Miksi jotkut luulee ettei korona tartu jos tauti on oireeton?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
"Nykytiedon mukaan koronavirustautiin sairastunut henkilö on tartuttavimmillaan oireisen taudin alussa ja juuri ennen oireiden alkua. Tartuttava aika kestää lieväoireisessa koronavirustaudissa noin viikon ja vakavimmissa tautimuodoissa jopa kaksi viikkoa.
Tartunnan saanut henkilö voi levittää virusta eteenpäin jo 1–2 vuorokautta ennen oireiden alkamista. Myös oireeton henkilö saattaa toimia tartunnanlähteenä. WHO:n mukaana valtaosan tartunnoista aiheuttavat kuitenkin oireiset henkilöt."

vierailija
Mitä lievemmät oireet sitä vähemmän virus monistuu soluissa, ja sitä vähemmän sitä pärskii ympärilleen. Eli täysin oireettomalla on vain hyvin pieni riski tartuttaa. Mutta siis voi tartuttaa, eli riski on. Siksi pitäisi noudattaa aina hyvää hygieniaa ja turvavälejä.

Ei tätä voi verrata herpesvirukseen, se uinuu hermopäätteissä, ja aktivoituu silloin tällöin, jolloin se voi tarttua.
 
Deleted member 149094

.

Voinko tartuttaa huuliherpeksen toisiin?
Herpes tarttuu helpoimmin, kun infektio on puhjennut ja iholla on aktiivisia haavaumia tai rakkuloita. Herpesvirus voi kuitenkin levitä, vaikka näkyviä oireita ei ole havaittavissa.

:coffee:
 
vierailija
Miten tauti voi olla oireton ?
Ylensä jos ei ole oireita niin ei ole sairas . Eikö ?

Aika mielenkiintoista

niin on, mutta tuo tiedetään myös!
 
vierailija
Mitä lievemmät oireet sitä vähemmän virus monistuu soluissa, ja sitä vähemmän sitä pärskii ympärilleen. Eli täysin oireettomalla on vain hyvin pieni riski tartuttaa. Mutta siis voi tartuttaa, eli riski on. Siksi pitäisi noudattaa aina hyvää hygieniaa ja turvavälejä.

Ei tätä voi verrata herpesvirukseen, se uinuu hermopäätteissä, ja aktivoituu silloin tällöin, jolloin se voi tarttua.
Silmähermossako tämä sit?
 
vierailija
[QUOTE isoäiti, post: 33847787, member: 121856"]
se on sitä tietämättömyyttä. ei ole otettu asioista tarpeeksi selvää, silti uskalletaan esittää vahva mielipide asiasta
[/QUOTE]
Kyllä väärinkäsitykset on ihmisen aikaansaannoksia.
 
vierailija
Jos se on oireeton niin se ei voi olla kovin vaarallinen. Parempi tartuttaa vaaraton tauti josta saa hyvän suojan.
10 päivä koronan kourissa. Onneksi kaksi rokotetta, jotka kyllä selkeästi taittoi taudin rajuutta. Vaikka olisikin vaaraton niin rankka tämä elimistölle on. Oireet olivat ja ovat kuin syklisessä hiljalleen laantuvassa sinikäyrässä.
 
Yhteistyössä