Miksi narttukoira nylkyttää?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Leikkamaton narttu, kohta 6v. Ei pentuja koskaan. Ja sillä on ällöttävä tapa nylkyttää pehmolelujaan, peittoja, mitä vain saa hampaisiinsa. Siis näiden pitää olla suht kookkaita ennen tuota touhua. Lapsiakin yritti jossain kohtaa, mutta siihen puutuin samalla sekunnilla. Miksi se tekee tuota? Yrittääkö jotenkin "alistaa" vai mikä sillä on ideana?

Ollaan harkittu toisen koiran ottamista, mutta onko se vain ongelmien kerjäämistä tuon koiran kanssa? Muuten on suht pehmeä luonteeltaan, ehkä vähän arkakin.
 
Ok, niin mäkin sen ajattelin. Että siis alistaa. Voiko tuosta päätellä, että saattaisi olla vihainen tulevalle pennulle vai ei? Narttupentua olisin ottamassa. Pennusta tosin kasvaa aikuisena isompi kuin mitä nykyinen koira on, että ihan helpolla se ei sen selkään pääse hyppimään. Ja pentuna en edes anna tehdä sitä, ettei pennun lonkat mene pilalle. Onko oikein ajateltu? Vai pitääkö mun olla puuttumatta tuollaiseen touhuun?
 
Kyllä sitä voi kieltää nylkyttämästä. Koiralle ei ole ehdottoman tarpeellista se, että se saisi nylkkiä pehmoeläimiä tai kodin tekstiilejä. Kiellät vaan heti kun näet että se meinaa aloittaakaan sen touhun. Sitten käsket sen vaikka istumaan ja palkitset istumisesta, niin sen mielenkiinto siirtyy toiseen asiaan.
 
[QUOTE="vieras";26089387]Kyllä sitä voi kieltää nylkyttämästä. Koiralle ei ole ehdottoman tarpeellista se, että se saisi nylkkiä pehmoeläimiä tai kodin tekstiilejä. Kiellät vaan heti kun näet että se meinaa aloittaakaan sen touhun. Sitten käsket sen vaikka istumaan ja palkitset istumisesta, niin sen mielenkiinto siirtyy toiseen asiaan.[/QUOTE]

Juurikin näin. Meillä oli nartulla YKSI ainut lelu, mitä nylkytti. Se lelu hävitettiin, ja nylkyttäminen jäi siihen.
 
Siis olen mä kieltänytkin. Ja ei se nylki meidän käytössä olevia petivaatteita, mutta esim eilen oli raahannut varastosta vanhan peiton jota sitten pihalla kurmuutti. Ja tuota samaa se tekee pihalla ollessaan muillekin isoille pehmoleluille, jos lapset niitä sille antaa tai se itse pääsee vaikka sinne varastoon rosvoretkelle. Mutta aina ei ehdi hätiin, kun se painaa menemään.

Osaisko joku sanoa, onko tuon käytöksen myötä tiedossa ongelmia jos otetaan toinenkin narttukoira?
 
[QUOTE="vieras";26089413]
Osaisko joku sanoa, onko tuon käytöksen myötä tiedossa ongelmia jos otetaan toinenkin narttukoira?[/QUOTE]

On ongelmia tai ei ole. Riippuu siitä, miten näppärästi saat pennun sujautettua laumaan. Mulla on vahvasti dominoiva uroskoira ja stressasin saman asian kanssa. Jonkun verran yrittävät nylkyttää toinen toistaan, mutta yleensä jompikumpi heistä katkaisee homman siirtymällä pois.

Narttujen kanssa täytyykin olla vieläkin varovaisempi, koska heillä myös tappelut ovat oikeasti hengenvaarallisia.
 
[QUOTE="vieras";26089413]Siis olen mä kieltänytkin. Ja ei se nylki meidän käytössä olevia petivaatteita, mutta esim eilen oli raahannut varastosta vanhan peiton jota sitten pihalla kurmuutti. Ja tuota samaa se tekee pihalla ollessaan muillekin isoille pehmoleluille, jos lapset niitä sille antaa tai se itse pääsee vaikka sinne varastoon rosvoretkelle. Mutta aina ei ehdi hätiin, kun se painaa menemään.

Osaisko joku sanoa, onko tuon käytöksen myötä tiedossa ongelmia jos otetaan toinenkin narttukoira?[/QUOTE]

Todennäköisesti narttusi alistaa pennun, ainakin alkuun. Ja voi yrittää myös nylkyttää. Entäs jos yrität kitkeä tapaa pois jo ennen uuden pennun tuloa? Ja muista sitten uuden tultua, että SINÄ olet laumanjohtaja ja SINÄ hallitset tilanteen. Eli jos narttu alkaa pentua nylkyttää, niin menet väliin.
Onko narttu muuten leikattu?
 
[QUOTE="vieras";26089307]Ok, niin mäkin sen ajattelin. Että siis alistaa. Voiko tuosta päätellä, että saattaisi olla vihainen tulevalle pennulle vai ei? Narttupentua olisin ottamassa. Pennusta tosin kasvaa aikuisena isompi kuin mitä nykyinen koira on, että ihan helpolla se ei sen selkään pääse hyppimään. Ja pentuna en edes anna tehdä sitä, ettei pennun lonkat mene pilalle. Onko oikein ajateltu? Vai pitääkö mun olla puuttumatta tuollaiseen touhuun?[/QUOTE]

Ootko tosissas? Mistä se koira vois tietää, että oot ottamassa uutta pentua?
 

Yhteistyössä