Miksi mun mies on töykeä? En tajua..

  • Viestiketjun aloittaja äiti
  • Ensimmäinen viesti
AP
HUOM. olen avustanut miestä noissa touhuissa sen keskimäärin neljästi viikossa, vaikken olisi jaksanutkaan. Ei voi sanoa etten olisi mitään yrittänyt tehdä tuon asian suhteen.

No tänään mies tuli töistä. Ei puhu mitään. Pyysin sängylle viereen halaamaan. Halasi kyllä mutta sitten oli vaan hiljaa kun yritin jutella. Kysyin mieheltä, että haluaisiko hän vaikka sitten omaa aikaa jos nyt tuntuu siltä, johon mies, että "ei voi kun sä alat aukomaan päätäs".. Olin ihan että mitä ihmettä! Ainoastaan KERRAN loukkaannuin miehelle kun mies lähti 2 viikkoa vauvan syntymästä pe iltana extempore yhtäkkiä tapaamaan jotain vanhaa kaveriaan klo 22 aikaan, vaikka meidän piti saunoa yhdessä ja viettää ilta yhdessä. Sekin juttu unohtui pian mutta nyt mies sanoi ettei tehnyt mitään väärää ja että mä olen se veemäinen ämmä. Siis EIHÄN se ollut iso juttu mutta olin just synnyttänyt ja tuntui pahalta kun mies häippäsee, vaikka meidän piti olla ilta yhdessä, eikä se edes TAJUA sitä! Ja vieläkin muistuttelee siitä vaikka minä olin sen jo unohtanut.

Sitten vielä mainitsin miehelle että "olethan sinä saanut mennä, että vielä ennen LA:takin olit pikkujouluissa ja polttareissa", johon mies tiuskaisi että "sepä onkin paljon se kuus menoa vuodessa kavereiden kanssa"... En ole rajoittanut miestä ja hänellä on ollut paljon omaa aikaa, nuo kuusi menoa on kavereiden kanssa ryyppäystä ym..

Tein miehelle ruokaa ja ei reaktiota, tuolla se syö ihan hiljaa.

MÄ EN YMMÄRRÄ MIKÄ SILLÄ ON!!
 
wb
jos se tarvii vaan omaa rauhaa,anna pari päivää olla rauhassa ja puhu vaan välttämätön. koita sillee ja sit sen jälkee ku alkaa rentoutua ni alota uudelleen. jos kokee olevansa ahdistettu.
tai olisko rahahuolia?
 
wb
nii ku siin mars ja venus kirjassa puhuttiin siit että mies vetäytyy henkiseen luolaan ja siel kokoaa ittensä. että pitäs antaa olla hetki rauhassa ja ottaa iisimmin.mut loputtomiin ei kannata antaa olla vaan, huono ilmapiiri on tosi kuluttavaa.
ja voihan se olla jos on alkuun mustasukkainen vauvasta jos ei tajunnu miten rankkaa on (mikä on lapsellista joo mut tosiaan voi sitäki olla..)
 
vieras
Mun mies kans kiukuttelee aika ajoin päivän pari tohon tyyliin, kun ahdistaa päivästä toiseen tää sama härdelli pienten kanssa. Ei käy juuri missään, eikä tuuletu. Sitten työasiat vielä painostaa lisäksi. Sille tulee sellainen pieni ahdistus, joka menee ohi yleensä. Huomaan, että tarttuu ihan epäoleellisiin asioihin ja kiukuttelee niistä aikansa. Tunnen sen niin hyvin, että tiedän aina mistä on taas kyse. Sen tiedän, että silloin ei kannata ainakaan nalkuttaa, eikä koittaa väkisin saada keskustelemaan, vaan antaa vaan hieman hengitystilaa.
 
vieras
Kuulostaa todella tutulta, mä luulen, että suurin syy on mustasukkaisuus, elikkä mies on jollain lailla mustasukkainen vauvasta, kun vauva saa sen suurimman huomion tällä hetkellä ja mies tulee vasta sen jälkeen.
Meillä on tapeltu monet kerrat ja nimenomaan seksistä. Itselläni oli halua totaalisesti nollassa synnytyksen jälkeen ja kun vielä tehtiin sektio, niin sekin vaikutti asiaan. Nyt kun vauva on n. 6-kuinen, niin mulla on vasta pikkuhiljaa halut palanneet normaaliksi.
Mulla oli limakalvot pitkään niin kuivat, että varsinainen yhdyntä teki kipeää.
 
Minä
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kuulostaa todella tutulta, mä luulen, että suurin syy on mustasukkaisuus, elikkä mies on jollain lailla mustasukkainen vauvasta, kun vauva saa sen suurimman huomion tällä hetkellä ja mies tulee vasta sen jälkeen.
Meillä on tapeltu monet kerrat ja nimenomaan seksistä. Itselläni oli halua totaalisesti nollassa synnytyksen jälkeen ja kun vielä tehtiin sektio, niin sekin vaikutti asiaan. Nyt kun vauva on n. 6-kuinen, niin mulla on vasta pikkuhiljaa halut palanneet normaaliksi.
Mulla oli limakalvot pitkään niin kuivat, että varsinainen yhdyntä teki kipeää.
Mulla on auttanut tosi paljon vagifem-niminen lääke tohon limakalvojen kuivuuteen. Pieni tabletti laitetaan asettimella emättimeen.

Tämä vinkiksi vaan, jos jollain muulla sama tilanne. Neuvolalääkäri kirjoittaa kyllä reseptin.
 
Kannatan oman tilan antamista miehelle ja oman ajan antamista myös. Itsestäni tiedän myös, että sellainen "mikä sulla on" -penääminen vaan pahentaa tilannetta entisestään. Kun ahdistaa, tahtoo vain olla itsekseen, ei jaksa keskittyä toisen juttuihin, eikä varsinkaan vastailla mihinkään kysymyksiin, ja sitä paitsi silloin pitäisi ajatella sitä asiaa mikä ahdistaa, ja sitähän just haluaa välttää, vaikkei se aina viisasta olekaan. Onko miehelläsi sellainen työ, että siihen voi liittyä paineita? Joskus, jos niitä paineita on liikaa, ei enää riitä voimat toisen huomioon ottamiseen. Minustakin tuntuu joskus siltä, etten jaksa olla yhtään innostunut miehen uusista vaatteista, tai kuunnella hänen työjuttujaan. Siis on vaan niin voimat loppu, ettei pysty, ei voi, tuntuu, ettei itsessä ole mitään jäljelle toiselle annettavaa.

Jos olette (liian) vastuuntuntoisia ihmisiä, ongelmana saattaa olla myös ylitunnollisuus ja toisen liiallinen huomioiminen. Meillä esimerkiksi on kummankin ollut todella vaikea viettää omaa aikaa - ei siksi, ettei sitä olisi ollut sallittua viettää, vaan siksi, että kumpikin tuntee huonoa omaatuntoa jos on poissa kotoa. Tästä on todella vaikea oppia pois, ja aiheuttaa juuri sitä katkeruutta oman ajan puuttesta, vaikka se este sille onkin omassa päässä.

Mun mielestä on miehen aliarvoimista olettaa, että kaikessa on aina kyse seksistä, kuten moni täällä tuntuu olettavan.
 
Minä
Alkuperäinen kirjoittaja Lily of the valley:
Mun mielestä on miehen aliarvoimista olettaa, että kaikessa on aina kyse seksistä, kuten moni täällä tuntuu olettavan.
Ei varmaan pelkästä seksistä, mutta ap mainitsi miehen kinuavan sitä, niin siksi siitä on keskusteltu.
 
vierailija
Itse miehenä koin meidän ensimmäisen lapsen synnyttyä, että vaimoni unohti olemassaoloni kokonaan ja niin tuntuu edelleenkin, mikä teihin naisiin menee, kun saatte kauan vonkumanne lapsen, niin kiitos on se, että ruvetaan pihtaamaan seksistä ja lapsi on vaan kaikki kaikessa.
Miehet haluaisi myös, että vaimo kunnioittaisi miestä lapsen isänä ja sen siittäjänä, vaimo ei yksin lasta ole maailmaan tuonut! Teen kaikkeni naisen eteen, että on onnellinen, kun vain saan myös kunnioitusta miehenä ja isänä.
 
vierailija
AP ihmettelet, milloin miehesi olisi sinua voinut pettää? No minäpä vastaan. Esimerkiki silloin, kun sinä olit synnärillä! Tällaista ikävää juttua olen kuullut, että niinkin on käynyt..
Tai silloin, kun oli eri paikkakunnalla yötä. Tai työaikana jne.
Se ei ole ongelma eikä mikään, jos pettää haluaa.

Toivon kuitenkin, että miehese on vaan "järkyttynyt" uudesta elämästänne pienen nyytin kanssa ja tarvii siihen oman aikansa sopeutuakseen..
Pettää voi , kun mielikuvitus antaa siihen mahdollisuuden mitä ihmeellisimmissä hetkissä ja paikoissa. Vaikka työpaikan siivouskomerossa.
 
vierailija
Tein miehelle ruokaa ja ei reaktiota, tuolla se syö ihan hiljaa.

MÄ EN YMMÄRRÄ MIKÄ SILLÄ ON!!
Minä ymmärrän koska olen mies ja tiedän vastaavanlaisesti käyttäytyneitä miehiä. Hänellä on aivan varmasti toinen nainen ja käyttäytymisensä perusteella voisin lyödä vetoa että hän on narsisti. Kyllähän sinä tiedät, tunnekuolleita törkimyksiä kun suhde vetelee viimeisiään ennen eroa.

Ja just, just. Klo 22 ”yllättäen” kaverin luo 🙄

Ps tuskin Ap olet enää lukemassa näitä, mutta jos olet niin kertoisitko kuinka kaikki loppui?
 

Yhteistyössä