Ja tässä Siimeksen kolumnista osa. Loput voi lukea hesarista
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005165452.html
"Suomeen on syntynyt kahden viime vuoden aikana poikkeuksellisen vähän lapsia. Se tarkoittaa sitä, että lapsenlapsillani on suorastaan ennätyksellisen vähän ikätovereita. Se saa minut ajattelemaan, että luottamus tulevaisuuteen on tässä yhteiskunnassa kortilla jollain hyvin konkreettisella ja syvällä tavalla.
Arvotkin ovat toki muuttuneet niin, että lapsia ei ehkä yksinkertaisesti edes haluta yhtä paljon kuin aiemmin.
Olen silti iloinen siitä, että elän maassa, jossa jokainen saa valita vapaasti oman lapsilukunsa ja elämäntapansa. Ja elää aivan itsellisenäkin, jos pitää sitä omalta kannaltaan luontevimpana vaihtoehtona.
Siitä huolimatta jo useamman vuoden jatkunut syntyvyyden aleneminen häkellyttää minua. Syynä on varmasti osin se, että tulin itse aikoinaan äidiksi hyvin nuorena. Sanonta ”lapsi tuo leivän tullessaan” piti tuolloin omalla kohdallani paikkansa, vaikka elintasoni olikin opiskelijaäitiyden takia niukka vuosikausia.
Tässä ajassa sanonnan paikkansapitävyyteen ei uskota, sillä syntyvyys on jäänyt aiempaa pienemmäksi erityisesti pienituloisempien naisten parissa. Se ei tunnu ollenkaan mukavalta.
Lapset ovat tuiki tarpeellisia myös yhteiskunnan kannalta. Elämä ei yksinkertaisesti jatku ilman heitä.
Myös ikärakenne vinoutuu ja eläkkeiden rahoitus vaikeutuu, jos lapsia syntyy vuosi toisensa jälkeen vain vähän. Tämä näkyy myös työeläkkeitä koskevissa pitkän aikavälin laskelmissa. Syntyvyyden aleneminen heikentää työeläkkeiden rahoitusta erityisesti 2050-luvulla eli silloin, kun omat lapsenlapseni ovat jo tiiviisti työelämässä – ja kun nykyiset nelikymppiset vastaavasti aloittelevat omia eläkepäiviänsä.
Se kertoo, että eläkepolitiikassa ei ole kyse vain tämän päivän kolmikymppisten ja nykyisten suurten ikäluokkien välisestä suhteesta. Sukupolvien välinen verkko on paljon moniulotteisempaa ja hienosyisempää lajia. Ja osa verkon säikeistä on kiinni myös tämän päivän päiväkoti-ikäisten elämässä.
Jos sukupolvien välistä verkkoa halutaan huoltaa, pelkkä puhe talouskasvusta, työllisyydestä ja eläkevaroille saatavien tuottojen turvaamisesta ei riitä. On puhuttava myös siitä, miksi lapsiperheen elämänvaihe kiinnostaa ja houkuttaa nykyisin niin harvoja. Jos siihen ei saada muutosta, jonkinlainen sukupolvien välinen epäsuhta on edessä myös kaukaisemmassa tulevaisuudessa.
Mitä asialle sitten voisi tehdä? Sitä moni varmasti miettii ainakin politiikassa. Kokeilemisen arvoisia askeleita löytyy ainakin perhevapaajärjestelmän uudistamisesta, isien hoivavastuun vahvistamisesta sekä työn ja perheen yhteensovituksen parantamisesta.
Myös nuorten naisten arvostelemisen ja syyllistämisen lopettamista voisi kokeilla. Samoin sitä, että vähentäisimme lapsiperhevaiheeseen liittyvää kielteistä puhetta ja kertoisimme myös siihen liittyvistä arjen iloista ja ihmeistä.
Oman elinpiiriin esimerkeillä kun on tunnetusti suuri vaikutus siihen, millaisia valintoja pidämme itsellemme mahdollisina."