Toggle sidebar

Miksi minusta ei pidetä? Miksi minua kartetaan? Miksei kukaan halua olla ystäväni?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Aini"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
A

"Aini"

Vieras
Eikä ole tarkoitus vinkua ja vonkua. En kaipaa sääliä, enkä sääli itseäni. Tätä on tapahtunut läpi elämäni, mutta en nyt ala kouluaikoja sen enempää puimaan, vaan keskityn nykyhetkeen. Olen 25-vuotias, pian 26v.

Mä olen mielestäni mukava ja kiltti. Olen hyväntahtoinen ihminen, joskin hieman sinisilmäinen. Haluan ajatella kaikista hyvää ja en kanna yleensä kaunaa. Olen rehellinen ja luotettava. Olen mielestäni todella kiltti. Liiankin kiltti ja mua on josus helppo vähän hyväksikäyttää, koska en osaa usein sanoa ei.
Olen hyvin koulutettu, fiksu ja huumorintajuinen. Ulkoisesti ihan nätti, muodikkaasti pukeutuva.
Tulen toimeen kaikkien kanssa ja mä tykkään keskustella. Osallistun mielelläni keskusteluihin ja jos joku tulee juttelemaan, juttelen mielelläni takaisin.
Pyrin aina menemään porukkaan mukaan.
Mulla on vähän huono itsetunto, mutta en usko, että se näkyy. Mä en kuitenkaan ole mikään vilkas. Mä en ole sellainen, joka menee takki auki pelipaikalle "MORRROOOO. Kuis pyyhkii? Kuka sä oot? Magee rotsi hei? Anna mä kokeilen sitä"! tyyppi. Musta tuntuu, että tuollaiset saavat helposti seuraa.

Toisaalta olen liikkunut myös rauhallisemmissa porukoissa, joissa kuitenkin jään aina ulkopuolelle. Jaksan aikani osallistua, aikani kysellä lenkkiseuraa, aikani pyytää kahville, aikani moikkailla facebookista, mutta viimeistään puolen vuoden päästä lopetan, kun en jaksa "seinille huudella".

Uutena vuotena taas havahduin tähän.. Mulla ei ollut yksinkertaisesti ketään, kenen kanssa viettää uutta vuotta. Kukaan ei halunnut porukkaan, vaikka kysyin. Pyysin myös luokseni ihmisiä, mutta eivät tulleet.
 
Mitä harrastat? Kerrotko itsestäsi toisille mitään, vai pidätkö omat asiat omana tietonasi? Harrastuksen parista luulisi löytyvän samanhenkisiä ihmisiä seuraksi.
 
Missä päin Suomea asut? Mä olen huomannut täällä Pirkanmaalla ainakin, että, jos ei itse ole koko ajajn pyytämässä tuttuja/kavereita johonkin (käymään tai kutsu itseään heille kylään), niin kovin on hiljaista toisin päin. Savolaiset oli eri sosiaalisia kun vielä Kuopiossa asuin.
 
Luulen että etsit vääränlaisia ystäviä. Katso toiseen suuntaan ja saatatkin tavata upeita ihmisiä.

Ehkä etsit narsistityyppisiä tai muuten vain itsekkäitä ihmisiä, joita ihailet salaa? Kasvata ensin itsetuntoasi ja mieti asiaa sitten uudelleen.

Ja yksi syy voi olla että Suomessa on vaikeaa tutustua uusiin ihmisiin. Ihmisillä on omat porukkansa, jopa äitien keskuudessa tämän huomaa.

Mutta kyllä elämä tuo sinun eteesi vielä vaikka minkälaisia ihmisiä. Opit vaan keräämään jyvät akanoista!
Olet vielä nuori, ehkä liian arka, että ihmiset aistivat sen.
 
Minulla on sama tilanne, ikäkin täsmää. Olen käytökseltäni miellyttävä (näillä sanoilla kuvattu kirjaimellisesti), hymyilen paljon ja osaan olla tahdikas. Silti tuntuu, että ap:n kuvaamat "magee rotsi hei"-tyypit saavat helpommin seuraa eikä kukaan arvosta kaunista käytöstä saati "normaalia" tutustumista.

Olen ratkaissut ongelman niin, että pidän yllä kaunista käytöstäni mutta en lähde mukaan sydämelläni yhteenkään ihmissuhteeseen enää. Se sattuu liikaa.
 
Minkälaisista asioista sä juttelet? Mulle itselleni suurin "turnoff" kaverissa on tylsyys. Jutellaan vähän telkkarista, vähän yleistä liibalaabaa, mutta tyyppi ei ns. anna itsestään mitään. Sellaisten ihmisten kanssa on vaan... tylsää. Enkä tarkoita mitään jännittävyyksiä 24/7, mutta sellaista avoimuutta ja innostusta uusia asioita ja ihmisiä kohtaan. On todella raskasta itse johdatella keskustelua koko ajan jos toinen ei vaan "osaa" jutella mistään ruuanlaittoa henkilökohtaisemmasta.
 
Ehkä sulla on vaan vääränlaisia ystäviä? Joillakin henkilökemiat ei vain kohtaa, tai on erilainen elämäntilanne, kuin kaverilla jne.
Mulla on ollut vähän sama tilanne koko ikäni, mutta aina on silti ollut niitä kavereitakin muutama, joiden kanssa silloin tällöin nähdään. Itse olen vähän "eristäytyvä", koska viihdyn kotona perheeni kesken ja omissa puuhissani. Aina yritän kuitenkin löytää aikaa niille ystävillekin ja meille on aina kaverit tervetulleita. Eipä mua kukaan mihinkään usein pyydä, kuin korkeintaan kotiinsa kahville, mutta ehkä ystäväni tietävät, etten ole mikään bilehirmu tai en viihdy väentungoksessa ja tapahtumissa.

Mistäs päin sä olet? Mä en usko, että sussa itsessäsi on vikaa, mutta se ystäväpiiri tosiaan vaan kulkee nyt omia teitään. Ikävää, jos jouduit viettämään yksin Uutta Vuotta :(
 
Itselleni tärkeintä ystävissä on se, että heillä on huumorintajua. Toki vakavastikin ja vakavista aiheista pitää osata keskustella, mutta ennen kaikkea ystävän kanssa on pystyttävä nauramaan.
 
Mulla voi aluksi olla sellainen suojamuuri. Meillä on kotona opetettu, että omista asioista ei puhuta ulkopuolisille ja oli hirveä synti, kun kerran olin sanonu ääneen naapurille " me mennään kesällä Kreikkaan". Eli aluksi puhun varmaan pitkälti "tylsistä" jutuista, mutta todella nopeasti mä alan avautumaan ja seuraavalla lenkkikerralla puhun kyllä jo itsestäni ja elämästäni enemmän.
 
Ystävyys syntyy usein yhteisistä jutuista. Yhteinen juttu voi olla vaikka yhdessä eletty lapsuus, sama harrastus tai muu mielenkiinnon kohde, samanikäiset lapset jne. Jos ei ole asiaa, joka yhdistää, niin varsinaista ystävyyttä ei helposti synny, vaan toinen tuntuu tylsältä tyypiltä. Älä siis yritä olla ihmissuhteissasi muuta kuin olet. Tee asioiata, joista tykkäät, puhu asioista, joista olet oikeasti kiinnostunut, anna itsestäsi.
 
[QUOTE="Aini";27844542]Mulla voi aluksi olla sellainen suojamuuri. Meillä on kotona opetettu, että omista asioista ei puhuta ulkopuolisille ja oli hirveä synti, kun kerran olin sanonu ääneen naapurille " me mennään kesällä Kreikkaan". Eli aluksi puhun varmaan pitkälti "tylsistä" jutuista, mutta todella nopeasti mä alan avautumaan ja seuraavalla lenkkikerralla puhun kyllä jo itsestäni ja elämästäni enemmän.[/QUOTE]

Mielestäni juuri tälläiseen kannattaa kiinnittää huomiota :) Enkä nyt suinkaan tarkoita, että ala heti kertomaan ummet ja lammet itsestäsi, ei mitään salaisuuksia tiskiin tarvitse iskea. Mun mies on aika ujo ja uusien ihmisten seurassa hiljainen. Ensivaikutelma on nimenomaan se tylsä, mutta hän tuo silti kiinnostuksen kohteitaan jutuissa esille ja se tekee hänestä mielenkiintoisen ihmisen, sellaisen joka saa kavereita. Jos sinulla on vaikka koira, niin kerro hauska juttu mitä koiralle kävi tai kerro vaikka joku mielenkiintoinen juttu minkä luit uutisista. Koita tuoda itseäsi esille mielenkiinnonkohteiden, mielipiteiden ja harrastustesi avulla! Vaikka monet varmaan tätä kavahtaa, niin omasta mielestäni ihmisiin tutustuu ihan huippuhyvin pienen väittelyn merkeissä :D Eli kun niissä kotibileissä tulee puheeksi politiikka, mene vaan rohkeasti mukaan siihen vaikka mielipiteesi poikkeasikin muista. Ei nyt mitään riidanhaastamista, mutta tuollaiset tilanteet on sellaisia, missä tuot omaa itseäsi hyvin esille.
 
Minulla on vähän vastaava ongelma, vaikka en tosin pidä sitä ongelmana :D

Olen jo tottunut siihen että saan koko bussimatkan omia kaksi istuinta tai leffateatterissa/koulun luennoilla on aina tilaa siinä viereisellä penkillä takille ja laukulle. Joskus olen ahdistunut siitä, miettinyt että haisenko vai mitä ihmettä. Mutta jotenkin olen tottunut siihen että porukka vain karttaa minua.

Ja olen siis ihan normaalipainoinen perusnätti tyttö, jotkut sanovat jopa että kaunis, eli en mikään pelottava suohirviö :D Enkä siis mulkoile tai muutenkaan yritä tietoisesti häätää ihmisiä ympäriltäni, vaan olen jopa pikkuhiljaa oppinut olemaan peruskohtelias ja hymyilemään kaikille.

Jotain negatiivista energiaa minusta kai sitten kuitenkin huokuu.
 
Pohjanmaalla minäkin nykyään, ja tällä ihmiset ovat ehkä jollain tapaa vaikeammin lähestyttäviä, kuin muualla. Lasten kautta on muutama uusi ystävä tullut, se onkin tuntunut helpoimmalta kanavalta lähestyä muita ihmisiä :D Jos sulla on lapsia, niin fb:ssä on ainakin ryhmä "äidit vailla ystävää", ja sieltä löytää monta, jotka kaipailee kaveria.
 
Niin ja minulla on elämässäni vain yksi hyvä ystävä, ja koulussa vain yksi kaveri jonka kanssa juttelen. Sit on tietysti oma mies ja jonkin verran kesäterassi- ja fb-kavereita, joiden kanssa ei kuitenkaan mitään syvällisempää tuu puhuttua.

Ja olen kyllä ihan tyytyväinen tähän, sillä itse en jaksa yhtään olla koko ajan kutsumassa ihmisiä kahville tai lenkille. Näitä harrastan mieluiten yksin.
 
Sinussa ei oikein kuulosta olevan särmää eikä tarttumapintaa. Oletko koskaan keskustelussa eri mieltä? Sitäkin voi olla niin monella tavalla.
Liika kohteliaisuus syö vilpittömyyttä ja tahdikkuus muodostaa etäisen kuvan.
 
toi on kuin mun kynästä, tai no näppäimistä! itse kyllä olen avoin ja puhelias, juttelen helposti kenen kanssa tahansa. mut eipä noita ystäviä mullakaan ole. vituttaa aina olla se joka pyytää ja kysyy ja. ja se ahdistaa kun tajuaa kuinka yksin sitä onkaan. kai ne ihmiset on niin kiireisiä ja kaikilla jo paljonmuita ystäviä ja sukulaisa mitä nähdä. mua vain niin itkettää ja harmittaa kun näkee josksus kahviloissa 2-4naisen porukoita istumas ja juttelemas kunpa itsekin pääsis sellaiseen mukaan. mut jos pyydät niin ei ketkee katotaan toiste...
 
[QUOTE="jaa";27844608]Sinussa ei oikein kuulosta olevan särmää eikä tarttumapintaa. Oletko koskaan keskustelussa eri mieltä? Sitäkin voi olla niin monella tavalla.
Liika kohteliaisuus syö vilpittömyyttä ja tahdikkuus muodostaa etäisen kuvan.[/QUOTE]

Siinäpä se tuli tiivistetysti, mitä aloin kirjoittamaan :D Vieläpä samoilla sanoilla, mitä itselläni tuli mieleen. Liian kiltit, ns. särmättömät ihmiset ovat tylsiä. Jees jees -ihmisiä. En itse jaksa yhtään ihmisiä, jotka ovat kohteliaita ja ystävällisiä, mutta jauhavat jotain small talkia merkityksettömistä asioista ja vaikenevat, kun ovat eri mieltä.

Ole rohkeasti oma itsesi, uskalla olla eri mieltä. Pilkettä silmäkulmaan, huumoria peliin :)
 
[QUOTE="kolmen äiti";27844558]Ystävyys syntyy usein yhteisistä jutuista. Yhteinen juttu voi olla vaikka yhdessä eletty lapsuus, sama harrastus tai muu mielenkiinnon kohde, samanikäiset lapset jne. Jos ei ole asiaa, joka yhdistää, niin varsinaista ystävyyttä ei helposti synny, vaan toinen tuntuu tylsältä tyypiltä. Älä siis yritä olla ihmissuhteissasi muuta kuin olet. Tee asioiata, joista tykkäät, puhu asioista, joista olet oikeasti kiinnostunut, anna itsestäsi.[/QUOTE]

miksi se sit vain on niin hankalaa. meillä täs kyläl on viisi äitiä joilla on lapset 1.5vuoden sisällä. kylässä on yksi leikkipuisto, käydään kaikki samassa jumpassa ja samassa perhekerhossa. mut esim sinne puistoon menee jokainen yksin oman lapsensa kanssa eriaikaan. olen siljoona kertaa sanonu et pistäkää viesti kun menette niin voitais tulla mukaan, asutaan kauimpana tuosta puistosta eikä käydä siellä muuten. mut ei koskaan kertaakaan kukaan viestitä. sit jumpassa muutama lause vaihdetaan ja joo oltiin eilen siel mut aika tylsää kun ei siel muita oo!!!????? mä en käsitä!

eli meitä yhdistää ikä, elämäntilanne, lapset, asuinpaikka, harrastukset kaikki. mä aikoinaan kun ensimmäinen raskaaks tuli näin sielussani kuinka kivaa on kun noi nappulat kasvaa rinnatusten ja me äidit nähdään toisiamme ja edes ulkoillaan yhdes. mut nyt jokainen ulkoilee siel omalla pihalla yksin. tai siel puistos yksin.

käsittämätöntä!

en mää tiiä. kai mä sit oon vaan niin kamala tyyppi.
 
[QUOTE="viima";27844775]miksi se sit vain on niin hankalaa. meillä täs kyläl on viisi äitiä joilla on lapset 1.5vuoden sisällä. kylässä on yksi leikkipuisto, käydään kaikki samassa jumpassa ja samassa perhekerhossa. mut esim sinne puistoon menee jokainen yksin oman lapsensa kanssa eriaikaan. olen siljoona kertaa sanonu et pistäkää viesti kun menette niin voitais tulla mukaan, asutaan kauimpana tuosta puistosta eikä käydä siellä muuten. mut ei koskaan kertaakaan kukaan viestitä. sit jumpassa muutama lause vaihdetaan ja joo oltiin eilen siel mut aika tylsää kun ei siel muita oo!!!????? mä en käsitä!

eli meitä yhdistää ikä, elämäntilanne, lapset, asuinpaikka, harrastukset kaikki. mä aikoinaan kun ensimmäinen raskaaks tuli näin sielussani kuinka kivaa on kun noi nappulat kasvaa rinnatusten ja me äidit nähdään toisiamme ja edes ulkoillaan yhdes. mut nyt jokainen ulkoilee siel omalla pihalla yksin. tai siel puistos yksin.

käsittämätöntä!

en mää tiiä. kai mä sit oon vaan niin kamala tyyppi.[/QUOTE]

Pöh! Et ole kamala tyyppi. Todennäköisempää että ne toiset äidit vaan on bitchejä. Monet äidit ovat tahalleen veemäisiä puolitutuilleen, ja kilpailevat äänettömästi äitiydestä. Katsovat pitkin nenänvartta jne. Kuullostaako tutulta?
Piilovittuiluahan toi on ettei voi viestittää että ovat puistossa, ja sitten kuitenkin kertovat sen kasvotusten.
Ota siltä kannalta, että tuollaisia kavereita et edes halua!
Äitiys kasvattaa! Panosta omiin lapsiisi ja omaan onnellisuuteen, hiiteen tuollaiset äidit jotka eivät anna sinulle mitään, miksi heissä roikkuisit?
 
Otatko itse aktiivisesti yhteyttä ihmisiin? Näetkö vaivaa tutustuaksesi toisiin? Kerrotko, jos pidät josta kusta?

Jos odotat, että muut ottavat yhteyttä sinuun, jäät varmasti helposti yksin. Voisiko se johtua siitä?
 
kyllä se vaan taitaa olla niin että ne kaveruussuhteet on enemmän juoruamiskerhoja.
minullakaan ei ole paljoa kavereita. yleensä kaikissa tapaamisissa keskitytään kaluamaan toisten ihmisten asioita.
no yksi kaveri on sellainen joka ei paljoa puhu toisten asioita, mutta hän on kyllä yksi ja ainoa.
 
kaltaisiani on siis olemassa, aloittajan kynästä tulee mieleen ihan minä itse!
Olen vielä samanikäinenkin kuin sinä.

Itse olen tullut siihen tulokseen, että en ole kiinnostava, koska en puhu kenestäkään koskaan pahaa ja olen liian kiltti, ilmeisesti kiltteys ja vilpittömyys on ihmisessä nykyaikana niitä huonoja puolia. En silti aio muuttaa itseäni, koska mailmassa tarvitaan myös meitä empatiakykyisiä,kilttejä ja reiluja ihmisiä.
Olen myös arvuutellut, olisiko ulkonäköni myös osasyyllinen joidenkin ihmisten kohdalla, koska olen kaunis ja hyvä kroppainen olen siis luultavasti monen mielestä itse perkele, koska olen mukava,fiksu ja vielä hyvännäköinenkin.
 

Uusimmat

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa