Miksi lihavuus raskausaikana ei aiheuta metakkaa? Häh?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mietinpoävaan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mietinpoävaan

Vieras
Kerran täällä oli aloitus lihavuudesta raskausaikana. Kyseessä oli lääkärilehden artikkeli lihavuudesta. Googlesta löytyy hakusanalla ylipainoisen raskaus. Lihavuushan lisää riskiä mm. sikiökuolemalle, vaikuttaa lapsen terveyteen ja jopa seuraaviin sukupolviin. Lista riskeistä on muuten tosi PITKÄ. Artikkelin lopussa todetaankin: "Raskautta edeltävä ylipaino aiheuttaa odottajalle
ja sikiölle nykytutkimusten mukaan niin
selkeitä ja vakavia riskejä, että naisia tulisi
opastaa ja motivoida painonpudotukseen jo
raskauden suunnitteluvaiheessa"

Siihen aloitukseen vastattiin vain naureskellen "just joo, vaan täydellisetkö saa hankkia lapsia". Ei siellä kukaan jeesustellut, miksi lihava ei voi laihduttaa ennen raskautta, eikä varsinkaan haukkunut tai lynkannut.

Kun aiheena on tupakka, on tyyli ihan erilainen. Tarkoitus ei ole asetella vastakkain näitä asioita (tupakka on varmasti suurempi riskitekijä), mutta ihan totta, tutkitusti myös lihavuus vaarantaa sikiön terveyden. Miksi siis lihavat odottajat ei aiheuta niin suurta tunteen paloa kuin vaikkapa tupakoivat odottajat?
 
No siksi kun sitä voi vaan tulla tupsahtaa raskaaksi, eikä laihduttaa voi samalla lailla kertapäätöksellä kuin tupakoinnin taas voi lopettaa (periaatteessa). Sitäpaitsi imetysaikana usein laihtuu. Itse olin ulipainoinen ennen raskautta, nyt liki alipainoinen imetettyäni vajaan vuoden verran.
 
No siksi kun sitä voi vaan tulla tupsahtaa raskaaksi, eikä laihduttaa voi samalla lailla kertapäätöksellä kuin tupakoinnin taas voi lopettaa (periaatteessa). Sitäpaitsi imetysaikana usein laihtuu. Itse olin ulipainoinen ennen raskautta, nyt liki alipainoinen imetettyäni vajaan vuoden verran.

Kyllä suurin osa lihavista varmaan tulee ihan suunnitellusti raskaaksi kuitenkin.
 
Siksi ei aiheuta metakkaa koska kaikki palstan omasta mielestään täydelliset mammuskat on lihavia. Kai he tajuavat edes sen verran että kannattaa olla ihan hiljaa omista mokistaan ja pitää meteliä toisten mokista :)
 
Koska tupakka on helpompi pahis. Tupakkaa voi verottaa surutta, sen sijaan edustajille tulisi itku silmään jos hk blå tai suklaalevy maksaisikin triplasti enemmän. Tupakointiin on helpompi kajota, paino koetaan henkilökohtaisemmaksi. Siitä saa loukkaantua, jos sanotaan läskiksi. Tervakeuhko sen sijaan pitää ottaa huumorilla vaikka kuinka tekisi mieli tumpata sen jeesustelijan otsaan sekin h*lvetillisen kallis Marlboro. Ajatellaan, että tupakoitsijan on helppo "vaan" tumpata, mutta laardikasanhan pitäisi tehdä jotain ihan itse sen asian eteen. Kuten sulkea jääkaapin ovi.

Tupakkaa ei saa polttaa urheilutapahtumissa mutta niissä myydään kesä kesän jälkeen tonnikaupalla makkaraa. Tupakkaveroa maksetaan niin paljon, että sillä varmasti hoidetaan omat ja Vironkin tupakasta sairastuneet, mutta kuka velvoittaisi esim. läskiä mammaa maksamaan itse ylimääräiset kontrollinsa, mahdollisen keisarinleikkauksen, diabeteshoitonsa ym. kokonaan?? Neuvolassa pidetään itse Belsebuubina jos myönnät polttaneesi plussan jälkeen 1/3 tupakan, mutta jos on kesä niin painonnousu kuitataan että "pitäähän sitä vähän jätskiä näin helteellä saada". Vrt joulukinkut ja muut. Millä siihen puututtaisiin? En tiedä..
 
No mulle kävi kolmannen lapsen kohdalla niin, että olin reilusti ylipainoinen, kun yllättäen tulinkin raskaaksi. Ikinä en tarkoituksella olisi sillä painolla raskaaksi hankkiutunut (meillä paikallaan ollut kierukka petti --> se poistettiin alkuraskaudessa --> raskaus ei mennyt kesken, vaan jatkui normaalisti). Pelkäsin koko raskauden ajan kaikenlaista kremppaa raskausajan diabeteksesta ties mihin, mutta omalla kohdallani raskaus sujui "oppikirjan mukaan", samoin synnytys.

Silti en tietoisesti kyllä omalla kohdallani ottaisi kyseisenlaista riskiä. Eli olen tietoinen ylipainon aiheuttamista riskeistä raskaudessa ja synnytyksessä, enkä missään nimessä ole sitä mieltä, että niitä tulisi vähätellä. Äidin ja lapsen kannalta ideaalitilanne toki olisi se, että äiti olisi raskausaikana (kuten sen jälkeenkin) normaalipainoinen, ei yli- tai alipainoinen.
 
Niin, ja ei kukaan syyllistä lihavaa vaikkapa siitä, että on aiheuttanut lapselle suurentuneen adhd, heikentyneen siemennesteen riskin, suurentuneet epämuodostumariskit tai suuremman riskin aikuisiän sydän- ja verisuonisairauksiin (nämä poimittu tuosta artikkelista). Kun on kyse tupakasta, nämä riskit muistetaan. Ihmettelen vaan niin erilaista suhtautumista, sillä jos kerran se sikiön terveys on pääasia, niin tämäkin asia olisi hyvä olla kunnossa, eikä mikään naureskelun aihe.
 
yksikin mamma, tuolla vauvakuume puolella on maininnut painostaan. Viettää paljon aikaa palstalla, joten aikaa olisi kuntoiluun. Hällä on vielä tosi pieni lapsi ja tällä mammalla kaikkia lääkkeitä ja painon pudotus auttaisi. Ihmettelen aina, miksi ei käytä aikaa kuntoiluun ja syö jotain muuta kuin pizzaa ja sidukkaa ja hampurilaisia yms. Lisää lapsiakin vaan pitää saada, mutta miettiikö, että onko noilla eväillä miten pitkään kasvattamassa...
 
miten niin tupakka on jotenkin suurempi riskitekijä? :D jotain faktaa esittää tämän väitöksen tueksi? et voi sanoa että et hae vastakkain asettelua jos seuraavaksi isket jonkun mutu-heiton nimenomaan vastakkain asettelu hengessä :D ei siinä, jatkakaa, ihan hyvä ketjun aihe, liian vähän huomiota saanut muutenkin tuo lihavuus + raskaus.
 
miten niin tupakka on jotenkin suurempi riskitekijä? :D jotain faktaa esittää tämän väitöksen tueksi? et voi sanoa että et hae vastakkain asettelua jos seuraavaksi isket jonkun mutu-heiton nimenomaan vastakkain asettelu hengessä :D ei siinä, jatkakaa, ihan hyvä ketjun aihe, liian vähän huomiota saanut muutenkin tuo lihavuus + raskaus.

Ei mulla faktaa ole, mutta tarkoitukseni nyt oli vaan sanoa, että ei ole tarkoitus ruveta tappelemaan "kumpi on pahempi" :). Tai sillä ei ole varsinaisesti merkitystä. Mutta ihmettelen kylläkin erilaista suhtautumista noihin, kun yhtä lailla lihavuus vaarantaa sekä äidin että sikiön terveyden ja aiheuttaa monia pitkäaikaisiakin ongelmia.
 
[QUOTE="vieras";23015567]Kuinkahan suuresta ylipainosta nyt on kysymys? 1kg? 5kg? 10kg? 20kg? ...?[/QUOTE]

nooh, eikös musta-valkoisuus ole ainoa oikea tapa lähestyä tätäkin asiaa? niin tehdään tupakankin suhteen :) Eli jos on ylipainoinen, piste. (tämähän ei ole oikea oma mielipiteeni tai käsitykseni järkevästä asenteesta, mutta tähän olen taipuvainen siksi koska suhteetonta on tuo tupakka-keskustelukin...)
 
nooh, eikös musta-valkoisuus ole ainoa oikea tapa lähestyä tätäkin asiaa? niin tehdään tupakankin suhteen :) Eli jos on ylipainoinen, piste. (tämähän ei ole oikea oma mielipiteeni tai käsitykseni järkevästä asenteesta, mutta tähän olen taipuvainen siksi koska suhteetonta on tuo tupakka-keskustelukin...)

Jaa, vaikea kyllä sanoa kun en ole lääketieteenalan tutkija. Ajattelin et jos rakaudessakin ne riskit kasvaan bmi luokkien mukaan. Eli bmi 25-30 lievästi kohonnut riski ja bmi 30 riskiraskaus.
 
Minulla ei ole tähän muuta sanottavaa, kuin että aloituksessa oli asiaa. En puolla mitenkään tupakointia odotusaikana, mutta itse uskon, että ylipaino on varmasti lähes yhtä vaarallista odotusaikana (ellei jopa vaarallimpaa), kuin tupakointi. Tupakoivat sitä paitsi vaikuttavat tulevan paljon helpommin raskaaksikin, kuin ylipainoiset. Varmaan tosiaan voisi ylipaino olla jopa vaarallisempaa... Toivon, ettei tämä kannusta ketään polttamaan odotusaikana, sillä kyllä se on minusta ainakin jotain järkyttävää, eikä syitä tähän varmasti tarvitse luetella. En kuitenkaan pidä normaalisti tupakoivia yhtään hölmömpinä ihmisinä kuin ketään muutakaan, ehkä jopa päinvastoin, minusta tupakoivien joukosta löytyy usein ne älykkäimmätkin. Yli hilseen minulta kuitenkin menee tupakoiminen odotusaikana, mutta ehkä nämä ihmiset ovat vieläkin älykkäämpiä. :D No joo... Minusta on vaikea ottaa kantaa näihin juttuihin sen syvemmin, koska odotusaikana en polta (muulloin saatan kylläkin joskus), eikä ylipainoa minulla ole... Asioita siis, joista en osaa paljoa sanoa, vaikka tulihan tässä nyt jotain... ;)
 

Yhteistyössä