja mielellään juuri iltakirkko, sillä silloin on tunnelmallista).
 
Avasin aloituksen kun olin vähän häh? Tottakai kristityt tuo mielellään lapsensa kirkkoon ja muita kristittyjä se harvoin näyttää haittaavan, päinvastoin. Itse tänään kirkossa kaipasin enemmän lapsia mukaan. Mutta tässä olikin yseessä tunnelmointi kirkossa ei niinkään Jumalanpalvelus....
 
Kannattaisi ottaa oppia Jehovan todistajista tässäkin asiassa. Lapsi kuin lapsi pysyy hiljaisena koko päivän kestävien jumalanpalvontamenojen ajan, kunhan häntä uhataan raamatullisilla (eli Jumalan säätämillä) rangaistuksilla. Myös seurakunnan johto tietää, että ken vitsaa säästää se lastaan vihaa, ja sen vuoksi valtakunnansalin vessasta löytyvätkin aina tuoreet vitsat uskovaisten käytettäviksi.
 
No tokihan lapset ovat kirkkoon noin ylipäätään tervetulleita ja Jumalan sana kuuluu ilman muu5ta lapsille. Tässä aloituksessa ei kuitenkaan ollut kyse siitä!

Ei ole mitään järkeä viedä sellaista lasta, jota ei kiinnosta/jaksa /osaa/halua kuunnella ja olla aloillaan "Kauneimmat joululaulut" tilaisuuteen. Siellä on nimenomaan tarkoitus keskittyä ja hiljentyä kuuntelemaan joululauluja eikä temmeltää miten sattuu...en veisi sinne omaa 6v poikaani, vaikka hänet varmasti tiukalla ilmeellä saisin olemaan aloillaan...mutta miksi hänen siellä tarvitsisi "kärvistellä"..
 

Yhteistyössä