Minä olen ihminen joka tunnen syyllisyyttä kaikesta ja koetan siitä uuvuttavasta piirteestä kovasti päästä eroon. Teen töitä sen eteen mutta se on toisinaan mahdotonta kun syyllistämistä tulee välillä ihmisiltä joiden toivois vaan olevan tukena.
Tänään kerroinkin tästä kun mies lähti kuopuksen kanssa hakemaan esikoista mummolasta. Ei olisi ottanut kuopusta mukaan kun tämä ei kävele ja kun se selitys ei mennyt ihan läpi niin yhdeksi syyksi mainitsi sen että kuopus nukahtaa autoon.
Sanoin että hän on nukkunut niin pitkät päiväunet just että en usko että nukahtaa ja vaikka hetken nukkuisikin niin ei se haittaa kun ei se heti ole valmis yöunille kuitenkaan kun kotiin tulette.
Kun ovikello soi ( perhe tuli kotiin ) ja avasin oven niin esikoinen tuli sisään ja mies kuopus kainalossa suunpielet alas päin ja huokaillen seisoi oventakana ja sanoi "joku se sanoi ettei se nukahda, nukahti kyllä samantien kun auto lähti liikkeelle" ( sitä en tiedä eikä tiedä mieskään tapahtuiko nukahtaminen heti koska istuin on selkä menosuuntaan takapenkillä
).
Eikä se ollut edes päivän pahin. Hän aikasemmin päivällä syyllisti minua myös siitä että nukuin päiväunet. Hän muka oli lapsen kanssa paljon tänään ( 2 h nukuin mistä 40 minuuttia nukku kuopuskin ).
Ja nyt. Laitettiin lapset nukkumaan. Jätetään ovi raolleen ja suljetaan vasta myöhemmin. Lapset hiljeni, lähdin suihkuun ja sieltä tullessani laitoin oven kiinni ettei ilmavirta kolauta sitä kun päästän kissat sisälle.
Lähdin hakemaan vaatteita ja kuulin että kuopus kitisee.
Tulin vaatteineni ja märkänä olkkariin jossa mieheni katsoi telkkarista mainoksia ja sanoin "Voi itku, suljin sitten oven liian aikaisin" ja harmittelin virhettäni.
Mies istui vaan hiljaa. Pyysin että "voisitko hakea sen lapsen kun minä olen tässä vielä ihan märkänä pyyhe ympärilläni". Mies nousi ja sanoi "No voin voin, tietysti voin" tympääntyneeseen äänen sävyyn.
Sanoin että "miksi tuotakin piti ihan pyytää?".
Kun tuli lapsen kanssa takaisin niin aloitti sen mollaamisen "miksi sinun piti kiirehtiä sen oven sulkemisen kanssa?" jne.
Kyllä se harmitti minua ilman syytöksiäkin.
Mikähän miestäni vaivaa?
Tänään kerroinkin tästä kun mies lähti kuopuksen kanssa hakemaan esikoista mummolasta. Ei olisi ottanut kuopusta mukaan kun tämä ei kävele ja kun se selitys ei mennyt ihan läpi niin yhdeksi syyksi mainitsi sen että kuopus nukahtaa autoon.
Sanoin että hän on nukkunut niin pitkät päiväunet just että en usko että nukahtaa ja vaikka hetken nukkuisikin niin ei se haittaa kun ei se heti ole valmis yöunille kuitenkaan kun kotiin tulette.
Kun ovikello soi ( perhe tuli kotiin ) ja avasin oven niin esikoinen tuli sisään ja mies kuopus kainalossa suunpielet alas päin ja huokaillen seisoi oventakana ja sanoi "joku se sanoi ettei se nukahda, nukahti kyllä samantien kun auto lähti liikkeelle" ( sitä en tiedä eikä tiedä mieskään tapahtuiko nukahtaminen heti koska istuin on selkä menosuuntaan takapenkillä
). Eikä se ollut edes päivän pahin. Hän aikasemmin päivällä syyllisti minua myös siitä että nukuin päiväunet. Hän muka oli lapsen kanssa paljon tänään ( 2 h nukuin mistä 40 minuuttia nukku kuopuskin ).
Ja nyt. Laitettiin lapset nukkumaan. Jätetään ovi raolleen ja suljetaan vasta myöhemmin. Lapset hiljeni, lähdin suihkuun ja sieltä tullessani laitoin oven kiinni ettei ilmavirta kolauta sitä kun päästän kissat sisälle.
Lähdin hakemaan vaatteita ja kuulin että kuopus kitisee.
Tulin vaatteineni ja märkänä olkkariin jossa mieheni katsoi telkkarista mainoksia ja sanoin "Voi itku, suljin sitten oven liian aikaisin" ja harmittelin virhettäni.
Mies istui vaan hiljaa. Pyysin että "voisitko hakea sen lapsen kun minä olen tässä vielä ihan märkänä pyyhe ympärilläni". Mies nousi ja sanoi "No voin voin, tietysti voin" tympääntyneeseen äänen sävyyn.
Sanoin että "miksi tuotakin piti ihan pyytää?".
Kun tuli lapsen kanssa takaisin niin aloitti sen mollaamisen "miksi sinun piti kiirehtiä sen oven sulkemisen kanssa?" jne.
Kyllä se harmitti minua ilman syytöksiäkin.
Mikähän miestäni vaivaa?
