Miksi joku toimii näin??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja höppänä kai :)
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

höppänä kai :)

Vieras
En vaan jaksa käsittää. Olen mielestäni ihan normaali henkilö - iloinen, jutuissa mukana, puhun normaalilla äänellä ja ihan mukavia juttujakin luulisin. Muut ihmiset suhtautuvat minuun mukavasti yleensä, mutta harvemmin saan sydänystäviä tai harvemmin kukaan erityisesti hakeutuu seuraani.

Tänään keskustelin parin ihmisen kanssa peruskoulumuistoista. Olemme kaikki keskenämme uusia tuttavia. Juttelimme aika yleisiä asioita ja muut saivat sanottua asiansa. Kun minä aloitin juttuni joka liittyi tähän aiheeseen, niin muut rupesivat juttelemaan ihan muita asioita keskenään, keskeyttivät siis minut enkä saanut puhua loppuun. Kukaan ei tätä anteeksi pyytänyt tai mitenkään huomioinut.

Tämähän on nyt tietysti naurettavaa nillitystä minun osalta, mutta kun on tällainen pohtijaluonne niin jää vaivaamaan..

a.) muut eivät edes huomanneet, että aloitin jonkun jutun, eivät siis tahalteen ohittaneet juttuani (olenko niin huomaamaton..)

b.) minä & juttuni ei vain kiinnostanut heitä

c.) nää ihmiset eivät yleisesti ottaen tiedä kohteliaisuussääntöjä
 
Kuuntelitko sinä kiinnostuneena ystäviesi juttuja? Jos se puheenaihe vaan lopahti. Välillä se vaan on sellaista kun on useampi puhuja, niin joku jää taka-alalle.
 
Itse olen semmoinen hölösuu, että useammin huomaan itse keskeyttäväni toisten puheet. En tee sitä ilkeyttäni, enkä edes tahallani, mutta tajuan sen aina kun olen jo avannut suuni. Jos huomaan toisen reagoivan siihen, tajuan kyllä pyytää anteeksi ja antaa tilaisuuden sanoa asiansa loppuun. Aina välillä kuitenkin sattuu kohdalle keskustelukumppani, joka saa puhuttua minunkin ylitseni, enkä osaa antaa sen häiritä. Joskus, kun jotain tulee mieleen, niin se on vaan sanottava. PS harvalla niitä "sydänystäviä" niin kamalasti on, minusta on tärkeämpää, että on laaja skaala kavereita ja hyvänpäiväntuttuja.
 
Kiitos kiitos ystävällisistä ja piristävistä ajatuksista!

Mä aattelin, että täällä tulisi morkkauksia heti, mutta ei.. Hyvä kuulla vähän "järjen ääntäkin" välillä. Otan välillä niin herkästi itseeni asiat, vaikka oikeasti ymmärrän, ettei koko maailma kai mua vastaan just ole.. :)
 

Similar threads

Y
Viestiä
4
Luettu
2K
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä