Miksi miehet eivät voi puhua suoraan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja masentavaa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

masentavaa

Vieras
Olen vajaa pari kuukautta tapaillut miestä, jonka kanssa olen ollut myös tiiviisti yhteydessä. Olemme nähneet pari kertaa viikossa ja viestitelleet muuten lähes päivittäin. Yhteydenotot ovat tulleet enimmäkseen häneltä, mutta myös joitakin kertoja minulta (jotta ei kuvittelisi kiinnostuksen olevan yksipuolista). Nyt hänen viimeisimmästä yhteydenotostaan on noin viikko ja silloin kaikki oli ihan normaalisti ja keskustelukin päättyi ihan mukavissa tunnelmissa. Ja sitten....ei mitään. Yritin itse ottaa yhteyttä viestillä ja hän kyllä vastasi, mutta ei niinkuin normaalisti, vaan lyhyesti ja "tylymmin" ja lopetti keskustelun lähes samantien.

Selkeästi jokin on pielessä, kun aiemmin otti yhteyttä kokoa ajan ja nyt ei lainkaan. En kuitenkaan haluaisi olla se roikkumaan jäävä nainen, kun toisen kiinnostus on selvästi lopahtanut eikä hän selvästikään halua asiasta edes keskutella, mutta tuntuu vain niin kovin masentavalta jäädä epätietoisuuteen.
 
No sitä mäkin vähän mietin, että varmaan on joku kiinnostavampi osunut kohdalle :/ Kurjaa silti, ettei voi laittaa viestiä, että hänen mielestään olisi parempi lopettaa tapailu tähän, koska en ole sitä mitä hän etsii.
 
Minulle kävi noin, mutta oli sitten niin reilu mies, että laittoi jonkin ajan kuluttua viestin, että on nyt tapaillut yhtä naista ja haluaa katsoa mitä siitä tulee, joten heippa.
Tekstarilla tämän sain

Joten älä laita hänelle viestejä tai ota yhteyttä, älä tee itsestäsi hänelle pilkkakohdetta, että tuokin tuolla roikkuu.

Parempi ukko tulee kyllä vielä vastaan
 
Se miksi miehet "eivät voi puhua suoraan" nähdään ihan täällä palstallakin. Kauhea itku, poru ja raivostuminen.

Oliko se Cosby joka sanoi:

Naiset ei halua kuulla miehen mielipidettä, ne haluaa kuulla oman mielipiteen matalemmalla äänellä.
 
  • Tykkää
Reactions: päätön ja MIES!
[QUOTE="nono";29375494]Ei se nyt ehdi olla yhteyksissä kun viettää joulua perheensä kanssa.[/QUOTE]

Jos on tarpeeksi kiinnostunut niin vaikka miten olis joulu niin aina jossain välissä ehtii perheestä huolimatta viestitellä.
 
Ikävää jos iso ihminen ei osaa suoraan sanoa jos jokin mättää. Toisaalta turha sinunkaan lähteä arvaamaan toisen ihmisen ajatuksia. Ehdotan että soitat / viestität ja kysyt mikä on homman nimi: joko pyydät tapaamaan tai kysyt että oliko tämä nyt tässä, mikä vaan tyyliisi parhaiten sopii.

Ei ole uncooliuden merkki jos haluaa tietää mitä omassa elämässä tapahtuu tai jos tulee dumpatuksi.
 
Yhteydenotot ovat tulleet siis pääasiassa tuolta mieheltä? Ehkä hän on tehnyt tulkinnan, ettet ole kiinnostunut, koska et ole aloitetta tekemässä ja kiinnostustasi osoittamassa.
 
[QUOTE="asdfg";29375631]Yhteydenotot ovat tulleet siis pääasiassa tuolta mieheltä? Ehkä hän on tehnyt tulkinnan, ettet ole kiinnostunut, koska et ole aloitetta tekemässä ja kiinnostustasi osoittamassa.[/QUOTE]

samaa mietin-oletko miten itse kiinnostustasi osoittanut?
 
[QUOTE="hmmm";29375647]samaa mietin-oletko miten itse kiinnostustasi osoittanut?[/QUOTE]

Olen ehkä noin joka neljännellä kerralla aloittanut keskustelun. Ja ollaan tosiaan pari kertaa viikossa nähty, seksiä on harrastettu, hän on ostanut lahjoja jne. Viimeisellä kerralla, kun hän otti yhteyttä, hän suunnitteli jo mitä voisimme tehdä joulun jälkeen. Ja sitten hiljaisuus. Hän on kyllä aktiivisesti ollut sekä koneen että puhelimensa ääressä koko joulun, joten hiljaisuus ei johdu siitä, ettei hän ehtisi ottaa yhteyttä joulunvieton takia vaan siitä, ettei hän selvästikään enää halua.
 
Tää on varmaan helpommin sanottu kuin tehty, mutga kyllä mä kysyisin suoraan mieheltä, että mikä mättää. Turha tulkita rivien välistä kun voi kysyä, että onko kiinnostus lopahtanut vai missä mättää. Itse ainakin haluaisin mieluummin suoran vastauksen kuin olla ja elää epätietoisuudessa miettien, että mikä meni pieleen.
 
En viitsi kysellä, koska hän ei itse selvästikään asiasta halua puhua. Tulemme kuitenkin pakostiki näkemään vielä erään yhteisen harrastuksen tiimoilta, voi olla että siinä vaiheessa sitten selviää jotain. Tai sitten ei.

Hyvä ehkä kuitenkin, ettei tullutkaan tuhlattua tuon enempää aikaa mieheen, jolla ei ole sen vertaa käytöstapoja, että sanoisi hänelle tulleen sellainen olo, että olisi parempi jos olisimme tästä eteenpäin vain ystäviä.
 
[QUOTE="aapee";29376032]Se nyt on ihan selvää, mutta sitä en ole koskaan ymmärtänyt, että jonkun kiinnostus lopahtaa noin sekunnissa ja ilman, että edes näemme. Eikä käymässämme keskustelussakaan ollut mitään normaalista poikkeavaa ja hän tosiaan teki suunnitelmia tulevalle. Mutta ilmeisesti tällaisia miehiä riittää.[/QUOTE]

Mulla saattaa lopahtaa ihastus kuin seinään, välillä johtuu siitä että en koe toisen osapuolen olevan tarpeeksi kiinnostunut minusta tai sitten tapaan jonkun paremman. Mut en minäkään ole asiasta ilmoitellut kun olen kokenut sen aika turhaksi.
 
[QUOTE="asdfg";29375631]Yhteydenotot ovat tulleet siis pääasiassa tuolta mieheltä? Ehkä hän on tehnyt tulkinnan, ettet ole kiinnostunut, koska et ole aloitetta tekemässä ja kiinnostustasi osoittamassa.[/QUOTE]

olen tätä mieltä.Kuka nyt jaksaa yksipuolista?
 
Mä joskus tapailin erästä miestä, se tapailu oli muutenkin sellaista epäselvää ettei oikein tiennyt toisen ajatuksista ja suunnitelmista mitään. Jossain vaiheessa parin kuukauden jälkeen sitten hiipui se juttelu ja tapailu, joten sovin sitten tapaamisen ja kysyin suoraan että mitä mielessä.

Hän sanoi että oli jollekin kesäheilalleen aiemminkin tehnyt niin, että oli vaan "pikkuhiljaa lopettanut" yhteydenpidon ja juttu oli hiipunut siihen. Oli ajatellut sitten tälläkin kertaa tehdä niin. Mulla taas oli jo uudet kuviot tiedossa, joten halusin päättää tän edellisen tapailun sillä tavalla, ettei jää mitään epäselvyyksiä roikkumaan ilmaan. Mun mielestä on ärsyttävää elää epätietoisuudessa ja tollanen tapailu ei kyllä sopinut muutenkaan mulle yhtään jälkikäteen ajateltuna. Nykyisen mieheni kanssa on aina ollut selvää mitä toinen ajattelee ja missä/mihin mennään :p

Jätkä kyllä varmaan luuli että ilmoitan olevani raskaana tai jotain muuta kun tuli siihen tapaamiseen :D Mutta oon tyytyväinen että tuli puhuttua asia selväksi, koska samalla sovittiin myös että turhaan yritetään olla ystäviä tai jotain muuta, koska siitä tulisi vaan kiusallista molemmille. Eli hyvä mieli jäi.

Ei välttämättä tartte kyllä mitään tapaamista järjestää, se voi olla vähän yliampuvaa, mutta saman asian voit esittää vaikka tekstiviestillä. Ei tarvitse arvuutella tai tuntea huonoa omatuntoa jos tapaatkin itse jonkun toisen.
 
[QUOTE="mie kans";29376197]olen tätä mieltä.Kuka nyt jaksaa yksipuolista?[/QUOTE]

Olen jo sekä aloitusviestissä että yhdessä vastauksessa kertonut, että olen ottanut myös mieheen yhteyttä. Hän enemmän minuun, mutta minä myös häneen, nimenomaan siksi, että hän ei kokisi kiinnostuksen olevan yksipuolista.
 
Mä joskus tapailin erästä miestä, se tapailu oli muutenkin sellaista epäselvää ettei oikein tiennyt toisen ajatuksista ja suunnitelmista mitään. Jossain vaiheessa parin kuukauden jälkeen sitten hiipui se juttelu ja tapailu, joten sovin sitten tapaamisen ja kysyin suoraan että mitä mielessä.

Hän sanoi että oli jollekin kesäheilalleen aiemminkin tehnyt niin, että oli vaan "pikkuhiljaa lopettanut" yhteydenpidon ja juttu oli hiipunut siihen. Oli ajatellut sitten tälläkin kertaa tehdä niin. Mulla taas oli jo uudet kuviot tiedossa, joten halusin päättää tän edellisen tapailun sillä tavalla, ettei jää mitään epäselvyyksiä roikkumaan ilmaan. Mun mielestä on ärsyttävää elää epätietoisuudessa ja tollanen tapailu ei kyllä sopinut muutenkaan mulle yhtään jälkikäteen ajateltuna. Nykyisen mieheni kanssa on aina ollut selvää mitä toinen ajattelee ja missä/mihin mennään :p

Jätkä kyllä varmaan luuli että ilmoitan olevani raskaana tai jotain muuta kun tuli siihen tapaamiseen :D Mutta oon tyytyväinen että tuli puhuttua asia selväksi, koska samalla sovittiin myös että turhaan yritetään olla ystäviä tai jotain muuta, koska siitä tulisi vaan kiusallista molemmille. Eli hyvä mieli jäi.

Ei välttämättä tartte kyllä mitään tapaamista järjestää, se voi olla vähän yliampuvaa, mutta saman asian voit esittää vaikka tekstiviestillä. Ei tarvitse arvuutella tai tuntea huonoa omatuntoa jos tapaatkin itse jonkun toisen.

Tavallaan yritin jo saada aiheesta keskustelua ottamalla häneen yhteyttä eilen, mutta hän lopetti keskustelun ennen kuin ehdin saada minkäänlaista aloitusta aikaan sen suhteen, missä mennään. Se + useamman päivän hiljaisuus ei tarkoita minulle muuta kuin että hän haluaa etäisyyttä minuun ja mieluiten ilman keskustelua asiasta.
 
[QUOTE="Jaana";29375491]Minulle kävi noin, mutta oli sitten niin reilu mies, että laittoi jonkin ajan kuluttua viestin, että on nyt tapaillut yhtä naista ja haluaa katsoa mitä siitä tulee, joten heippa.
Tekstarilla tämän sain

Joten älä laita hänelle viestejä tai ota yhteyttä, älä tee itsestäsi hänelle pilkkakohdetta, että tuokin tuolla roikkuu.

Parempi ukko tulee kyllä vielä vastaan[/QUOTE]

Tämän hepun nimi taitaa olla Jari, ihan samaa lausetta käyttää ainakin :D
 
[QUOTE="aapee";29376340]Tavallaan yritin jo saada aiheesta keskustelua ottamalla häneen yhteyttä eilen, mutta hän lopetti keskustelun ennen kuin ehdin saada minkäänlaista aloitusta aikaan sen suhteen, missä mennään. Se + useamman päivän hiljaisuus ei tarkoita minulle muuta kuin että hän haluaa etäisyyttä minuun ja mieluiten ilman keskustelua asiasta.[/QUOTE]

No jos hän ei halua tällä hetkellä olla yhteydessä eikä selvittää syytä, niin valitettavasti sinä et voi tehdä nyt muuta kuin jättää hänet rauhaan. Mitä sinä teet mieluiten, mikä helpottaisi oloasi (lenkkeily, puheleminen parhaan ystäväsi/siskosi/äitisi kanssa, suklaan syönti, elokuvat, lukeminen, siivous, kyläily jossain sukulaisilla missä saisit asian mielestäsi tms)? Nyt on se hetki, millon tarvitset tuota mikä helpottaa elämääsi. Minä olen saanut näistä kaikista mainitsemistani asioista helpotusta tuollaisella hetkellä mikä sinullakin juuri on. Minulle tuollainen tilanne on aina merkinnyt eroa, mutta en tiedä mitä sinulla ja miesystävälläsi on edessä. Mutta nyt ei auta muu kuin jättää hänet rauhaan...
 
Yhteistyössä