miksi hyttynen kiusaa hanakammin toisia ja toisia vähemmän

yttyset ovat selvästi ihastuneempia tiettyjen henkilöiden vereen. Ihmisen haju on avainasemassa.

Vielä ei tiedetä, mitkä ovat hyttysten suosikkiaromeja, mutta varmaa on, että hienhajun lisäksi geeneillä on merkitystä.

”Kun ihmisen ihon bakteerit hajottavat hikeä, syntyy täysin yksilöllisiä hajukuvia. Tietyt maitohapon, ammoniakin, virtsahapon ja rasvahappojen sekoitussuhteet tekevät hyttyset todella ahneiksi. Moskiitot puolestaan eivät tiedä mitään houkuttelevampaa kuin haisevat jalat. Ne lentävät kohti jalkahikeä”, Adler kertoo kirjassaan.

Lisäksi hiilidioksidin uloshengitys etenkin urheillessa houkuttelee hyttysiä. Hyttyset voivat lentää paikalle jopa 50 metrin päästä.

Parfyymit, huuhteluaineet, tuoksuvat vartalovoiteet ja suihkugeelit toimivat myös hyttyshoukuttimena.
 
vierailija
Mutta toisaalta hyttysiä tarvitaan, linnut ainakin....mutta olis kyllä kivaa olla välillä se jota ei imetä
Noo kyl niille linnuille muutakin ruokaa on tarjolla vai onko jollain niin pieni kita et muuta ei mahdu? Nehän vois siirtyä vaik punkkeihin nehän yhtä pieniä päästäis kahesta pahasta sitten eroon?. Ja siitä et se tuvan ainoo selvinny hyttynen inisee siinä korvassa yöllä. Onko siellä misä asut paljonkin hyttysiä?
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777

Punkit yh...valitsen koska tahansa hyttyset, jos noista kahdesta pitäis valita:eek:
Mulla on ollut pitkäkarvaisia koiria ja olen niiden kanssa käynyt metsälenkeillä ja ikinä eivät ole punkkeja kotio kantaneet, joten veikkaan ettei tällä alueella ole punkkeja paljon.
 
vierailija
Punkit yh...valitsen koska tahansa hyttyset, jos noista kahdesta pitäis valita
Mulla on ollut pitkäkarvaisia koiria ja olen niiden kanssa käynyt metsälenkeillä ja ikinä eivät ole punkkeja kotio kantaneet, joten veikkaan ettei tällä alueella ole punkkeja paljon.
Joo niin mäkin. Millähän punkit sais katoomaan. Mussakaan ei koskaan oo ollu punkkei. Mut eivät oo olleet ne koirat pitkissä pusikoissa? Mitä rotui sulla on?
 
Tällä hetkellä ei ole koiraa lainkaan, koko ajan etsiskelen kylläkin sopivaa.
Olivat paimenkoiria ja kävelin metsissä ja heinikoissa, eli potentiaalisesti olisivat olleet oikein hyviä punkkimagneetteja.
 
Et oo siis rotu uskollinen? Mitä juttui sä haet koiralta kun etsit sitä? Oliko ne koirat pitkä karvasii jos se suojas punkeilta? Ja koska sulla oli viimeks koiria? Ku eikös punkit oo levittäytyny vasta pidemmälle suomeen joku 10 vuotta sitten tai 20. Ennen niitä oli vaan etelässä voin muistaa väärinkin. Tai silloin sitä ei niin tutkittu sitä levinneisyyttä. En tiedä.
 
Sä kyll kyselet aivan liikaa.
 
Tykkään eläimistä, mutta paimenrodut ovat jotenkin aina olleet se mun juttu.
Keskityn aina luonteeseen enemmän kuin muuhun. Muutama vuosi sitten piti lopettaa koira ja edelleen ikävöin, oli aivan mahtava luonteeltaan.
 
Miten sä huomaat sen luonteen kun teet ostopäätöstä? Vai onko esimkennel liitolla kamera jossa kuvataan pentujen kasvua jolloin asiakas voi tarkkailla luonteen kehitystä? Mitä luonteen piirteitä vaadit koiralta?
 
No mä olen aina kiinnittänyt huomiota pennun käytökseen laumassa ja jotenkin tykännyt eniten niistä, jotka ei mielistele eniten.
Siis tää on aina osoittautunut omalla kohdalla parhaaksi valinnaksi. En niinkään vaadi mitään muuta kuin sen, että koiralla pitää saada olla omaakin tahtoa, mutta pitää olla myös koulutettava.
 
Siis miten sä huomaat sen mielistelyn? Mitkä tilanteet on sitä koirien mielistelyä?
 
No mä olen aina kiinnittänyt huomiota pennun käytökseen laumassa ja jotenkin tykännyt eniten niistä, jotka ei mielistele eniten.
Siis tää on aina osoittautunut omalla kohdalla parhaaksi valinnaksi. En niinkään vaadi mitään muuta kuin sen, että koiralla pitää saada olla omaakin tahtoa, mutta pitää olla myös koulutettava.
Valittiin appiukon koira sillä perusteella, koska se oli pentueesta eka joka tuli haukkumaan. Muut vain heilutti häntää
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777

Yhteistyössä