Miksi ihmiset masentuu?

Miksi ihmisillä on kaikenlaisia masennuskausia ja ihan niin pitkälle mennyt, että on siihen lääkitys?

Millasta sun elämä oli ennen masennusta ja osaatko sanoa mikä siihen sit loppujen lopuksi johti.

Mä oon päättäny ottaa elämääni positiivisen asenteen, en murehdi turhista vaan yritän iloista pienistäkin asioista, ei se helppoo aina oo, mut en jaksais jos aina heräis aamuun naama väärinpäin.

En halua missään nimesää loukata tällä aloituksella ketään vaan ihan oikeesti haluisin tietää.

Kaikille valoisampaa kevättä toivottaen!

 

No masennus alko joskus 15 vuotta sitten
Kai se kurja lapsuus ja kotipaikkakunnalta muutto laukas jotain

Sieltä asti sitten on syötykkin lääkkeitä, pisin tauko taitaa vuosi olla

Sitä vaan jotenkin vaipuu alakuloon ja sille ei itse mitään mahda, vaikka kuinka yrittäs olla positiivinen ja ilonen, niin ei se vaan onnistu

Ja masennustahan voi aiheuttaa sekin jos on serotoniini vajetta, kuten mulla vissiin on
Ja siihen ei oikein taida kuin lääkkeet auttaa

 

Voi kun tietäiski mistä se johtuu. Aina sitä multa kysellään, että mikä sua muka masentaa, kun kaikki on ok.
Mulla ei oo mitään lapsuudentraumoja, ns. hyvästä, vaikka suht pienituloisesta perheestä olen. Itsetunto mulla on aina ollut surkea ja mä oon aina ollu jotenkin alakuloinen ja eka pahempi kausi tuli 15-vuotiaana, mutta loppui sitten onneksi itsekseen, koska en osannut kertoa kenellekään.
Viitisen vuotta sitten masennus laukesi uudestaan, enkä todellakaan tiedä miksi. Lääkityksellä olen ollut suurimman osan siitä ajasta, parempiakin aikoja on ollut välissä, mutta viimeiset 2 vuotta on menty alamäkeen, enkä ole vielä keksinyt, että mikä masentaa...

 

Samperille voimahali. t. MAija

 

Maailmassa olisi helppoa, jos masennukset voitais välttää silleen, että kaikki vaan "päättäis ottaa iloisen elämän asenteen"...

 

Mulla yksi miespuolinen kamu joka oli teininä onnettomuudessa ja sai aivovaurion. Kaikenlaisia oireita paitsi älykkyyteen ei ole vaikuttanut ollenkaan. Syö monia eri lääkkeitä ja kokeillut monta kertaa olla ilman ja ei onnistu.

 

Mulla on ollut kummastakin lapsesta synnytyksen jälkeinen masennus. Molemmista se alkoi pari kuukautta synnytysten jälkeen ja kesti noin vuoden verran. Kaippa se synnytys sitten masentaa.

 

Samperille voimahali. t. MAija

Kiits

 

sitä kun tarpeeksi kauan ja tarpeeksi monta kertaa potkitaan päähän niin on vaikee olla positiivinen vaikka haluaisikin. liikaa menetyksiä ja vaikeita asioita elämässä joita ei ole käsitellyt aikanaan. sitä paitsi tuleehan se "baby blueskin" vaikka elämän pitäis olla mallillaan ja kaikkein parasta aikaa. siinä muutama syy joka tulee mieleen...

 

mun alttius masennukseen johtuu aivokemiasta, johon syyt saattaa löytyä perimästä. masennuskauden puhkeamiseen ei tarvita kovinkaan suurta takaiskua, pientä tyytymättömyyttä vähän aikaa niin se luisuu taas masennukseen.

 

Baby bluesia mulla oli.. mutta en kokenut sitä samaksi kuin masennus. Olen ollut rankan vastoinkäymisen takia aikanaan vajaa 2kk masentuneena ja se oli ihan erilaista vaikka kummassakin itki paljon. Oli helppo parantua masennuksesta kun tiesi että sen kuuluukin olla ohimenevä ja se kuuluu sellaiseen vastoinkäymiseen parannuttavana tilana. Se oli siis lopulta positiivinen ja mielenkiintoinen kokemus! Välillä ei henki kulkenut ja huuletkin sinersi

 

Kun ei ole elämällä oikein suuntaa, ei tiedä mitä tekis. Sitte päälle vielä ne surut kun ei ole lapsia, ei ystäviä, ei oikeen muuta tukea ku oma mies. En tiedä, onko tämä vielä masennusta, mutta jotain alakuloa. Joskus käy mielessä, että pitäiskö olla lääkkeet, mutta en mä taho niitä.

 

Baby blues ja synnytyksenjälkeinen masennus eivät ole sama asia.

 

Kun ei ole elämällä oikein suuntaa, ei tiedä mitä tekis. Sitte päälle vielä ne surut kun ei ole lapsia, ei ystäviä, ei oikeen muuta tukea ku oma mies. En tiedä, onko tämä vielä masennusta, mutta jotain alakuloa. Joskus käy mielessä, että pitäiskö olla lääkkeet, mutta en mä taho niitä.

Mitäs teidän vauvahankkeelle kuuluu??

 

Mutta onhan teillä ,rakkaat, varmaan jotain hyvää siinä elämässä mistä sais voimaa ja pystyis nauttii, en tarkoita, että sen pitäis "parantaa" vaan, että jaksais ainakin sen pahimman yli.

Lähetän teille kaikille lämpimiä ajatuksia.

 

Kun ei ole elämällä oikein suuntaa, ei tiedä mitä tekis. Sitte päälle vielä ne surut kun ei ole lapsia, ei ystäviä, ei oikeen muuta tukea ku oma mies. En tiedä, onko tämä vielä masennusta, mutta jotain alakuloa. Joskus käy mielessä, että pitäiskö olla lääkkeet, mutta en mä taho niitä.

lääkkeet ei sinänsä auta jos kyse on vaan alakulosta joka saattais johtaa masennukseenkin. ensin kannattais hakeutua terapiaan jossa annettais valmiudet käsitellä omaa elämää ja ajatuksia ja parantaa elämänlaatua sitä kautta. lääkkeiden kanssa tuppaa käymään aina niin että masentuu kerta kerran jälkeen uudestaan kun ei ole lääkityksellä. eikä niitä ole tarkotus kuitenkaan loppuelämää syödä.

 

Mutta onhan teillä ,rakkaat, varmaan jotain hyvää siinä elämässä mistä sais voimaa ja pystyis nauttii, en tarkoita, että sen pitäis "parantaa" vaan, että jaksais ainakin sen pahimman yli.

Lähetän teille kaikille lämpimiä ajatuksia.

Poika on se, johon käytän energiani, kun olen masentunut
Mutta mies jää jotenkin laiminlyödyksi, vaikka hän mulle on todella rakas.
Onneksi on kuitenkin tukena ja turvana ja jaksaa odottaa :heart:
Pahimman ylin en ole ikuna päässyt muulla, kuin lääkityksen nostolla tai vaihdolla

 

Baby bluesia mulla oli.. mutta en kokenut sitä samaksi kuin masennus. Olen ollut rankan vastoinkäymisen takia aikanaan vajaa 2kk masentuneena ja se oli ihan erilaista vaikka kummassakin itki paljon. Oli helppo parantua masennuksesta kun tiesi että sen kuuluukin olla ohimenevä ja se kuuluu sellaiseen vastoinkäymiseen parannuttavana tilana. Se oli siis lopulta positiivinen ja mielenkiintoinen kokemus! Välillä ei henki kulkenut ja huuletkin sinersi

Vai että oikein vajaa 2 kk? :O

 

Mutta onhan teillä ,rakkaat, varmaan jotain hyvää siinä elämässä mistä sais voimaa ja pystyis nauttii, en tarkoita, että sen pitäis "parantaa" vaan, että jaksais ainakin sen pahimman yli.

Lähetän teille kaikille lämpimiä ajatuksia.

on, mut se ei masentuneelle tule mieleen. masennus kun on sairaus joka ruokkii itse itseään. masentuneelle tuskin tulee mieleen muuta ku minä itse ja oma masennus. sit jos ajattelee läheisiä joiden pitäis olla kait voimanlähde ni siitäki tulee mieleen vaan syyllisyys omasta olotilasta ja siitä kuinka on taakkana muille.

 

Baby bluesia mulla oli.. mutta en kokenut sitä samaksi kuin masennus. Olen ollut rankan vastoinkäymisen takia aikanaan vajaa 2kk masentuneena ja se oli ihan erilaista vaikka kummassakin itki paljon. Oli helppo parantua masennuksesta kun tiesi että sen kuuluukin olla ohimenevä ja se kuuluu sellaiseen vastoinkäymiseen parannuttavana tilana. Se oli siis lopulta positiivinen ja mielenkiintoinen kokemus! Välillä ei henki kulkenut ja huuletkin sinersi

Vai että oikein vajaa 2 kk? :O

akuutti masennus on lyhytaikainen.

 

Baby bluesia mulla oli.. mutta en kokenut sitä samaksi kuin masennus. Olen ollut rankan vastoinkäymisen takia aikanaan vajaa 2kk masentuneena ja se oli ihan erilaista vaikka kummassakin itki paljon. Oli helppo parantua masennuksesta kun tiesi että sen kuuluukin olla ohimenevä ja se kuuluu sellaiseen vastoinkäymiseen parannuttavana tilana. Se oli siis lopulta positiivinen ja mielenkiintoinen kokemus! Välillä ei henki kulkenut ja huuletkin sinersi

Jos olisit ollut vuosia masentunut, et varmasti pitäisi sitä positiivisena ja mielenkiintoisena kokemuksena.