H
höppänä kai :)
Vieras
En vaan jaksa käsittää. Olen mielestäni ihan normaali henkilö - iloinen, jutuissa mukana, puhun normaalilla äänellä ja ihan mukavia juttujakin luulisin. Muut ihmiset suhtautuvat minuun mukavasti yleensä, mutta harvemmin saan sydänystäviä tai harvemmin kukaan erityisesti hakeutuu seuraani.
Tänään keskustelin parin ihmisen kanssa peruskoulumuistoista. Olemme kaikki keskenämme uusia tuttavia. Juttelimme aika yleisiä asioita ja muut saivat sanottua asiansa. Kun minä aloitin juttuni joka liittyi tähän aiheeseen, niin muut rupesivat juttelemaan ihan muita asioita keskenään, keskeyttivät siis minut enkä saanut puhua loppuun. Kukaan ei tätä anteeksi pyytänyt tai mitenkään huomioinut.
Tämähän on nyt tietysti naurettavaa nillitystä minun osalta, mutta kun on tällainen pohtijaluonne niin jää vaivaamaan..
a.) muut eivät edes huomanneet, että aloitin jonkun jutun, eivät siis tahalteen ohittaneet juttuani (olenko niin huomaamaton..)
b.) minä & juttuni ei vain kiinnostanut heitä
c.) nää ihmiset eivät yleisesti ottaen tiedä kohteliaisuussääntöjä