Miksi miehet saavat korkeampipalkkaiset ja "paremmat" ammatit kuin naiset, vaikka naiset ovat keskimäärin koulutetumpia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Ja tytöt/naiset pärjäävät kaikissa kouluaineissa keskimäärin yhtä hyvin tai paremmin kuin pojat/miehet. Jopa matematiikassa tytöt ovat yhtä hyviä kuin pojat, toisin kuin aiemmin oletettiin. Lukioissa ja yliopistoissa enemmistö on naisia.
 
Jos olet huomannut, niin erot ovat tasoittumassa. Samalla alalla työskentelevät mies ja nainen saavat samalla työkokemuksella samaa palkkaa.

Eniten mua naurattaa tuo, että joku on edes voinut joskus olettaa poikien olevan parempia matematiikassa. Kuka oletti muuten aiemmin, sinäkö?
 
Koska miehet eivät malta rauhoittua perheelleen? Itse olen 32-vuotias korkeakoulututkinnon omaava nainen, pätevä työssäni ja kaikki ovet avoinna. Mutta en halua edetä enempää, silloin joutuisin luopumaan monesta asiasta. Nyt teen nelipäiväistä viikkoa, en joudu matkustamaan paljoa, en tee viikonloppuisin töitä. Olen tullut siihen tulokseen, että monet miehet vain tahtovat enemmän kuin naiset. Naiset tietävät paremmin ja ymmärtävät olla tahtomatta ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja juu:

Monetkin ovat niin olettaneet. Sen sijaan tytöt/naiset ovat keskimäärin selvästi lahjakkaampia kielellisesti kuin pojat/miehet.
 
Niinpä. Joku aika sitten täällä keskusteluissa totesin, että minä akateeminen /nainen työkokemusta yli 10 vuotta saan huonompaa palkkaa kuin roskakuski. Pitää vaihtaa alaa...
 
Koska miehet eivät malta rauhoittua perheelleen? Itse olen 32-vuotias korkeakoulututkinnon omaava nainen, pätevä työssäni ja kaikki ovet avoinna. Mutta en halua edetä enempää, silloin joutuisin luopumaan monesta asiasta. Nyt teen nelipäiväistä viikkoa, en joudu matkustamaan paljoa, en tee viikonloppuisin töitä. Olen tullut siihen tulokseen, että monet miehet vain tahtovat enemmän kuin naiset. Naiset tietävät paremmin ja ymmärtävät olla tahtomatta ;)

Höpöhöpö. Kyse on yksilöllisistä eroista. Jännä juttu, miten yliopiston käynyt ihminen voi päästää suustaan tuollaista ja yleistää saman kaikkiin naisiin. Sinun kohdallasi kävi näin, hyvin monen muun kohdalla ei. Se, miten sukupolvien opiskelupanos tulee näkymään työelämässä, on hidas prosessi. Vanhat ikäluokat ovat toistaiseksi mukana kentällä, mutta eiköhän sekin asia muutu jossain vaiheessa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja juu:
Jos olet huomannut, niin erot ovat tasoittumassa. Samalla alalla työskentelevät mies ja nainen saavat samalla työkokemuksella samaa palkkaa.

Eniten mua naurattaa tuo, että joku on edes voinut joskus olettaa poikien olevan parempia matematiikassa. Kuka oletti muuten aiemmin, sinäkö?

Monetkin ovat niin olettaneet. Sen sijaan tytöt/naiset ovat keskimäärin selvästi lahjakkaampia kielellisesti kuin pojat/miehet.

"Monetkin". Ketkä? Millä perusteella tytöt ovat parempia kielissä? pöytään. Tuloksia, tilastoja... En voi vaan ottaa sua vakavasti jos et osaa perustella.

Pääsääntöisesti siksi, koska naisilla on kohtu (ymmärrät kai, mitä kaikkea tämä pitää sisällään). Toiseksi, koska miehet palkkaavat seuraajakseen samankaltaisen ihmisen kuin itse ovat. Eli mies palkkaa toisen miehen, koska heillä on enemmän yhteisiä nimittäjiä kuin miehellä ja naisella. Kolmanneksi, koska miehillä on ns. hyvävelikerho, joka tukee toisiaan ja päätöksiä tehdään mm. miesten saunailloissa. Mutta, kuten joku jo mainitsikin, pikkuiljaa on näihinkin "kriteereihin" tulossa pakostikin muutoksia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja juu:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja juu:
Jos olet huomannut, niin erot ovat tasoittumassa. Samalla alalla työskentelevät mies ja nainen saavat samalla työkokemuksella samaa palkkaa.

Eniten mua naurattaa tuo, että joku on edes voinut joskus olettaa poikien olevan parempia matematiikassa. Kuka oletti muuten aiemmin, sinäkö?

Monetkin ovat niin olettaneet. Sen sijaan tytöt/naiset ovat keskimäärin selvästi lahjakkaampia kielellisesti kuin pojat/miehet.

"Monetkin". Ketkä? Millä perusteella tytöt ovat parempia kielissä? pöytään. Tuloksia, tilastoja... En voi vaan ottaa sua vakavasti jos et osaa perustella.

Kaikissa kouluissa on näin. Tytöt pärjäävät äidinkielessä ja muissa kielissä poikia paremmin. Siitä on paljonkin tutkimustuloksia, että naiset ovat keskimäärin lahjakkaampia kielellisesti kuin miehet...mulla ei ole nyt aikaa etsiä niitä tuloksia, laitan myöhemmin.

Alkuperäinen kirjoittaja s:
Koska miehet eivät malta rauhoittua perheelleen? Itse olen 32-vuotias korkeakoulututkinnon omaava nainen, pätevä työssäni ja kaikki ovet avoinna. Mutta en halua edetä enempää, silloin joutuisin luopumaan monesta asiasta. Nyt teen nelipäiväistä viikkoa, en joudu matkustamaan paljoa, en tee viikonloppuisin töitä. Olen tullut siihen tulokseen, että monet miehet vain tahtovat enemmän kuin naiset. Naiset tietävät paremmin ja ymmärtävät olla tahtomatta ;)

Höpöhöpö. Kyse on yksilöllisistä eroista. Jännä juttu, miten yliopiston käynyt ihminen voi päästää suustaan tuollaista ja yleistää saman kaikkiin naisiin. Sinun kohdallasi kävi näin, hyvin monen muun kohdalla ei. Se, miten sukupolvien opiskelupanos tulee näkymään työelämässä, on hidas prosessi. Vanhat ikäluokat ovat toistaiseksi mukana kentällä, mutta eiköhän sekin asia muutu jossain vaiheessa.

Elämä opettaa ;) Mä olen ollut aika pitkään työelämässä ja seurannut menoa. Eniten naisia ja miehiä tuntuu erottavan tahtotila ja itsetunto. Eivät miehet tietenkään ole sen pätevämpiä, mutta he uskovat enemmän.

En usko kuuluvani yksin tähän ryhmään, joka vain kokee liiallisen urakiidon turhaksi. Tiedän että minusta olisi vaikka firmamme toimariksi, mutta en halua sitä. Tavallaan tieto riittää, ei tarvitse käytännössä uhrata perhe-elämää ja vapaa-aikaa. Koska sitähän se johtopaikoilla on, eivät ne miehetkään sinne ilmaiseksi ilman uhrauksia kipua.
 
Koska naiset kouluttautuvat ei-tuottaville aloille, opettajiksi, farmaseuteiksi, kaiken sortin tutkijoiksi, muun muassa kulttuurintutkimus, historia, folkloristiikka jne. Naiset harvemmin ajattelevat tulevaa palkkaa alaa valitessaan.

Miehet useammin opiskelevat kovia aloja, juristeiksi, diplomi-insinööreiksi, ekonomeiksi ja päätyvät tehtäviin jotka liittyvät myymiseen ja korkean teknologian tuottamiseen, tällaisille asioille on helppoa lyödä hintalappu ja se on kohtuullisen kova.

Kummasta sinä olet valmis maksamaan, jostain sosiologisesta tutkimuksesta ensisuudelman vaikutuksesta vai siitä että talosi lämmitetään päivittäin?

Naiset lisäksi kantavat suurimman osan perhevastuusta kohdun ja synnyttämisen muodossa, en usko tämän vaikuttavan suoraan palkan suuruuteen mutta vaikuttaa aivan varmasti siihen, että äitiyslomalta palaavan naisen on vaikeampi löytää uutta työtä jos ei ole mihin palata. Lisäksi lapset väistämättä estävät etenemistä uralla vieden useamman vuoden naisen ruuhkavuosista jollooin siihen asemaan päästään.
 
Miksi lähes kaikki talousrikolliset ovat mieniä? Naisten pitää petrata rahanahneudessa.

Älkää naiset unohtako äärikapitalismin ideologiaa. Pois tehottomalta kunta tai sosiaalipuoleta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja .....:
Miksi lähes kaikki talousrikolliset ovat mieniä? Naisten pitää petrata rahanahneudessa.

Älkää naiset unohtako äärikapitalismin ideologiaa. Pois tehottomalta kunta tai sosiaalipuoleta.

Miksiköhän nainen tuntuu olevan maailman hirvein olento jos on rahanahne tai kapitalisti? Miehelle nämä ovat hyväksyttyjä ja jokseenkin kannustettaviakin ominaisuuksia...
 
Veikkaan, että Hjallis oli oikeilla linjoilla sikäli, että naiset puhuu paskaa toisistaan selän takana jos ei päin naamaakin, on kateellisia ja pahansuopia niille muille naisille jotka menestyy ja yrittää kampittaa ne jtkq meinaa pärjätä paremmin kuin itse. Lisäksi naiset syyllistää ne, jotka haluavat edetä, mm. haukkumalla huonoksi äidiksi kun ei itse hoida lapsiaan vaan vie hoitoon, jne.

Suurin este on naiset itse.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Ja Hjallis puhui siis tuosta paskan puhumisesta, loput oli mun heittojani.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Veikkaan, että Hjallis oli oikeilla linjoilla sikäli, että naiset puhuu paskaa toisistaan selän takana jos ei päin naamaakin, on kateellisia ja pahansuopia niille muille naisille jotka menestyy ja yrittää kampittaa ne jtkq meinaa pärjätä paremmin kuin itse. Lisäksi naiset syyllistää ne, jotka haluavat edetä, mm. haukkumalla huonoksi äidiksi kun ei itse hoida lapsiaan vaan vie hoitoon, jne.

Suurin este on naiset itse.

Aamen! Itse teen töitä lähes pelkästään miesten kanssa...isossa tiimissä lisäkseni vain kaksi naista ja työilmapiiri on loistava :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Joku vain:

Hienoa :)

Itselläni on kyllä aika lailla 50-50 työkaverien sukupuolijako, ja ilmapiiri on pääosin loistava meilläkin, mutta kyllä täälläkin huomaa naisten ja miesten eron... ja sen että miehet ei keskenään kampittele. Ihme jutuista naiset saattaa nokkia selän takana toisiaan :(

Itse asiassa nuoremmat naiset ei ole niin kovia kampittelijoita, joten jospa ajan myötä tilanne paranee yleisestikin, mene ja tiedä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Joku vain:
Aamen! Itse teen töitä lähes pelkästään miesten kanssa...isossa tiimissä lisäkseni vain kaksi naista ja työilmapiiri on loistava :)

Taisi olla niin että parhaimpia työyhteisöjä on juuri sekayhteisöt. Ei ne pelkästään miehiä sisältävätkään yhteisöt ole hyviä, siellä esiintyy simputusta.
 
Ei pidä yleistää. :) Olen itse juristi ja mieheni on myös. Olemme kummatkin yksityisissä yrityksissä töissä ja työporukassa on miehiä ehkä 60 %. Saan kuitenkin lähes yhtä hyvää palkkaa kuin mieheni, palkkaero johtuu täysin vaan siitä, että mieheni on valmistunut neljä vuotta minua ennen ja omaa täten enemmän työkokemusta.
Eli summa summarum, joillain aloilla (tai ainakin joissain yrityksissä) palkka määräytyy kokemuksen ja työmenestyksen mukaan, ei sukupuolen.
 
Jep, itse DI tietotekniikka-alalla, usein tuntuu että naiseudesta on jopa hyötyä miesten keskellä, enkä tarkoita mitään reittä pitkin meininkiä vaan ihan sitä että miehet tuntuvat olevan yllättyneitä että nainenkin voi tietää alasta ja ovat ilahtuneita yhteisen sävelen löytymisestä ammatillisesti.
 
Yhteistyössä