Miksi ihmisillä on niin vaikeaa!?!?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja winhis
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
W

winhis

Vieras
Oonko ainut joka ihmettelee, miten jotkut jaksaa elää elämäänsä vaikeimman kautta? Joka asiaa stressataan ja panikoidaan, puhumattakaan kiinnostuksesta TOISTEN asioihin. Tottakai itekin välillä kavereiden kanssa ihmetellään ja vatvotaan toisten asioita, mutta jotkut ihan tosissaan jaksaa pähkäillä toisten elämää (esim. kuinka vanhaksi joku syö tuttia, kestot/kertikset, kotiäiti/töissä-äiti, baarissa 1 krt vuodessa/ baarissa 8 krt/v, lista on loputon!!) Mä en itse muista milloin joku olisi mun mielestä tehnyt jotain kauhistelemisen arvoista, puhumattakaan, että olisin tuominnut koko ihmisen sen takia. Samoin muutenkaan elämässä en JAKSA stressata, enkä oikeastaan pelkää mitään, kyllä se elämä kuljettaa kun vaan menee kyytiin.
 
Samoilla linjoilla kanssasi. Oikeastaan mua kiinnostaa varsin vähän muiden ihmisten asiat. Ainakin sellaiset asiat, joilla ei oikeasti ole mitään merkitystä. Mutta kyllä mä sydämessäni suren, jos jotakuta kohtaa menetys tai muu tuska tai joku on vaikeassa elämäntilanteessa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Samoilla linjoilla kanssasi. Oikeastaan mua kiinnostaa varsin vähän muiden ihmisten asiat. Ainakin sellaiset asiat, joilla ei oikeasti ole mitään merkitystä. Mutta kyllä mä sydämessäni suren, jos jotakuta kohtaa menetys tai muu tuska tai joku on vaikeassa elämäntilanteessa.

Tottakai, myötäeläminen onkin eri asia kuin kyttäys ja päivittely.
 
Alkuperäinen kirjoittaja winhis:
Oonko ainut joka ihmettelee, miten jotkut jaksaa elää elämäänsä vaikeimman kautta? Joka asiaa stressataan ja panikoidaan, puhumattakaan kiinnostuksesta TOISTEN asioihin. Tottakai itekin välillä kavereiden kanssa ihmetellään ja vatvotaan toisten asioita, mutta jotkut ihan tosissaan jaksaa pähkäillä toisten elämää (esim. kuinka vanhaksi joku syö tuttia, kestot/kertikset, kotiäiti/töissä-äiti, baarissa 1 krt vuodessa/ baarissa 8 krt/v, lista on loputon!!) Mä en itse muista milloin joku olisi mun mielestä tehnyt jotain kauhistelemisen arvoista, puhumattakaan, että olisin tuominnut koko ihmisen sen takia. Samoin muutenkaan elämässä en JAKSA stressata, enkä oikeastaan pelkää mitään, kyllä se elämä kuljettaa kun vaan menee kyytiin.

Olipa hyvä kirjoitus. Ei meidän äiti koskaan lapsena puhunut siitä, miten usein toiset ovat ulkona tai miten vanhana toiset istuvat rattaissa tai satsataanko lapsiin liian paljon tai liian vähän rahaa jne.

Ihan oli omassa elämässä tekemistä tarpeeksi. Ja jos jonkun vanhemmat eivät jaksaneet, saattoi ruokkia naapurinkin yhtään ihmettelemättä. Ymmärrettiin ihan hyvin, että aina ei kaikilla ole samanlaiset voimat, joskus voimat uupuvat ja ei se ole välttämättä kenenkän vika.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Fatima von Gyllenbögel:
Alkuperäinen kirjoittaja Töllin Ruusa:
En ymmärrä minäkään.


Kun pohjalta pääsee vain ylöspäin...
Ja ennenkin olen päässyt. PRKL.

Jaa-a, sitä sopii toivoa - enkä tarkoita sinun tapaustasi.


Tuskin toivo siinä auttaakaan.
Vaan vaaditaan uskoa.

Silloin ei senhetkinen kurjuus edes pahemmin harmita.
 

Yhteistyössä