Toggle sidebar

Miksi kolmasluokkalaiset haluavat poika-/tyttöystävän?!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "öö"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Ö

"öö"

Vieras
Omaa lapsuutta kun muistelee, niin ei tuossa iässä kiinnostanut seurustella. Lasten ystävissä on kuitenkin monta esimerkkiä, että nykyajan lapsia seurustelukokeilut kiinnostavat jo 9-10-vuotiaana... Soitellaan, laitellaan tekstareita, kuljetaan käsi kädessä, halaillaan jne. Miksi tällainen ilmiö? Onko muuallakin samanlaista? Onko omalla lapsellasi tyttö-/poikaystävä? Vaikuttaako nykyajan media tähän? Itse henk.koht. olen iloinen, että omalla 10-vuotiaalla pojalla ei ole vielä tällaista halua seurustella, vaan jos onkin ihastunut, niin kaukainen ihailu vielä riittää ja urheiluharrastukset kiinnostavat tyttöjä enemmän...
 
Kyllä mä muistan "seukanneeni" ekalla luokalla. Kuljin siis koulumatkaa yhden poijan kanssa.
Ei ne ole mitään vakavasti otettavaa, vaan kaverisuhteita. Sen jälkeen menikin vuosia ilman poikakaveria, ihailija mulla oli 2. luokalla, ja sinnikäs olikin, muttavarsinaista poikaystävää ei ollu ennen uin 9 luokalla.
Poika on 11 ja on ainakin 2 jouluna ostanu suklaarasian samalle tytölle, he pitää kädestä kiini välitunnilla ja lähettää "hyvää yötä " tekstareita ja musta se on söpöä, vika on aikuisen likaisessa mielikuvituksessa, jos siitä saa jotain muuta.
 
Minä olin kolmasluokkalainen seitsemänkymmentäkuvun alussa ja jo silloin oli joillakin "tyttö/poikaystävät". Termeillä toki eri sisällöt silloin kuin sitten myöhemmin.

En näe moista leikkiä kovin pahana. Leikitäänhän sitä lapsena muutenkin aikuisuuteen valmistavia roolileikekjä; hoidetaan nukkevauvoja, rakennetaan majoja, ollaan "poliiseja" ja "lääkäreitä" jne.
 
Minusta tuossa iässä ei tarvitsisi vielä ajatella tuollaisia ja entä sitten jos toista ei enää se leikki kiinnostakaan ja toinen joutuu kokemaan ensimmäisiä sydänsuruja... Ehtii varmasti myöhemminkin kaikkea tuota...

Oisko niin, että jos kotona ei saa tarpeeksi huomiota ja hellyyttä, niin voi kiinnostaa siksi jo tuossa iässä hakea läheisyyttä? Tai sitten vaikuttaa nämä Habbo yms. pelit?
 
Kyllä mulla oli poikaystävä 80-luvulla jo päiväkodissa, ja oikeasti oltiin toisiimme ihastuneita. Tietysti tää "seurustelu" oli lähinnä yhdessä leikkimistä ja keinumista silloin tällöin, joskus pussattiin. Kuulemma viikonloppuisin ja loma-aikoina kaipasin tätä poikaa koska hän on niin ihana ja sen takia päiväkotiin todella kovasti.

Suhteemme kariutui ala-asteella, kun poikaa alkoi kiinnostaa enemmän poikien jutut muiden poikien kanssa ja minua tyttöjen jutut muiden tyttöjen kanssa.

Mut kyllä lapsetkin voivat ihastua toisiinsa ihan siinä missä aikuiset, vaikkei ihastukseen liitykään samanlaista seksuaalista vetovoimaa kuin aikuisilla. Eikä se lasten rakkaus ole mitenkään sen vähempiarvoista tunteena kuin aikuistenkaan, vaikka olosuhteiden vuoksi harvoin vuosia kestääkään.
 
joo on sitä ollut kautta aikain mutta vaan eri nimityksellä lapset siitä puhuneet. ennen sitä sanottiin vain,että tykkään matista ja oon tänään sen kaa. nykyään, kun telkkarit ym. toitottaa seukkaamisesta ja muusta semmosesta niin lapset tietysti matkineet =) eli tänäpäivänä sanotaankin mä seukkaan matin kanssa ja lovetan sitä :D :D ihan normaalia on!
 
[QUOTE="öö";23876859]Minusta tuossa iässä ei tarvitsisi vielä ajatella tuollaisia ja entä sitten jos toista ei enää se leikki kiinnostakaan ja toinen joutuu kokemaan ensimmäisiä sydänsuruja... Ehtii varmasti myöhemminkin kaikkea tuota...
[/QUOTE]

Ihan varmasti joutuu melkein jokainen lapsi kokemaan sydänsuruja ilman seurusteluakin, kun bestikset vaihtuu joko kaverikuvioiden muutoksen tai vaikka muuttojen vuoksi. Muistan että omassa lapsuudessa se kiintymys mitä tunsi parasta kaveria kohtaan oli ihan verrattavissa aikuisten seurustelusuhteisiin (vaikka seksuaalinen aspekti siitä puuttuikin). Se, että vuosia ollut paras kaveri löysi yhtäkkiä uuden parhaan kaverin ja jäin ulkopuolelle sattui mua varmasti aivan yhtä paljon kuin se, että kymmeniä vuosia myöhemmin pitkäaikainen poikaystävä jätti.

Riski menetyksen aiheuttamasta surusta nyt vaan kuuluu kaikkiin merkityksellisiin ihmissuhteisiin, eikä lasta siltä oikein voi suojella.
 
Meidän ny 11v pojalla oli "tyttökaveri" eskarissa. oli aivan rakastunut. EI heillä mitää pussailua ym muuta ollut mutta kävelivät käsi kädessä ja puhelimessa jutelivat ninkuin aikuiset. mutta rakkaudesta ei heidän suhteessa puhuttu.

Ihanaa se mun mielestä oli.

en tiedä miksi perhen äiti ei anna edes puhelimella pitää enää yhteyttä. poika tykkäsi kovasti tästä tytöstä. eivät he mitään pahaa silloin tehneet.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
[QUOTE="vieras";23876884]
Riski menetyksen aiheuttamasta surusta nyt vaan kuuluu kaikkiin merkityksellisiin ihmissuhteisiin, eikä lasta siltä oikein voi suojella.[/QUOTE]

Ja turvallisempaa on harjoitela sitä lapsena "ei niin vakavassa suhteessa" kun kokea ensimmäiset sydänsurut teinin kiihkeässä rakastumisen tilassa.
 
Lasten pitää saada olla lapsia. Kavereita voi toki olla sekä tyttöjen ja poikien kanssa... mutta nuo seurustelut sopivat minusta paremmin yläkouluun.

Tapasin eilen yhden ystäväperheen 9-vuotiaan tytön, joka kertoi poikaystävästään. Hänen äitinsä sanoi, että "Maija" ja "Matti" ovat vain kavereita, niin "Maija" sanoi siihen, että me ei olla VAIN kavereita, vaan me seurustellaan. "Maija" pukeutuikin kuin teini-ikäinen eikä kuin 9-vuotias lapsi.

Minulle tuli vaan hieman surullinen olo, kun sillä pikkutytöllä oli niin kiire aikuisten maailmaan.
 
No eihän tuo mitään uutta ole! Minä en ala-asteella "seukannut", mutta palavan ihastunut olin ja kateellinen sille tytölle joka tämän ihastukseni kohteeen kanssa pyöri... Monet rikkinäiset sydämet tuli päiväkirjaan raapustettua jo ennen ylä-astetta ;) Lasten seukkaus on ihanan viatonta, halailua ja ystävyyttä :)
 
Olen päiväkodissa töissä, ja olen saanut seurata 1,5 vuotiaan ja 2-vuotiaan "seurustelusuhdetta" ;) Jatkuvasti toisiaan pusuttelemassa ja yhdessä kikattelemassa... Pitäisköhän huolestua?! Taidan tehdä ls-ilmoituksen...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mummeliisa:
Minä olin kolmasluokkalainen seitsemänkymmentäkuvun alussa ja jo silloin oli joillakin "tyttö/poikaystävät". Termeillä toki eri sisällöt silloin kuin sitten myöhemmin.

En näe moista leikkiä kovin pahana. Leikitäänhän sitä lapsena muutenkin aikuisuuteen valmistavia roolileikekjä; hoidetaan nukkevauvoja, rakennetaan majoja, ollaan "poliiseja" ja "lääkäreitä" jne.
Click to expand...

Minullakin oli useita joihin olin ihastunut ja olisin varmaan mennyt pidemmällekin, eli olisin kulkenut koulumatkan yhdessä, jos olisi ollut sama suunta. :D

Eilen 10v tyttö kertoi kaveriensa mustasukkaisuusdraamasta. Maijan poikaystävä Matti oli mennyt huvipuistolaitteeseen Liisan kanssa! Maija tästä kovin kimpaantuneena oli heitellyt Liisaa mudalla! :D :D
 
[QUOTE="öö";23877036]Lasten pitää saada olla lapsia. Kavereita voi toki olla sekä tyttöjen ja poikien kanssa... mutta nuo seurustelut sopivat minusta paremmin yläkouluun.

Tapasin eilen yhden ystäväperheen 9-vuotiaan tytön, joka kertoi poikaystävästään. Hänen äitinsä sanoi, että "Maija" ja "Matti" ovat vain kavereita, niin "Maija" sanoi siihen, että me ei olla VAIN kavereita, vaan me seurustellaan. "Maija" pukeutuikin kuin teini-ikäinen eikä kuin 9-vuotias lapsi.

Minulle tuli vaan hieman surullinen olo, kun sillä pikkutytöllä oli niin kiire aikuisten maailmaan.[/QUOTE]

Aina näitä on ollut. Ja ne lasten seurustelusuhteet on lasten näköisiä. Itse siis olen tuo päiväkodissa "seurustellut" ja elin todella pitkän lapsuuden, leikin vielä yläasteiässä (nuoremmilla sisauksilla ehkä osuutta asiaan) ja vaatteet eivät todellakaan olleet teinit edes silloin. Eka kerta ja ekat kännit oli vasta täysikäisenä. Ei noilla asioilla ole yhteyttä toisiinsa. Jotkut vaan sattuvat tykkäämään toisistaan vielä enemmän kuin kaverukset jo lapsina enkä keksi, mitä pahaa siinä olisi. Itse olen pitänyt noita tykkäämisiä ihan normaalina lapsuuteen kuuluvana ilmiönä, millä nimellä sitä nyt kulloinkin kutsutaankin.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa