Miksi lapsettomat kateellisia lapsiperheille?

  • Viestiketjun aloittaja "irina"
  • Ensimmäinen viesti
"irina"
Tuntuu, että jokaisessa lapsettomuudesta kertovassa lehtijutussa valitellaan, kuinka raskasta, että kavereilla lapsia jne. Mistä tämä ajatus kumpuaa? Että lapsia on joku rajattu määrä ja muiden lapset on itseltä pois? Ei vaikkapa syöpäsairaiden artikkeleissa aina heitetä katkeruutta terveiden päälle. Miksi lapsettomia kohdellaan kuin isoja vauvoja ja jotenkin on hyväksyttävää/kiinnostavaa heidän kurnutus?
 
hmm. Uskoisin että se lapsettomuus on aika iso asia ihmisen elämässä ja tottakai ne toisten lapset aina musituttavat siitä omasta tilanteesta. Vaikken lapsettomuudesta ole ikinä kärsinyt niin ymmärrän kyllä että tilanne on vaikea.

Toki tässäkin on huomioitava että ne ihmisen sisimmät ajatukset joiden vääryydenkin itse jo tunnistaa on eri juttu kuin se miten käyttäytyy lapsiperheellisiä tuttuja kohtaan. Eli vaikka kuinka kokisi sisimmässään että on epäreilua että naapurin Maija on saanut kaikki kolme lastaan heti eka yrittämällä ja itse on jo 8v tehty kaikki raskaita hoitoja myöten ilman mitään tulosta, niin niin kauan kun ei tuotsa kuitenkaan katkeroidu ja sitä Maijaan kohdista on asia ok. Joskus on hyvä saada kuitenkin tuulettaa niitä tunteitaan ja purkaa ikävät ajatukset jonnekin, ilman että siinä on heti toiset tuomitsemassa.

Voi muuten hyvin olla että jokukin syöpäsairaan lapsen äiti tai lapsensa menettänyt myös sisimmässään kokee epäreiluksi tilanteen että juuri hänen lapsensa piti kokea tuo kohtalo samalla kun kaikki lähipiirin lapset ovat ihan terveitä...
 
"Niina"
Itselläni oli vauvakuume kolmekymppisenä ja nyt olen 41-vuotias. Olen päättänyt, että en hanki lapsia ollenkaan vaikka tykkäänkin lapsista paljon. En vaan halua lapsia ja onneksi miehelläni on edellisestä liitosta lapset, joiden kanssa minulla on hyvät välit. Mieheni olisi hankkinut lapsia kanssani jos olisin halunnut, mutta hänelle se ei ollut välttämätöntä koska hänellä on jo 2 lasta. En kateellinen lapsiperheille koska en itse halua lapsiperhettä, mutta ymmärrän kyllä heitä ja että haluavat paljon lapsia. Minä en vaan halua ja minulle ei tullut vauvakuumetta enää yli kolmekymppisenä. Nyt olen jo näin "vanhakin":D
 
"irina"
hmm. Uskoisin että se lapsettomuus on aika iso asia ihmisen elämässä ja tottakai ne toisten lapset aina musituttavat siitä omasta tilanteesta. Vaikken lapsettomuudesta ole ikinä kärsinyt niin ymmärrän kyllä että tilanne on vaikea.

Toki tässäkin on huomioitava että ne ihmisen sisimmät ajatukset joiden vääryydenkin itse jo tunnistaa on eri juttu kuin se miten käyttäytyy lapsiperheellisiä tuttuja kohtaan. Eli vaikka kuinka kokisi sisimmässään että on epäreilua että naapurin Maija on saanut kaikki kolme lastaan heti eka yrittämällä ja itse on jo 8v tehty kaikki raskaita hoitoja myöten ilman mitään tulosta, niin niin kauan kun ei tuotsa kuitenkaan katkeroidu ja sitä Maijaan kohdista on asia ok. Joskus on hyvä saada kuitenkin tuulettaa niitä tunteitaan ja purkaa ikävät ajatukset jonnekin, ilman että siinä on heti toiset tuomitsemassa.

Voi muuten hyvin olla että jokukin syöpäsairaan lapsen äiti tai lapsensa menettänyt myös sisimmässään kokee epäreiluksi tilanteen että juuri hänen lapsensa piti kokea tuo kohtalo samalla kun kaikki lähipiirin lapset ovat ihan terveitä...
Tiedän, että olet oikeassa, mutta silti ketuttaa....Meillä ystäväpiirissä 42v lapseton nainen. Miehensä kanssa (oltuaan 10v yhdessä) päättivät, että on lasten aika, kun 39v tuli mittariin. No lapsia ei sitten ole kuulunut ja on alkanut myrkyttää meidän lapsellisten elämää. Esim. poikani synttäreille laitoin myös hänelle kutsun, koska olisi muuten ollut ainoa ystäväpiiristämme ilman kutsua. No, sain kuulla, että on soittanut kaverit läpi, kuinka sydämetön olen jne. Siis eikö ihminen ota mitään vastuuta omasta elämästä? Jos 39v alkaa yrittämään esikoista ja valitettavasti vauvaa ei kuulu, niin mitä me muut voimme asialle tehdä? Lisäksi tuo kettuilu nojaa siihen konsensukseen, että hän saa sanoa, mitä haluaa, mutta me muut emme. Lapsettomuudesta on tullut oikeutus muuttua suoraan sanottuna kettumaiseksi ämmäksi.

Ja olet oikeassa, että noin varmasti syöpäpotilaskin (oikeutetusti) tuntee. Silti kaikissa haastatteluissa ei tuosta nassuteta. Linkittäkää minulle lapsettomuudesta kärsivän naisen haastattelu, jossa ei valiteta kuinka rankkaa, kun ystävillä lapsia -ei varmasti löydy!
 
"vieras"
nyt jo asian kanssa sinut, olemme 37&41 v tahattomasti lapseton pari. Ehkäisy jätetty pois kun oli 26 v ja nyt hoidot kokeiltu, kummasaakaan ei ole mitään vikaa mutta ei vaan onnistu.

Lapseton ei ole vain lapseton. Ajattele että sulla jää lapsien lisäksi pois elämästä kouluaika, koulukaverit, kevät- ja joulujuhlat, lapsien kaverit, harrastukset ja kavereiden vanhemmat, myöhemmin rippijulat, valmistumiset, naimisiinmenot, lastenlapset.

Onko oikeasti ihme että yhteinen aika ja puheenaiheet on joskus vähissä?
 
lapseton kommentoi irinalle
Sun kaverilla EI ole oikeutta tuommoiseen käytökseen, minkä kyllä tiedätkin :)

Me ollaan käyttäydytty normaalisti, käyty synttäreillä ym, mutta kotona joskus tulee paha mieli :( Mutta sehän on MEIDÄN ongelma eikä niiden lapsiperheiden ja siksi ihan aikuismainen normaali hyvä käytös :)
 
tutkin asiaa
Siksi kun ne on sairaita ja ei voi saada lapsia, miehet on tuhkamunia joilla ei tule mitään ovat okein kuohittuja ruunia ja naiset on sisäelimiltään epämuodostuneita yleensä on verrattavissa ajatuksenjuoksuun se lapsettomuus ja ne on vähän pimeitä. Kuten homotkin, pukeutuu naurettaviin vaatteisiin ja puhuu kuin naiset vaikka on miehiä eivät elä tällä planeetalla.
 
je
"miksi lapsettomat ovat kateellisia".. mun mielestä toi kysymys on tyhmä. tottakai ne on sen takia kateellisia että he eivät saa kokea samaa mitä te koette, vaikka sitä toivoisivat eniten maailmassa.
 
[QUOTE="irina";23276511]Tiedän, että olet oikeassa, mutta silti ketuttaa....Meillä ystäväpiirissä 42v lapseton nainen. Miehensä kanssa (oltuaan 10v yhdessä) päättivät, että on lasten aika, kun 39v tuli mittariin. No lapsia ei sitten ole kuulunut ja on alkanut myrkyttää meidän lapsellisten elämää. Esim. poikani synttäreille laitoin myös hänelle kutsun, koska olisi muuten ollut ainoa ystäväpiiristämme ilman kutsua. No, sain kuulla, että on soittanut kaverit läpi, kuinka sydämetön olen jne. Siis eikö ihminen ota mitään vastuuta omasta elämästä? Jos 39v alkaa yrittämään esikoista ja valitettavasti vauvaa ei kuulu, niin mitä me muut voimme asialle tehdä? Lisäksi tuo kettuilu nojaa siihen konsensukseen, että hän saa sanoa, mitä haluaa, mutta me muut emme. Lapsettomuudesta on tullut oikeutus muuttua suoraan sanottuna kettumaiseksi ämmäksi.

Ja olet oikeassa, että noin varmasti syöpäpotilaskin (oikeutetusti) tuntee. Silti kaikissa haastatteluissa ei tuosta nassuteta. Linkittäkää minulle lapsettomuudesta kärsivän naisen haastattelu, jossa ei valiteta kuinka rankkaa, kun ystävillä lapsia -ei varmasti löydy![/QUOTE]

Se mitä ihminen sisimmässään tuntee ja miten hän toimii läheisiään kohtaan on todellakin kaksi eri asiaa. Lapsettomuus on avikea tilanne ja siinä toki olisi hyvä kummankin osapuolen tulla vastaan. Sen raskaanaolevan/pienten lasten äidin ei ehkä kannata jatkuvasti hehkuttaa lapsionneaan tai vastaavasti valittaa sitä kuinka hirveän raskasta on ja samalla lapsettomalla ei ole oikeutta purkaa pahaa oloaan lapsiperheellisiin tuttaviinsa.

Itsellä on vanha ystävä vuosien takaa, jo silloin yli 10v sitten hän kertoi avoimesti vauvahaaveistaan ja lapsettomuudestaan, hoidoista joissa kävivät jne. Tulosta ei vaan syntynyt ja nyt on jo ikäkin tullut pahasti vastaan. Itse taas sain esikoisen heti 2v sen jälkeen kun aloin miehen kanssa seurustelemaan, nyt meillä on 3 alle kouluikäistä lasta joista jokainen raskaus on alkanut suht nopeasti. Uskon että hänkin on monesti miettinyt ettei tämä ole oikein, mutta koskaan hän ei ole sitä minulle näyttänyt. Päinvastoin aina tavatessamme (asutaan nykyisin eri amissa joten nähdään harvoin) hän myös huomioi kauniisti lapsiani, neuloo heille vaatteita mitä lähettelee muiden lahjojen lisäksi, lasteni terveydellisiin ongelmiin hän on omalta osaltaan perehtynyt ja lähetellyt myös niihin liittyvää materiaalia mistä on ollut paljon apua jne.

Hän on siis itse kertonut pahasta olostaan ja siitäkin kuinka rankkaa on kun kaikki muut tuntuvat saavan lapsia paitsi hän (tuon siis sanoi ennen kuin itse sain lapsia). Kuitenkin hän on hoitanut asian todella kauniisti läheistensä kanssa eikä ole meihin koskaan purkanut mitään katkeruuttaan. Se on minusta upeaa! :flower:

Toki sitten on muunkinlaisia ihmisiä ja jotkut lapsettomat voivat olla jo perusluonteeltaan... ilkeämpiä(?). Siis niin että vaikka he olisivat niitä lapsia saaneetkin niin silti olisivat voineet jostain muusta katkeroitua ja aina olla sylkemässä pahaa oloaan muiden päälle. Lapsettomuus on toki iso kriisi ja vaikka siis en paheksukaan niitä ihmisen sisäisiä ajatuksia, niin huonoon käytökseen se ei silti oikeuta. Ei ole kenenkään lapsiperheellisen vika etteivät he ole saaneet alpsia.

Sen myöntämistä että toisten lasten näkeminen on rankkaa en pidä kuitenkaan vielä ilkeytenä vaan ihan rehellisenä avautumisena. Jos taas olisi haukkumassa niitä läheisiä tyyliin "ei tuokaan olisi mitään lapsia ansainnut, mokoma!" jne niin se on jo ilkeää.
 
hjk
Miksi te perheelliset ootte noin herkkänahkaisia ja vedätte herneen aina neneään? Ei lapsettomat ole teille niistä lapsista katkeria, vaan niitä vituttaa kun itsellä ei niitä ole. Lapsettomalle on kova paikka tajuta että lapia vaan ei pysty saamaan. Ja miten vaikeeta perheellisen mamman on koittaa joku huomioon lapsettomienkin tunteita? Josku voi jutella muustakin kun olmiosta lapsista. Kyllä lapsettomatkin joutuu jatkuvati miettimään teidän perheellisten tunteita.
 
"lyyti"
[QUOTE="irina";23276511]Tiedän, että olet oikeassa, mutta silti ketuttaa....Meillä ystäväpiirissä 42v lapseton nainen. Miehensä kanssa (oltuaan 10v yhdessä) päättivät, että on lasten aika, kun 39v tuli mittariin. No lapsia ei sitten ole kuulunut ja on alkanut myrkyttää meidän lapsellisten elämää. Esim. poikani synttäreille laitoin myös hänelle kutsun, koska olisi muuten ollut ainoa ystäväpiiristämme ilman kutsua. No, sain kuulla, että on soittanut kaverit läpi, kuinka sydämetön olen jne. Siis eikö ihminen ota mitään vastuuta omasta elämästä? Jos 39v alkaa yrittämään esikoista ja valitettavasti vauvaa ei kuulu, niin mitä me muut voimme asialle tehdä? Lisäksi tuo kettuilu nojaa siihen konsensukseen, että hän saa sanoa, mitä haluaa, mutta me muut emme. Lapsettomuudesta on tullut oikeutus muuttua suoraan sanottuna kettumaiseksi ämmäksi.

Ja olet oikeassa, että noin varmasti syöpäpotilaskin (oikeutetusti) tuntee. Silti kaikissa haastatteluissa ei tuosta nassuteta. Linkittäkää minulle lapsettomuudesta kärsivän naisen haastattelu, jossa ei valiteta kuinka rankkaa, kun ystävillä lapsia -ei varmasti löydy![/QUOTE]

No sun kaverisi käyttäytyy huonosti, mutta et voi yleistää sitä koskemaan kaikkia lapsettomia. Lapsettomuus on läheisen kuolemaan verrattavissa oleva kriisi ja ilmeisesti sinun ystäväsi on nyt suhteellisen akuutissa vaiheessa, joten koita ymmärtää hänen tuskaansa. Kyllä se siitä aikaa myöden helpottuu, vaikkei unohdukaan...Ja mitä tulee tuohon haastatteluun niin haastattelepa minua ;) Selventäisin vielä, että ei me lapsettomat niinkään kadehdita niitä kavereiden lapsia, vaan ne kavereiden lapset muistuttavat siitä mihin ei itse pysty. Se on niin kuin veistä kiertäisi haavassa...
 
"eee"
Lapsettomat ei mieti hetkeäkään lapsellisten tunteita ja miksi miettisi? Se on vaan tyydyttävä siihen että jos ei tule niin sitten ei tule lapsia. Mielestäni lapsettomat parit voisivat muuttaa omiin kommuuneihinsa ja pitää yhteiskunnan rattaat pyörimässä tekemällä töitä koko ajan kun lapsetkaan ei niitä odota kotona, olisi kaikkien kannalta fiksumpaa kun ne orvot saisivat tehdä kaiken juoksevan ja aikaa vievän homman kuten pihojen haravoimiset ja lumen luonnit kun lapsiperheissä pitäisi sitä aikaa saada enemmän perheen kesken.
 
"pieras"
[QUOTE="irina";23276373]Tuntuu, että jokaisessa lapsettomuudesta kertovassa lehtijutussa valitellaan, kuinka raskasta, että kavereilla lapsia jne. Mistä tämä ajatus kumpuaa? Että lapsia on joku rajattu määrä ja muiden lapset on itseltä pois? Ei vaikkapa syöpäsairaiden artikkeleissa aina heitetä katkeruutta terveiden päälle. Miksi lapsettomia kohdellaan kuin isoja vauvoja ja jotenkin on hyväksyttävää/kiinnostavaa heidän kurnutus?[/QUOTE]

Niinpä!!! Onhan se aikamoista ydinfysiikkaa... Lapsiperheillä on JOTAIN mitä lapsettomat haluaa... hmm... mitäköhän se olisi... mistä he voisivatkaan olla kateellisia!? En vaan keksi!
 
123
Mikei kukaan edes halua ymmärtää miten vaikea pala on lapsettomuus? Miksi te vaeraatte sitä johonkin syöpään. Ei se oo yhtään sama asia eikä niitä voi mitenkään vertailla.

Syöpäsairaat saa teiltä kaikilta sympatiaa ja tukea. Lapsettomat kärsii ihan yhtä lailla ja kukaan teistä perheellisistä ei halua edes ymmärtää. Miksi lapsen saanti tekee naiseta noin itsekkään???
 
Mä uskon että lapsettomuus on kova paikka. Itse olen aina ajatellut että tulen olemaan äiti ja saan lapsia, minusta tulee vanhempi, ja lapset kuuluu elämään. Olisi hirveää jos kaikista unelmista joutuisikin luopumaan ja sitä lasta ei tulisikaan. Ymmärrän kyllä miksi lapsettomat ovat kateellisia.

Minua on loukannut joskus lapsettomien puheet, että heitä ärsyttää kun "lapselliset" saavat kaiken ja elämä on onnellista, miksi toiset saavat lapsia jne. Itse voin sanoa ettei elämäni suinkaan ole ollut onnellista, en ole saanut "kaikkea", tuskin mitään. Sitten tulin raskaaksi ja elämä viimein muuttui onnelliseksi, miksi en olisi tätä onnea ansainnut?

En itsekään ole vielä vanhempi, olen vasta viimeisilläni raskaana ja tiedän että mitä tahansa voi vielä sattua.
 
Omassa tapauksessani on vielä se, että olen tullut vahingossa raskaaksi, yhden illan suhteelle ja olosuhteet mulla ei tosiaan varmaan olleet parhaat lapsen saannille. Ymmärrän että tämä ärsyttää lapsettomia jotka eivät vuosienkaan hoitojen jälkeen tule raskaaksi. Ja sitten tällaiset "huithapelit" yhteiskunnan elätit saavat lapsen tuosta noin vaan. Kyllä, se varmaankin on epäreilua. En itse voi sille mitään.

Ja monet varmaan luulee etten osaa arvostaa raskauttani tai vauvaa. Päin vastoin, arvostan ja joka päivä ihmettelen miten mulle on tällainen onni suotu. ja ymmärrän ettei lapsen saanti ole mikään itsestäänselvyys.
 
etkö näe
Mikei kukaan edes halua ymmärtää miten vaikea pala on lapsettomuus? Miksi te vaeraatte sitä johonkin syöpään. Ei se oo yhtään sama asia eikä niitä voi mitenkään vertailla.

Syöpäsairaat saa teiltä kaikilta sympatiaa ja tukea. Lapsettomat kärsii ihan yhtä lailla ja kukaan teistä perheellisistä ei halua edes ymmärtää. Miksi lapsen saanti tekee naiseta noin itsekkään???
Siksi kun se on maan tapa, ei meillä välitetä erilaisesta piirun vertaa ja me halutaan elää vain kuin viimeistä päivää, kysy kataiselta vaikka niin ei meidän ole pakko välittää kenestään kenellä menee heikommin.
 
"lapseton"
Minua on loukannut joskus lapsettomien puheet, että heitä ärsyttää kun "lapselliset" saavat kaiken ja elämä on onnellista, miksi toiset saavat lapsia jne.
Olen pahoillani muiden kommenttien puolesta :(

Mä olen sitä mieltä että jos ihminen on katkeruuteen ja ilkeyteen taipuvainen, lapsettomuus tuo sen esiin (jos piilevänä aiemmin). Elämä ei ole reilua eikä kukaan ole kai sitä väittänytkään. Osaan oman elämän asioista voi vaikuttaa, osaan ei. Kortit on jaettu ja niillä peltaan, eli adoptio, sijaisvanhemmus ym on myös vaihtoehtoja, ja kun valinnat on tehty, pitäisi elämästään pyrkiä tekemään sellainen että omassa nahassa viihtyy ja olosuhteet on mahdollisimman hyvät.

Mun katkeruus ei toisi lapsia eikä hyödyttäisi ketään, joten miksi käyttää energiaa siihen? Okei, joskus on huonoja hetkiä, mutta pääosin pyrin olemaan tyytyväinen.
 
[QUOTE="lapseton";23276855]Olen pahoillani muiden kommenttien puolesta :(

Mä olen sitä mieltä että jos ihminen on katkeruuteen ja ilkeyteen taipuvainen, lapsettomuus tuo sen esiin (jos piilevänä aiemmin). Elämä ei ole reilua eikä kukaan ole kai sitä väittänytkään. Osaan oman elämän asioista voi vaikuttaa, osaan ei. Kortit on jaettu ja niillä peltaan, eli adoptio, sijaisvanhemmus ym on myös vaihtoehtoja, ja kun valinnat on tehty, pitäisi elämästään pyrkiä tekemään sellainen että omassa nahassa viihtyy ja olosuhteet on mahdollisimman hyvät.

Mun katkeruus ei toisi lapsia eikä hyödyttäisi ketään, joten miksi käyttää energiaa siihen? Okei, joskus on huonoja hetkiä, mutta pääosin pyrin olemaan tyytyväinen.[/QUOTE]

Järkeviä puhut. Ja mä en pysty uskomaan että jollakin menisi asiat aina loistavasti kaikilla elämän osa-alueilla. Tai ehkä sellaisiakin on, tai ainakin saavat asiat päälle päin näyttämään siltä. Itse olen joskus taipuvainen kateellisuuteen, esimerkiksi kun joku saa tuosta noin vaan vakituisen työpaikan ja itse saa sellaisesta vain haaveilla. Mutta en jaksa myrkyttää itseäni katkeruudella; minulla on sitten joku toinen asia hyvin ja vaihtoehtoja on, ja auttaa jos pyrkii ajattelemaan että asiat jotenkin järjestyy. Ja tuo työpaikka nyt oli tuollainen esimerkki.
 
"äiti"
Miltä tuntuisi joutua loppuiäkseen pyörätuoliin onnettomuuden seurauksena? Katsella katkerana ohi kulkevia ihmisiä. Muistaa miltä tuntui itse kävellä.. Voisin kuvitella, että lapsettomuus voisi olla ihan yhtä kamala tunne. Että siihen suruun ja katkeruuteen voisi vaikka tukehtua.
 
eriasia
[QUOTE="äiti";23277057]Miltä tuntuisi joutua loppuiäkseen pyörätuoliin onnettomuuden seurauksena? Katsella katkerana ohi kulkevia ihmisiä. Muistaa miltä tuntui itse kävellä.. Voisin kuvitella, että lapsettomuus voisi olla ihan yhtä kamala tunne. Että siihen suruun ja katkeruuteen voisi vaikka tukehtua.[/QUOTE]

No eihän vois tuntua samalta, jos joutuisit pyörätuoliin tietäisit mitä on kävellä ja kirmata vapaasti, kun et saa lapsia et voi tietää mitä on elää lasten kanssa kun niitä ei olekosaan ollutkaan, ihan täysin eriasiat.
 
geg
Miksi sen sanominen että on raskasta kun ystävillä on lapsia, on automaattisesti katkeruutta? Aika harvassa taitaa olla ne lapsettomat, jotka toivovat että kaverit eivät olisi saaneet lapsia.
Ilmeisesti lapseton ei saa sanoa että lapsettomuus on raskasta, tai olet heti katkera jonka mielestä kenelläkään ei saisi olla lapsia.
Totta kai se on raskasta jos kärsii lapsettomuudesta, kun näkee muiden lapsiperheiden onnen lapsistaan! DUH!!
 
No eihän vois tuntua samalta, jos joutuisit pyörätuoliin tietäisit mitä on kävellä ja kirmata vapaasti, kun et saa lapsia et voi tietää mitä on elää lasten kanssa kun niitä ei olekosaan ollutkaan, ihan täysin eriasiat.
Ehkä joku syntymästään asti liikuntavammainen joka lapsuutensa saa pyörätuolistaan katsella muiden lasten leikkijä ja joutuu jäämään itse pois niin monesta asiasta voi hänkin kokea välillä jonkinlaista katkeruutta tai ainakin kateutta siitä että juuri hänelle kävi näin? Vaikka olisikin sopeutunut tuohon kohtaloonsa, ei se aina niin helppoa ole ja joillekin se sopeutuminenkin on vaikeaa.
 
"miksi"
aina nää keskustelut ajautuu aivan sivuraiteille...

Ap:n ystävä on kyllä aika töykeä, varmaan on sellainen sitten muutenkin. Ainakaan minulla ei olisi pokkaa käyttäytyä noin.

Mutta koska kysymys oli esitetty yleisemmällä tasolla, vastaan siihen jotain: kärsin lapsettomuudesta, mutta nyt meillä on yksi lapsi, joka on hoidoilla saanut alkunsa. Lapsettomuus oli selittämätöntä, olemme molemmat alle kolmekymppisiä. Kyllä minusta perheellisten ystävien jutut tuntuivat tosi pahoilta - eivät kylläkään ne lapsiin liittyvät, vaan ne raskauksiin liittyvät jutut.

Se loukkasi ehkä siksi, että ystäväni tiesivät meidän ongelmista, mutta eivät ollenkaan huomioineet niitä. Eli palpattivat omista raskauksistaan ja (helpoista) raskautumisistaan tuntikausia, suurin piirtein ilman että olisin sanaa saanut väliin. Saatoin istua tunninkin aivan mykkänä sohvalla kuuntelemassa tällaista hehkutusta ja ajatella koko ajan, että onko toi oikeasti mun ystävä, eli siltä tunnu, koska musta tuntuu että kuolen tähän paikkaan - niin hirveältä se tuntuu. Mutta kohteliaana ihmisenä en koskaan saanut suutani auki, myötäilin ja kuuntelin, ja sitten myöhemmin lapsen synnyttyä olin kyllä aina aidosti onnellinenkin kavereideni puolesta. Mulle henkilökohtaisesti se raskaus vain oli todella tiukka paikka, kun se ei itseltä onnistunut.

Omana raskausaikana pelkäsin tietysti koko ajan, mutta sitten loppuraskaudessakaan en oikein osannut iloita (ainakaan ääneen), koska lähipiirissä oli toinenkin lapsettomuudesta kärsivä ja minä omasta kokemuksestani viisastuneena varoin hirveästi hänen tunteitaan. Lapsen synnyttyä on ollut välillä tosi vaikea keksiä puhumista muusta kuin lapsesta, mutta se on vain siksi, kun elämässä on niin vähän muuta! Nyt kun olen palannut töihin, käännän usein jutut työasioihin, mitä kautta löytyykin monesti paljonkin puhuttavaa. Mutta nyt ymmärrän, miksi perheelliset kaverini, etenkin lasten kanssa kotona olevat, puhuivat vain ja ainoastaan lapsistaan: ei heillä ollut muutakaan puhuttavaa, ja varmaan mun hiljaisuuteni sai heidät vain paapattamaan entistä kovemmin, ettei tulisi sitä vaivaantunutta hiljaisuutta. ;)

Minäkään en ymmärrä sitä, miksi lapselliset ihmiset ovat niin vihaisia siitä, että lapsettomat ovat heille kateellisia. Eihän se kateus kohdistu henkilöön vaan elämäntilanteeseen, jota kadehtii. Musta olisi hyvä, jos ihmiset myöntäisivät rehellisesti olevansa kateellisia muissakin asioissa - kuten nyt joku mainitsi tuolla vakituisen työpaikan. Kateus on ihan inhimillinen tunne, mutta tietenkään sen ei pidä antaa hallita elämää ja omaa käytöstä.

Mutta siis juu, molempia osapuolia ymmärrän, vaikka ap:n ystävä nyt käyttäytyykin kyllä melkoisen huonosti.
 

Yhteistyössä