Miksi eräs ihminen peruu koko ajan tapaamisemme?

[pettynyt]

Sovitaan joku päivä, jolloin tavataan. Innoissaan vaikuttaa olevan ja sanoo, että mukava tavata ja pitäisi nähdä useammin ja hänellä ei ole muutakan tekemistä niin voi viettää paljon aikaa kanssani jne... Mutta aina, kun sovittu päivä tulee, ilmaantuu esteitä. Milloin mistäkin syystä peruu tapaamisen. Ensiksi luulinkin, että tosiaan on aina joku oikeasti tärkeämpi meno tms... mutta nyt alkaa jo tuntua, ettei vaan halua tavata. MIKSEI VOI SANOA SUORAAN?? Minä en ainakaan ole enää ehdottelemassa tapaamista tai muutenkaan yhteyttä pitämässä... Jos taas itse ehdottaa jotain niin ehdottakoon... en jaksa siitäkään liiaksi innostua, peruu kuitenkin

 

[Toinen]

Minulla on myös kokemusta vastaavasta. "Kelpasin" kaveriksi niin kauan, kunnes pääsi naimisiin. Eli halusi minut maksamaan polttareitaan ja häälahjaa..sitten yhteydenpito jäi..

 

[mäkin teen noin]

yhdelle ääliölle, jolle kelpasi tosiaankin raha häälahjaksi ja käyttäytyi ylimielisesti häissään vieraita kohtaan. Itse odotti aina lahjoja mutta kun meidän vauva syntyi niin toi sitten pari vanhaa seiskaa, eikä edes onnitellut. Hakekoon maksajiksi muita, ja ihan silkaa ilkeyttäni sovin aina jotain ja sitten peruutan.

 

[Berries]

Aika inhottavaa...aika erikoisesti sanottu tuo: ei ole muutakaan tekemistä niin voi viettää aikaa kanssasi...ei millään pahalla mutta vaikuttaa ettei pidä sinua kovin hyvänä kaverina. Kannattaa tosiaan jättää yhteydenpito ja yrittää etsiä uusia kavereita. Ehkä hän huomaa että olet loukkaantunut hänen käytöksestään ja yrittää muuttaa sitä.

 

[lila88]

mulla on ihan täysin samanlainen kaveri, aina peruu tulonsa, ja tätä on tapahtunu vähintään 20 kertaa huh huh, jossain vaiheessa alkaa kiehumaan kovasti ja oon vasta parin viikon päästä uudelleen kysynyt kuulumisia ja kahvihetkestä.

 

[vieras79]

minä en lähetä viestejä yhdelle tutulle enään,,meidän lapset tykkää leikkiä keskenään sovittu tapaamisia mutta aina peruu,,niin olkoon en tuhlaa aikaani moiseen tai tee laskua itelleni...on lapsillani muitakin kavereita...

 

[outo]

Kuullostaa aivan minulta. Mä joudun perumaan jatkuvasti tapaamisia parinkin ystävän kanssa, koska mulla on oikeasti silloin tullut este. Tai yleensä mun poika on sairas, joka sairastaa tosi usein.
Mä olen ajatellut että mun ystävät alkavat epäilemään juuri noin kuin ap, ettei mua kiinnosta.
Ja mä oon vielä kaupan päälle maailman huonoin yhteydenpitäjä...yleensä ystävät kutsuvat mua kylään tms.,harvoin mä teen aloitetta. Mä olen jotenkin erakkomainen, nautin olla itekseen, mutta tapaan mielelläni ystäviäni kun he sitä ehdottavat.

Tai en tiedä voinko edes sanoa heitä ystävikseni, koska oon mikä oon... Mä taidan olla hieman outo.

 

[pettynyt]

Minua viimeksi alkoi oikeasti ihan ITKETTÄMÄÄN, kun tämä henkilö perui tulonsa. Tunsin oloni niin loukatuksi

 

[Moon Vaan Melonit]

Mä oon ollut tuommonen.
Oli kai jotain tekemistä sosiaalistentilanteidenkammon kanssa.
Odotin tapaamista ihan innoissani ja sitten kun olis pitäny lähteä, niin iski paniikki ja väsymys, sitten peruin tapaamisen...

 

[hei]

Mua oikein harmittaa kun yhden kaukaisen kaverin kans ollaan sovittu jo ainakin 3-4 kertaa tän vuoden aikana et mentäs heille (asuvat noin tunnin matkan pääs) Ja joka kerta kun on pitänyt mennä on meidän naperot tulleet kipeiksi yms. En oikein enää kehtaa edes sopia mitään Hävettää niin paljon mutta eipä paljo vaihtoehtoja ollut..

 

[pettynyt]

Mä oon ollut tuommonen.
Oli kai jotain tekemistä sosiaalistentilanteidenkammon kanssa.
Odotin tapaamista ihan innoissani ja sitten kun olis pitäny lähteä, niin iski paniikki ja väsymys, sitten peruin tapaamisen...

No olen minä tätäkin puolta ajatellut... että jos tällä kyseisellä henkilöllä on tätä ongelmaa...

 

[vieras]

Sovitaan joku päivä, jolloin tavataan. Innoissaan vaikuttaa olevan ja sanoo, että mukava tavata ja pitäisi nähdä useammin ja hänellä ei ole muutakan tekemistä niin voi viettää paljon aikaa kanssani jne... Mutta aina, kun sovittu päivä tulee, ilmaantuu esteitä. Milloin mistäkin syystä peruu tapaamisen. Ensiksi luulinkin, että tosiaan on aina joku oikeasti tärkeämpi meno tms... mutta nyt alkaa jo tuntua, ettei vaan halua tavata. MIKSEI VOI SANOA SUORAAN?? Minä en ainakaan ole enää ehdottelemassa tapaamista tai muutenkaan yhteyttä pitämässä... Jos taas itse ehdottaa jotain niin ehdottakoon... en jaksa siitäkään liiaksi innostua, peruu kuitenkin

mulle vastasi "kaveri" baarireissulla, humalassa tietenkin, kun häntä kiittelin ystävyydestä yms, niin eihän sulla muitakaan ole !!!
Enää en häntä viihteelle pyydä saatika muuallekkaan missä ollaan käyty.
Hän oli kai säälistä mun kanssa "ystävä", kun ei tuolla muitakaan ole.
Ollaan muutettu tänne paikkakunnalle muualta.

Toinen "ystävä" pyysi lenkille kun ei hänen vakikaveri pääse ja ei viitti yksin mennä

 

[The Urpoileva Helmi]

ei halua nähä sua?

 

[pettynyt]

ei halua nähä sua?

nii-in, mutta miksei voi sanoa suoraan ja miksi itse ehdottelee sitten tapaamista???

 

[Moon Vaan Melonit]

ei halua nähä sua?

Ei se aina noin mene.
Mä kyllä tykkäsin mun kavereista ja niitä oli kiva nähdä, lähteminen oli vaan ihan mahdotonta.
Onneks kaverit ymmärs, etten mä vaan vittumaisuuttani tapaamisia peru.

 

[IhanaValo]

Aika inhottavaa..miul kans yks kaveri, joka saattaa olla tulossa kylään ja sitten ei näykään koko iltana. Sit kun kysellään jossain vaiheessa, niin kerrankin oli menny "matkalla" käymään yhden toisen kaverinsa luona ja unohtunu sinne..
>Voitte kuvitella oliko kiva fiilis..

 

[Vierailija]

Minulla vastaava kokemus kuin ap:llä. Lopulta jätin kutsumatta kokonaan ja yhteydenpito loppui kokonaan. Ketään ei voi väkisin ystävänään pitää.

 

[onni löytyy arjesta]

Mä olen yleensä se, ketä puistotapaamisia ja vierailuja muiden kotiäitejen kanssa järjestelee. Mut en viitti enää, poikain jo päiväkodissa ettei seuraa tartte päivisin. Harmittaa olla aina se aloittava osapuoli ja olenkin taasen päättänyt vähentää omaa soitteluani, odotan kuka soittaa mulle!

 

[Raitalankakäärme IV]

Mulla on jonkinasteinen sosiaalisten tilanteiden pelko, eli mun voi olla todella, todella vaikeaa lähteä minnekään, vaikka siellä olisi tarkoitus tavata todellakin tärkeä ihminen. Joskus tuo on pahempana, joskus ei niinkään pahana. Se johtaa kuitenkin siihen, että saatan perua tapaamisia, jopa muutamaa tuntia aikaisemmin, jos vaan alkaa ahdistaa liikaa. Se on tietysti ikävää, ja aiheuttaa harmia sille toiselle osapuolelle, mutta olen asiasta kertonut kavereille ja luulisin että osa ainakin ymmärtää.

Vinkki joka toimii minun kohdallani, ja jota olen kavereillekin sanonut: minut ainakin kannattaa pyytää kahville/tapaamiseen saman päivän aikana, mieluiten muutaman tunnin sisään, ja parasta olisi jos olisin jo valmiiksi poissa kotoa, eli esim. töissä tai muuten jossain liikkeellä. Silloin ei ehdi tulla sitä ahdistusta samalla lailla.

Olisi kiinnostavaa kuulla miten muut saman ongelman kanssa kamppailevat ovat asian kanssa selvinneet. Oletteko kehittäneet jotain "selviytymusstrategioita"?

 

[vieras]

Sovitaan joku päivä, jolloin tavataan. Innoissaan vaikuttaa olevan ja sanoo, että mukava tavata ja pitäisi nähdä useammin ja hänellä ei ole muutakan tekemistä niin voi viettää paljon aikaa kanssani jne... Mutta aina, kun sovittu päivä tulee, ilmaantuu esteitä. Milloin mistäkin syystä peruu tapaamisen. Ensiksi luulinkin, että tosiaan on aina joku oikeasti tärkeämpi meno tms... mutta nyt alkaa jo tuntua, ettei vaan halua tavata. MIKSEI VOI SANOA SUORAAN?? Minä en ainakaan ole enää ehdottelemassa tapaamista tai muutenkaan yhteyttä pitämässä... Jos taas itse ehdottaa jotain niin ehdottakoon... en jaksa siitäkään liiaksi innostua, peruu kuitenkin

anteeksi, mutta meillä on taas oikeesti flunssa! Olisi todella ollut kivaa nähdä, mutta en halunnut tartuttaa pientä vauvaasi.. jouduin eilen peruuttamaan vierailun meille.

Mutta asiaan, minulla on samat kokemukset ex työkaverista, seura kelpasi hänen raskautensa aikana, kyseli minulta kokoajan oireistaan jne. mutta sitten hänen ystävänsä tuli raskaaksi ja yhteydenpito loppui. Milloin on väsynyt, milloin pää kipee, milloin mies töissä jne. Nyt olen päätänyt, et meistä ei enään kuulu mitään, en kutsu meille, en mene heille. Ystäviä on riittämiin, eikä me oikeesti edes ystäviä oltu, kavereita ja siinä on aika ero.