Me ehdittiin kasvaa viidentoista vuoden aikana eri suuntiin. Lapset veivät yhteisen ajan ja mies keksi uuden harrastuksen ja mä juutuin -pakosta- kotiin. Ja kun joskus jossain kävin (vaiks palstalaisnaisten kanssa ravintolassa syömässä) ni se aihutti epäilyksiä ja mustasukkaisuutta. Lopulta musta tuntui, että olen kotiorja jonka tekemistä ja menoja vahditaan ja kun kerron erohaluistanit kiristyi ote lisää ja... Ei siitä ollut tietä takaisin.
Todellisuus ei ehkä, jälkikäteen, ollut ihan noin räikeän kamala mutta just silloin tuntui, ettei mua edes ollut, olin pelkkää ruokaa, siivoamista, pyykkäämistä ja lastenhoitamista ja kun ei minnekään päässyt, tuntui etten saa edes henkeä.
Ero oli, joka tapauksessa, oikea ratkaisu.
Jölkikäteen olen ollut kiitollinen, että mies lähti. Lapset saivat opiskella rauhassa.
Vaikka olin läpi harmaan kiven tyyppi niin yksin on vaikea pitää liittoa pystyssä.
Inhosin aikoinaan mustasukkaisuutta.
Ihmeekseni exäkin oli mustasukkainen.
Tykkään katsoa saippuasarjaa Kauniit ja Rohkeat. Sarjassa vatvotaan tunneasioita.
Steffy kamppailee lääkeaddiktion kanssa.
Tarina on kuin exäni elämästä. Toipuminen alkaa vasta ongelman myöntämisestä.
Moni aikoinaan kysyi milloin kirjoitan kirjan elämästäni. Siihen ei ole tarvetta.
Haaveilen, että lasteni isä joskus julkaisee jonkun kirjoituksen elämästämme.
Meillä on ihania muistoja yhteisistä vuosistamme. Hän teki työtä ihmisten hyvinvoinnin eteen ja sairastui sitten monimutkaiseen sairauteen.
Olin ja olen edelleen vahva tervaskanto.
Kerroin ulkomailla asuville lapsillemme, että Sanna Marin on Time-lehden kannessa. Sain vastauksen, että hänessä on sisarteni ulkonäköpiirteitä.
Ajattelin seuraavaksi ostaa mustia maskeja Sannaa matkien.