Miksi en osaa suhtautua odotuksen odotukseen rauhallisesti?

[Tänään yksin]

Minulla on 7 kk vanha lapsi, jolle yritämme saada sisarusta. Yritystä ei ole ollut pitkään, vasta 1 kuukauden. Esikoisemme tärppäsi kolmannella kierrolla.

Ongelma on se, ettei minulla ole minkään sortin kärsivällisyyttä! Jo esikoista yrittäessä olin niinä kahtena kertana, kun en ollut raskaana, aivan hajalla.

Ja nyt tuntuu, etten jaksa edes odottaa kiertoni eri vaiheita! Tuntuu, että tulen ihan hulluksi kun venailen ovista tai menkkoja.

Jotenkin tuntuu suorastaan siltä, että olen hieman masentunut. Vaikka järjellä tiedän, että todennäköisesti tämä toinenkin tärppää jossain vaiheessa eikä siihen välttämättä edes kauaa mene, olen helposti taipuvainen vaipumaan epätoivoon. Tuntuu, ettei aika mene ollenkaan eteenpäin.

Tunnen huonoa omaatuntoa siitä, miksi raskautumisesta on tullut minulle tällainen pakkomielle. Minunhan pitäisi keskittyä esikoiseeni, eikä toisesta lapsesta haaveiluun. Hän ansaitsee sen.

Toisaalta aina tuntuu, että omaa aikaa on liian vähän, ja haaveilen myös työelämään paluusta (jos raskaudun, sinne palaaminen siirtyy 2 vuodella). En tiedä, miksi ihmeessä sitä toista lasta sitten niin vimmalla pitää yrittää saada, kun nytkin on kyllin raskasta?

Masentaa.

 

[öhh]

no, elämä opettaa... meilla esikko tärppäs heti, toista saimme odottaa vuoden... olin myös kärsimätön mut koin saaneeni tuossa opetuksen kärsivällisyydestä ja toiset joutuu odottaa vielä paljon kauemmin....

mutta siis oletko tosiaan varma että haluat jo toisen vauvan? ehkä voisi tosiaan olla hyvä vielä antaa pikkuisenne kasvaa ja yritellä sit toista vauvaa kun elo ei enää tunnu niin raskaalta. ehtiihän sitä vielä. tuli vain sellainen tuntuma että haluatko raskaaksi vain sen vuoksi ettet jaksa odottaa kauemmin... tai miten sen nyt sanois... no, voimia sinulle. vauva tulee sitten kun on oikea aika, älä huoli.

 

[ap]

Eikö kenelläkään ole neuvoja?

 

[ap]

mutta siis oletko tosiaan varma että haluat jo toisen vauvan?

Minulla ei ole vauvakuumetta (kai), mutta haluaisin sisaruksen lapsellemme pienellä ikäerolla. Minusta se sisarus vaan olisi niin suuri rikkaus.

Lisäksi en haluaisi laittaa esikoistamme vielä syksyllä hoitoon. Ja kuitenkin niin on päätetty, että jos toista ei kuulu niin palaan töihin.

 

[öhh]

mutta siis oletko tosiaan varma että haluat jo toisen vauvan?

Minulla ei ole vauvakuumetta (kai), mutta haluaisin sisaruksen lapsellemme pienellä ikäerolla. Minusta se sisarus vaan olisi niin suuri rikkaus.

Lisäksi en haluaisi laittaa esikoistamme vielä syksyllä hoitoon. Ja kuitenkin niin on päätetty, että jos toista ei kuulu niin palaan töihin.

no mulla oli sama juttu. halusin lapsille mahdollisimman pienen ikäeron. laskin paniikissa kuukausia kuinka paljon ikäeroa taas kertyy... olin sitä mieltä että korkeintaan kaks vuotta tai sit ei enää ollenkaan toista lasta, mutta ei ne asiat aina mene niinkuin suunnittelee... ensin jouduin odottamaan puoli vuotta raskauden yrittämistä terveydellisistä syistä, sit ku kaik oli ok, enpä tullutkaan raskaaksi... kuukausi toisensa jälkeen itkin ja petyin, ja pakko myöntää etten tainnut paljon muuta enää ajatellakaan. johan siinä kehokin menee ylikierroksille eikä tule raskaaksi. mutta sitten kun ihme tapahtui ja aloin odottamaan kuopusta, tuo odotuksen odotus vaan unohtui...

mut kuitenkin ajattelisin näin, että kun teidän vauva on vielä niin pieni, niin onhan ihan hyvä keskittyä häneen ja antaa hänelle yksilölistä huomiota. meidän lapsille tuli ikäeroa 3,5v ja vaikka aluksi se minusta oli aivan liikaa, jälkeen päin koin sen hyväksi. esikoinen sai pitkään olla huomion keskipisteenä ja kun kuopus syntyi esikoisella oli jo omia intressejäkin ja hän osasi jo monia asioita tehdä itse, joten arki ei ollut niin kauhean rankkaa kuin kahden vaippaikäisen ja kahden syötettävän kanssa voisi olla, ja sitä paitsi myös pikkukakkoselle jäi enemmän aikaa kun esikoisen hoito ei vie niin paljon... meillä kyllä esikko kävi myös tarhassa 2pv/vko, joten ne päivät oli sit ihan äidin ja vauvan yhteistä aikaa. nyt lapset ovat vajaa 5v ja 1,5v ja leikkivät silloin tällöin yhdessä. yhteisten leikkien löytyminen vienee siis enemmön aikaa kuin pienellä ikäerolla.

mut itsehän sie tiedät parhaiten, mut oikeesti kannattaa kuunnella sisintään onko valmis jo toiseen lapseen. oma hyvinvointisi on kuitenkin lastesi hyvinvoinnin perusta, jos koet ettet ehkä jaksa hoitaa kahta pientä, kantsis varmaan odottaa... kyllä se vauvakuumekin vielä ehtii iskeä ja sisaruksenki voi saada vähän myöhemmin. ja voisko sitäkin miettiä et olisit edes jonkin aikaa hoitovapaalla vaik et nyt alkais odottaakaan? voi hyvin!