Miksi joillakin on niin vahva "äitivietti"

[lakaisukone]

Nyt taitaa sataa paskaa kohta mutta sohimpa kumminkin.
Tuli tuon erään lapsettoman purkausketjusta mieleen. Miksi joillakin on niin valtava tarve lisääntyä ja saada lapsia että jos se ei onnistu niin käytännössä pilalla ja turhaa koko elämä? Kun siitten on niitä joilla tollasta haavetta ei ole ja ovat varsin tyytyväisiä oloonsa (ns. velat). Mä kuulunen jonkinlaiseen keskikastiin, kenties enemmän kallellaan vapaaehtoisen lapsettomuuden puolelle. Eli lasten hankinta oli suht helppoa mutta jos niitä ei olisi tullut en olisi tod.näk. surrut asiaa kovin syvästi.
Vai onko tässä kyse siitä että jostain (mikä hyvänsä ) mitä kovasti haluaa ja jota ei sitten jostain syystä saa alkaa kasvaa ja muodostuu lopulta jonkinlaiseksi elämän kynnyskysymykseksi?
Onko olemassa jokin äitigeeni joka saa toiset haluamaan ison perheen ja uhraavat sille kaiken aikansa ja elämänsä ja itsensä ja vielä pystyvät nauttimaan siitä? Multa tuo geeni nyt ainakin puuttuu, mun jälkikasvuni hoituu jonkinlaisen alkukantaisen vaiston varassa, mitään extra-nautintoa tai "oman elämän" korvaajaa en lapsista saa.

 

[Fine van Brooklyn med pieno]

Samaa mieltä. Itse toivon ettei koskaan tarvitse lapsia hankkia. Ei minulla ole niin ylitsevuotavaa lisääntymisviettiä että pakottaisin ketään viatonta ihmistä tähän maailmaan, koska ei tämä elämä nyt niin herkkua ole. Saati että pelkkää itsekkyyttäni tekisin kaikkein epäekologisimman teon mitä löytyy.

Pitää vaan saada tuo miehenpuoli vakuutettua asiasta. Mieluummin otan vaikka vähänkäytetyn adoptiolapsen kuin hankkisin aivan uuden ihmisen. En kaipaa nähdä minkälainen geenicocktail minusta ja puolisostani muodostuisi.

 

[fghgfhjjm]

Ihmiset ovat erilaisia. Itsekin olin vielä n. 20vuotiaana ja vähän päällekin sitä mieltä, että en tule hankkimaan lapsia. Mutta kun sitten vajaa 30vuotinaana, puoliksi suunnitellen ja suunnittelematta saimme lapsen olin todella onnellinen. Ja sitä mieltä että minusta tuli jollain tavalla parempi ihminen. Mutta lisää lapsia ei silti tule.
Sanokaa itsekkääksi.

 

["äiti"]

No minkäikäisiä olette?varmasti mieli muuttuu kun 40v päivä lähestyy,silloin alkaa tajuta lastenteon iän rajallisuuden.

 

[lakaisukone]

[QUOTE="äiti";26678210]No minkäikäisiä olette?varmasti mieli muuttuu kun 40v päivä lähestyy,silloin alkaa tajuta lastenteon iän rajallisuuden.[/QUOTE]
Mä olen lähempänä 40 kuin 30 ja lapset pieniä vielä. Mitä pahemmaksi tämä maailma muuttuu ja mitä isommiksi lapset kasvaa sitä huonommalta päätökseltä tuo lastenhankinta tuntuu. Se että en ole mikään pullantuoksuinen ÄITI ei tarkoita ettenkö olisi lapsiini kiintynyt ja koska olen luonteeltani sellainen että suren helposti liikaa asioita sydäntäni raastaa jo nyt ajatus siitä miten nuo pärjäävät tässä elämässä joka on niin vaikeaa.

 

[Mummeliisa]

En usko, että siihen kysymykseen "miksi" on olemassa sen kummempaa vastausta kuin vain että ihmiset ovat erilaisia - viettiensäkin suhteen.

Itse taidan kuulua niihin, joilla on "vahva äitivietti" eli vietän mielelläni aikaa lasten kanssa ja nautin suuresti elämästä suurperheessä. Siitä tosin en ole varma että olisiko elämäni mennyt "pilalle" jos en olisi biologisia lapsia saanut. Hyvin vaikuttaa sydämeeni ja syliini mahtuvan myös "ei-biologisia" lapsia eli ehkä suurperheeni koostumus silloin olisi vain erilainen kuin nyt.

 

[Fine van Brooklyn med pieno]

[QUOTE="äiti";26678210]No minkäikäisiä olette?varmasti mieli muuttuu kun 40v päivä lähestyy,silloin alkaa tajuta lastenteon iän rajallisuuden.[/QUOTE]

Miksi ajattelet näin? Pitäisikö sinun mielestäsi kaikkien hankkia lapsia. Ja jos, niin miksi?

 

["äiti"]

Miksi ajattelet näin? Pitäisikö sinun mielestäsi kaikkien hankkia lapsia. Ja jos, niin miksi?

Ei tietenkään pidä hommata lapsia jos ei halua. Mulle tuli vaan kauhea vauvakuume vähän
alle 40v ja tein lapset,ajattelin nuorempana 20-30v etten tee ikinä lapsia.

 

[kytf]

Mä olen tiennyt ala-asteiästä lähtien, että haluan lapsia, ja että se on minulle tärkeää. Perhe on minulle se elämän tärkein sisältö, ja minun visiossani perheeseen kuuluu myös lapsia - oli ne sitten biologisia, adoptoituja, sijaislapsia tai vain ahkerasti vierailevia sukulaismuksuja. Ihannetilanteessa tietysti biologisia, koska heidän kanssaan saa nähdä (toivottavasti) koko kaaren. Lisäksi halusin kokea raskausajan ja synnytyksen (synnytystä en saanut/saa ja selviydyn kyllä ), ihan siinä missä haluan esimerkiksi kokea seksiä - mun kroppa on sitä varten tehty ja haluan tietää mihin kaikkeen se pystyy Yhtä lailla mulle on ollut tärkeää että mun elämässä on sisarukseni ja puolisoni. Haluan perheen. Joitain vuosia ennen kuin annettiin lapselle lupa tulla olin käytännössä "äiti ilman lasta". En tiedä miksi näin, mutta ei siihen ainakaan lapsensaantivaikeuksia tarvittu että halu oli kova.

 

[Jehnny Tightlips]

No ihmisillä on eri voimaakkuuksisia tarpeita ja viettejä muissakin asioissa, miksei siis tässä.

 

[lakaisukone]

No ihmisillä on eri voimaakkuuksisia tarpeita ja viettejä muissakin asioissa, miksei siis tässä.

Totta kyllä tämäkin.
Eläinmaailmassa naarailla ei taida olla vaihtoehtoja? Ainakaan villeillä eläimillä. Vai onko siellä naaraita joilla ei ole kiimaa ja jotka eivät lisäänny? Vaistoavatko muut (laumassa) tämän "puutteen" ja miten mahtavat suhtautua jos tällaista siis esiintyy? Ihmisellä onneksi vapaus valita eikä lapsettomuus ole nykyään ainakaan enää mikään omituisuus jonka takia syrjitään tai jopa eristetään. Tai ainakaan mulle se ei ole sellainen asia, lapseton nainen on nainen siinä missä joku äitikin.

 

["vieras"]

Kaikilla ei ole niin kovaa viettiä tulla äidiksi. Siskoni halusi lapsia jo teini-ikäisenä (sai n. 20-> 6 kpl), minä taas en voinut kuvitellakaan keitteleväni puuroja kenellekään siinä iässä. Vasta paljon myöhemmin tuli se ns. paniikki, että haluan kuitenki sen omankin lapsen, ja pakko tehdä nyt jos meinaa ns. haluta.

 

[Fine van Brooklyn med pieno]

No ihmisillä on eri voimaakkuuksisia tarpeita ja viettejä muissakin asioissa, miksei siis tässä.

Joo, mutta niistä muista vieteistä harvemmin käydään ulisemassa kun sen tarpeen täyttymisen puute pilaa elämän.

 

[Señora]

Multa taitaa myös puuttua tuo "äitigeeni". Mulla on ollut keskenmenoja ja vaikeuksia tulla raskaaksi, jouduin totuttelemaan ajatukseen, etten ikinä saisi lapsia. Kyllä se ajoittain harmitti, mutta ei estänyt mua nauttimasta elämästäni. Eli ei ole koskaan ollut varsinaista tarvetta lisääntyä.

Nyt kun sitten raskaus onnistui, niin ystävät ei tunnu ymmärtävän sitä, miksen jaksa hehkuttaa raskauttani tai puhua koko ajan tulevasta lapsesta. Eräs jopa sanoi, että olen tunteeton Eikä tajuta myöskään sitä, että tämä lapsi jää meille ainoaksi, en vaan halua raskaaksi uudestaan, tää on suoraan sanottuna niin perseestä

 

[Jehnny Tightlips]

Joo, mutta niistä muista vieteistä harvemmin käydään ulisemassa kun sen tarpeen täyttymisen puute pilaa elämän.

Noh, miesvoittoisilla palstoilla saattavat ulista jostain muusta.

 

[Kaikki voi muuttua]

[QUOTE="äiti";26678297]Mulle tuli vaan kauhea vauvakuume vähän
alle 40v ja tein lapset,ajattelin nuorempana 20-30v etten tee ikinä lapsia.[/QUOTE]
Niin, ja koska sinulle kävi niin, niin TOTTAKAI niin käy myös muille! Teet itsestäsi typerän, jos kuvittelet että kaikki muut ajattelevat samalla lailla kuin sinä, ja kaikkien elämänpolku on samanlainen.

On myös paljon ihmisiä, jotka ovat nuorena ajatelleet tekevänsä lapsia koska "se kuuluu asiaan". Ja sitten vanhempana tajunneet, ettei niiden tekeminen olekaan pakollista. Hekään eivät silti yleensä kulje toitottamassa 20-vuotiaalle vauvakuumeilijalle, että odotapas vain 10 vuotta niin et enää mistään hinnasta halua lapsia!

Fiksu ihminen tajuaa, että jokainen on yksilö ja on todella rasittavaa ja alentuvaa väittää toisen puolesta mitä hän tulee haluamaan tai tekemään. Joo, jonkun mieli muuttuu, jonkun ei, joku ei haluakaan lapsia vaikka halusi nuorempana. Joku ei tykkää 30-vuotiaana maksalaatikosta, ja hänen lempiruokansa on 50-vuotiaana maksalaatikko. Hän voi silti ihan hyvillä mielin vilpittömästi sanoa 30-vuotiaana inhoavansa maksalaatikkoa, ilman että siihen pitää lisätä tarkenne "mutta mistäs sen tietää jos joskus muutan mieleni".

Miksi lasten haluamattomuus on se yksi ja ainoa asia, johon tuo disclaimer pitäisi aina lisätä tai joku ystävällinen "viisas" tekee sen puolestasi? Luuletko esim. kommentoimasi henkilön olevan niin tyhmä, ettei hän itse ymmärrä että jotkut joskus muuttavat mielensä, ja että teoriassa on mahdollista että hän on yksi niistä?

T. 32-vuotias nainen, jolle lasten tekeminen on yhtä luonteva ajatus kuin sukupuolenvaihdosleikkaukseen hakeutuminen. Tiedän että molemmat ovat teoriassa mahdollisia vaihtoehtoja, mutta en pysty edes kuvittelemaan joutuvani kumpaankaan tilanteeseen.

 

[waninka]

Kyllä lapsen saaminen on toisille tärkeämpää kuin toisille. Kaikilla ei vaan ole sitä halua vanhemmaksi tulla ollenkaan ja paljon on niitäkin tahattomasti lapsettomia, jotka eivät ole kokeneet elämänsä menneen pilalle, vaan ovat vain hyväksyneet asian. Lapsettomuus voi kuitenkin pahimmillaan olla sellainen tragedia, että en ole oikein löytänyt kokemusta johon sitä voisi verrata(siis samankaltaisuudessa, ei traagisuuden määrässä) Minulle on tapahtunut paljon muitakin asioita jotka eivät ole menneet mieleni mukaan, enkä ole saanut mitä olen halunnut, mutta mikään ei tuntunut yhtä hirveältä ja ylitsepääsemättömältä kuin tämä. Ja voisin väittää että jos niitä lapsia kuitenkin on niin on helppo sanoa, että niiden puuttuminen ei olisi ollut niin iso asia. Itse olin pitkään sitä mieltä etten edes halua lapsia ja melkein yhtä kauan epävarma asiasta. Ajattelin että elämä voisi olla toisella tapaa hyvää ja saisin paljon etuja ja asioita joita lapselliset eivät saa. Kuitenkin kun päädyimme yrittämään ja siitä ei mitään tullutkaan, olin aivan rikki. Jotenkin vain se epäreiluuden, vaillinaisuuden, ulkopuolisuuden ja turhautumisen tunteiden sekamelska löi täysillä päälle, vaikka olisi voinut kuvitella että olisin vain tyytynyt asiaan ja hylännyt vauvahaaveet, jotka ei alunperinkään niin voimakkaita olleet.

Ihmiselle joka ei ole asiaa kokenut itse, tämä voi kuulostaa tosiaan siltä että kävi niin etten saanut jotain mitä halusin ja aloin lapsellisesti polkemaan jalkaa. Kuitenkaan se ei mielestäni ihan kuvaa sitä tilannetta ja tunnetta. Paremmin en osaa selittää.

 

[Fine van Brooklyn med pieno]

Kyllä lapsen saaminen on toisille tärkeämpää kuin toisille. Kaikilla ei vaan ole sitä halua vanhemmaksi tulla ollenkaan ja paljon on niitäkin tahattomasti lapsettomia, jotka eivät ole kokeneet elämänsä menneen pilalle, vaan ovat vain hyväksyneet asian. Lapsettomuus voi kuitenkin pahimmillaan olla sellainen tragedia, että en ole oikein löytänyt kokemusta johon sitä voisi verrata(siis samankaltaisuudessa, ei traagisuuden määrässä) Minulle on tapahtunut paljon muitakin asioita jotka eivät ole menneet mieleni mukaan, enkä ole saanut mitä olen halunnut, mutta mikään ei tuntunut yhtä hirveältä ja ylitsepääsemättömältä kuin tämä. Ja voisin väittää että jos niitä lapsia kuitenkin on niin on helppo sanoa, että niiden puuttuminen ei olisi ollut niin iso asia. Itse olin pitkään sitä mieltä etten edes halua lapsia ja melkein yhtä kauan epävarma asiasta. Ajattelin että elämä voisi olla toisella tapaa hyvää ja saisin paljon etuja ja asioita joita lapselliset eivät saa. Kuitenkin kun päädyimme yrittämään ja siitä ei mitään tullutkaan, olin aivan rikki. Jotenkin vain se epäreiluuden, vaillinaisuuden, ulkopuolisuuden ja turhautumisen tunteiden sekamelska löi täysillä päälle, vaikka olisi voinut kuvitella että olisin vain tyytynyt asiaan ja hylännyt vauvahaaveet, jotka ei alunperinkään niin voimakkaita olleet.

Ihmiselle joka ei ole asiaa kokenut itse, tämä voi kuulostaa tosiaan siltä että kävi niin etten saanut jotain mitä halusin ja aloin lapsellisesti polkemaan jalkaa. Kuitenkaan se ei mielestäni ihan kuvaa sitä tilannetta ja tunnetta. Paremmin en osaa selittää.

Ehkä se on myös luonnekysymys miten suhtautuu vastoinkäymisiin ja epäonnistumisiin elämässään, ja miten kokee niiden määrittelevän itseään ihmisenä.

 

[lakaisukone]

Kyllä lapsen saaminen on toisille tärkeämpää kuin toisille. Kaikilla ei vaan ole sitä halua vanhemmaksi tulla ollenkaan ja paljon on niitäkin tahattomasti lapsettomia, jotka eivät ole kokeneet elämänsä menneen pilalle, vaan ovat vain hyväksyneet asian. Lapsettomuus voi kuitenkin pahimmillaan olla sellainen tragedia, että en ole oikein löytänyt kokemusta johon sitä voisi verrata(siis samankaltaisuudessa, ei traagisuuden määrässä) Minulle on tapahtunut paljon muitakin asioita jotka eivät ole menneet mieleni mukaan, enkä ole saanut mitä olen halunnut, mutta mikään ei tuntunut yhtä hirveältä ja ylitsepääsemättömältä kuin tämä. Ja voisin väittää että jos niitä lapsia kuitenkin on niin on helppo sanoa, että niiden puuttuminen ei olisi ollut niin iso asia. Itse olin pitkään sitä mieltä etten edes halua lapsia ja melkein yhtä kauan epävarma asiasta. Ajattelin että elämä voisi olla toisella tapaa hyvää ja saisin paljon etuja ja asioita joita lapselliset eivät saa. Kuitenkin kun päädyimme yrittämään ja siitä ei mitään tullutkaan, olin aivan rikki. Jotenkin vain se epäreiluuden, vaillinaisuuden, ulkopuolisuuden ja turhautumisen tunteiden sekamelska löi täysillä päälle, vaikka olisi voinut kuvitella että olisin vain tyytynyt asiaan ja hylännyt vauvahaaveet, jotka ei alunperinkään niin voimakkaita olleet.

Ihmiselle joka ei ole asiaa kokenut itse, tämä voi kuulostaa tosiaan siltä että kävi niin etten saanut jotain mitä halusin ja aloin lapsellisesti polkemaan jalkaa. Kuitenkaan se ei mielestäni ihan kuvaa sitä tilannetta ja tunnetta. Paremmin en osaa selittää.

:hug: Toivottavasti aloitukseni ei pahoittanut mieltäsi (tai muiden samassa jamassa olevien mieltä ), se ei suinkaan ollut tarkoitus. Kai tavallaan pohdin tässä samalla sitä ikuista elämän tarkoitusta. Kai se pääasiallinen tarkoitus jokaisella eliöllä on jatkaa sukua ja pitää laji olemassa. Jotenkin se ajatus vaan häiritsee minua. Että mullakaan ei lopulta ole muuta tarkoitusta kuin jatkaa tätä viheliäistä lajia. Toisaalta jos en sitä olisi tehnyt ei ihmiskunta olisi kärsinyt mitenkään. Olisin saanut itsekkäästi keskittyä vain omaan napaani ja elämään ainokaisen elämäni monella tavalla leppoisammin(?).
Taitaakin olla kyse siitä että olen itsekäs. Ne jotka täyttävät ilolla "velvollisuutensa" eivät ole?

 

[waninka]

Ehkä se on myös luonnekysymys miten suhtautuu vastoinkäymisiin ja epäonnistumisiin elämässään, ja miten kokee niiden määrittelevän itseään ihmisenä.

Voi olla kai sitten. Suhtautumiseni lapsettomuuteeni ei kylläkään vastaa lainkaan suhtautumistani muihin elämäni vastoinkäymisiin ja epäonnistumisiin. Siksi mielestäni tätä ei voi oikein verrata, eikä tehdä yleistystä "luonteestani" tämän perusteella.

 

[waninka]

:hug: Toivottavasti aloitukseni ei pahoittanut mieltäsi (tai muiden samassa jamassa olevien mieltä ), se ei suinkaan ollut tarkoitus. Kai tavallaan pohdin tässä samalla sitä ikuista elämän tarkoitusta. Kai se pääasiallinen tarkoitus jokaisella eliöllä on jatkaa sukua ja pitää laji olemassa. Jotenkin se ajatus vaan häiritsee minua. Että mullakaan ei lopulta ole muuta tarkoitusta kuin jatkaa tätä viheliäistä lajia. Toisaalta jos en sitä olisi tehnyt ei ihmiskunta olisi kärsinyt mitenkään. Olisin saanut itsekkäästi keskittyä vain omaan napaani ja elämään ainokaisen elämäni monella tavalla leppoisammin(?).
Taitaakin olla kyse siitä että olen itsekäs. Ne jotka täyttävät ilolla "velvollisuutensa" eivät ole?

En loukkaantunut. En vastaa useinkaan viesteihin jotka hirvittävästi loukkaavat Minusta kuitenkin lapsen hankkiminen on aina itsekäs teko. En ole lasta tehnyt velvollisuudesta, enkä ketään muuta varten kuin itseäni. Näin se mielestäni pitääkin mennä.

 

["Eukko"]

Mulla on lapsia, mutta ei koskaan ollut mitään tajutonta äitiviettiä. Jotenkin luulisin, että silti se lapsettomuus olisi todella rankka paikka, nimittäin avioliitossa jo ollessani: siinä joutuisi kohtaamaan oman surun lisäksi miehen surun, sukulaisten odotukset ja kyselyt jne. Emme olisi mieheni kanssa eronneet lapsettomuuden takia (sovimme jo etukäteen adoptiosta, mikäli emme lapsia saisi), mutta todella paljon se olisi vaikeuttanut avioliittoamme ja tuonut siihen surua. Omalla kohdallani luulen, että jos olisin ollut hedelmätön, niin mieluummin olisin kuullut sen tiedon sinkkuna ollessani kuin vasta vakiintuneessa liitossa. Jos olisin sinkkuna kuullut etten koskaan saisi lapsia, niin olisin joko hommannut semmoisen miehen joka ei vuorenvarmasti halua omia lapsia, tai keskittynyt muihin asioihin elämässä.

 

[Kaikki voi muuttua]

Kai tavallaan pohdin tässä samalla sitä ikuista elämän tarkoitusta. Kai se pääasiallinen tarkoitus jokaisella eliöllä on jatkaa sukua ja pitää laji olemassa. Jotenkin se ajatus vaan häiritsee minua. Että mullakaan ei lopulta ole muuta tarkoitusta kuin jatkaa tätä viheliäistä lajia. Toisaalta jos en sitä olisi tehnyt ei ihmiskunta olisi kärsinyt mitenkään.

Olisin saanut itsekkäästi keskittyä vain omaan napaani ja elämään ainokaisen elämäni monella tavalla leppoisammin(?).

Miksi elämällä pitäisi olla tarkoitus? Universumin ikuisuuden mittakaavassa on ihan yksi ja sama, onko ihmisrotu olemassa 100 miljoonaa vai miljardi vuotta. Ihmislajin jatkaminen on siis täysin turha syy elämälle. Ihmislaji päättyy joka tapauksessa (ainakin maapallolla) viimeistään 5 miljardin vuoden kuluttua auringon sammumiseen. Jos pitää elämänsä tarkoituksena lajin jatkumista, niin eikö se elämä ole jo lähtökohtaisesti sitten epäonnistunut kun laji varmasti joskus päättyy?

Itsekkyyden näkökulmasta taas on ihan yhtä itsekästä "keskittyä omaan napaan" kuin "keskittyä omaan ja lastensa napaan". Muita ihmisiä on yli 6 miljardia, joten ero siinä keskitytkö 0,00000000016 osaan heistä vai tekemällä 10 lasta 0,0000000016 osaan on ihan yksi lysti. Ja lisäksi ne lapset eivät todellakaan ole ainoat ihmiset joihin joku voi keskittyä, vaan yleensä lapsettomillakin on kumppani, vanhemmat, isovanhemmat, sukulaisia, ystäviä, työtovereita jne. Joten ajatus siitä, että jos ihmisellä ei ole lapsia hän keskittyy vain omaan napaansa, kertoo enemmän sen lausujasta kuin lapsettomista ihmisistä.

 

[en tiedä]

Nykyihminen on kasvatettu väärin. Länsimainen ihminen. Hänellä on vain oikeuksia eikä velvollisuuksia.

Joka päivä lapsia kuolee nälkään ja janoon, miljoonittain, niitä tapetaan kuin kärpäsiä Naton ja USA:n toimesta, koska meille pitää olla halpaa ja puoli-ilmaista öljyä ja muita raaka-aineita.

Lapsia kuolee miljoonittain koska me dumppaamme meidän jätteet toisten maaperään ja koska tavaran valmistuksesta ja ravinnon kasvattamisesta meille tulee myrkkyjä heidän vesistöön ja maaperään.

Eli ihmisoikeudet eivät toteudu maapallolla. Ja joku märisee, että "mulla on oikeus saada kersa kun elviirallakin on kersa!"

selkäsauna tuollaisille keskenkasvuisille. Kenelläkään ei ole mitään oikeuksia mihinkään. Jos jotain oikeuksia on niin, se pitäisi olla vettä ja joku suoja säältä ja oikeus tehdä työtä ja kasvattaa itselleen ravintoa. Ei muuta.

En ymmärrä miten ihmiset ovat niin itsekkäitä. Mihinkään lapseen kenelläkään ei ole mitään oikeuksia.

ja sitten kun niitä tulee niin niitä ei jakseta. Niitä ei jakseta koska ne ovat samaa itsekästä meluavaa törkykasaa mitä vanhempansa. Kurittomia, itsekkäitä ahneita.

 

["vieras"]

Joo, sehän olisikin hyvä jos varakkaiden maiden ihmiset lopettaisivat lasten teon, ja keskityttäisi sitten vain hoitelemaan niitä keittyvien maiden lapsia...Maalima pelastuisi!!