Miksi en osaa sovittaa yhteen?? miksi mikään ei riitä??

[kurkunen]

Huomenta vaan.
kylläpäs on taas niin elämään kyllästyny olo kun vaan voi.
mitenköhän vuodatukseni alottasin.
eli:
tuntuu vaan etten selviä tästä kaikesta kuivin nahoin.
asustellaan mä + mun lapset ( 2,5v ja 4,5v) ok-alueella, vanhassa paritalossa.
talo on enemmän ja vähemmän remppaa vailla, just kattelin pudonnutta ränniä tuossa. ja paljon muutakin laitettavaa olis.
5 päivä sairastellassa alkoi 5.30, kiva kiva. päiväkotiaamuina ei tietty koskaan kukaan nouse ajoissa.
itellä olis työharjottelu meneillään ja todellakin pitäs olla siellä eikä kotona ite sairastamassa taikka kipeitä lapsia hoitamassa.
yks kaveri kävi sen verran kaupassa meille sunnuntaina et toi mehua, maitoa, leipää ja jugurttia. siinä apu muualta.
lasten isä maksoi elatusavun vkn myöhässä, joten lainarahalla mentiin sekin reissu. opiskelu kun ei kannata, ei ainakaan jos joku tai jotkin sairastuu ja joutuu hommaamaan sit viel lääkkeitä loppupeleissä kolmelle.
tuntuu vaan enemmän kuin koskaan et ei musta ole tähän ja olen ollut siis yh jo sen 2,5v.
en pysty tekemään koulutehtäviä, hoitamaan lapsia, pitämään kotia kunnossa. ja oma henkinen ja etenkin fyysinen minuus on kateissa, lopullisesti ehkö jo.
painan nimittäin 125kg ja olen 161cm pitkä. voitteko edes kuvitella.
olen käynyt jo 3v juttelemassa mielenterveystoimistossa ja saanut aika ajoin lääkitystä masennukseen, mutta ei niistä ole apua.
itsestä tuntuu että tarvitsisin vain rakkautta, yhdessäoloa, välittämistä, olkapäätä.
nyt niillä siellä kuva, kun en saa vastakaikua oikeille tunteilleni, on et hyvin pyyhkii.
koulu menee hyvin, lapset kasvaa ja voi paksusti.
olen onnellinen. niin olen onnellinen lihavana, ei häiritse elämää.
ja onnellinen kun ei ole ystäviä eikä parisuhdetta.
luin jostain et 30-40 vuotiaana ihminen käy jotain kriisivaihetta elämässään läpi, toiset ottaa siitä virtaa ja toiset lamaantuu. tuntuu et mulle käy just näin.
en osaa enää tehdä mitään. tekis mieli lopettaa opiskelut kun pelkään epäonnistumista ja rahat on ihan tosi tiukilla.
multa on hävinnyt kaikki into elämään. kaipaan niin paljon toista ihmistä, edes kunnon ystävää että ihan oikeesti mun sydäntä puristaa.
hiljaa mieleen on hiipinyt jo ajatukset et kaikilla taitais olla vaan parempi ilman mua.
olen säälittävä. ylipainoinen, mitäänsaamaton, surkea äitikin.
miksi mikään ei riitä.

 

["xyz"]

Epäilisin, että elämäsi tuntuisi paljon kevyemmältä kevyempänä. Siis ihan oikeasti. Mitä noita laihdutusohjelmia on katsonut niin ihmiset kuvaavat usein muutoksen olevan suuri myös henkisellä puolella.

Näin satunnaisena palstailijana myös isot alkukirjaimet auttaisivat ainakin lukijaa. Ja jos luet tekstisi itsekin uudestaan huomaat ristiriitoja: sanot olevasi sekä onnellinen että surkea.

 

[Inhimillinen Erehtyjä]

En osannut syventyä oikein kirjoittamaasi, osittain ihan tekstin ulkoasusta johtuvista syistä. Jotenkin jäi vaikutelma, että asiasi ovat kovin "levällään" ja koet, ettei elämä ole hallinnassa. Jos kovin monia asia tuntuu mättävän, niin kaikkea ei kannata kuitenkaan nollata, vaan aloittaa yhdestä asiasta. Siitä mikä vaivaa eniten.
Onnellisuus ei tule ulkoa eikä kukaan toinen sitä tuo tullessaa, vaan kaikki lähtee omasta itsestään. Paljonhan sinun elämässäsi on hyvää, todella paljon. Koetko ehkä itsesi kuitenkin vain riittämättömäksi?

 

[oioi]

Pystyisitkö ottamaan itseäsi niskasta kiinni? Sen sijaan että lamaantuneena surkuttelisit tilannettasi, kaivaisit jostain esiin sen suomalaisen sisun ja sanoisit itsellesi; minä en luovuta.
Teet totaalisen elämänmuutoksen, et enää haikaile onnen löytymistä ulkopuolelta toisesta ihmisestä vaan pistäisit sen tapahtumaan itsestäsi lähtöisin.
Laihduta, keinoja on monia. Opiskele, valmistuminen johtaa johonkin parempaan. Silloin kun menee huonosti, sinnittele. Älä luovuta.
Elämällä on muutakin annettavaa mutta kukaan ei tule sitä tarjottimella sinulle antamaan. Kaikki on kiinni sinusta itsestäsi.

 

["huhhuh"]

Mitäpä opiskelet, tai anna arvaan. Lähihoitajaksi.

 

[kurkunen]

Totta kaikki tuo edellä mainittu varmasti on.
Mistä siis löytää se puuttuva osa palapelistä, että sais tän käyntiin??
Valitettavasti ei tunnu löytyvän. Olen hapuillut kyllä.
Luulin, että kouluun lähteminen saisi mut piristymään ja jotenkin ajattelemaan uudestaan. Mutta loppupeleissä tahti oli niin kova ettei siinä meikäläinen kerennyt kuin tehdä kouluhommia tai vähintäänkin ne pyöri aina ajatuksissa.
Ei kai tässä muu auta kun tsempata itteensä ja odotella et josko aika tekis tehtävänsä jonain päivänä ja sit se tulis kuin ihan ittestään se Uuden Aloittaminen.
Huomasitteko isot kirjaimeni??

 

[kurkunen]

[QUOTE="huhhuh";23422703]Mitäpä opiskelet, tai anna arvaan. Lähihoitajaksi.[/QUOTE]
logistiikkalaa. Miksi epäilit lähihoitajaa, saanko kysyä?

 

["huhhuh"]

logistiikkalaa. Miksi epäilit lähihoitajaa, saanko kysyä?

Tuli vaan mieleen

 

["nipottaja"]

Logistiikka-ala, ei logistiikkala. Jälkimmäinen ei tarkoita yhtään mitään. Ei muuten, kirjoitusvirheitä sattuu kaikille, mutta voisi olettaa, että tietää, millä alalla on.

 

["vieras"]

Hei Kurkunen, tsemppiä sinulle. Sulla on paljon jaksettavaa elämässä, ei siis ihme, että välillä vaivaa riittämättömyyden tunne! Tuossa edellä tuli jo todella hyvä neuvo: jos haluata muutosta, niin aloita yhdestä asiasta. Listaa vaikka kaikki asiat, mitkä elämässä tällä hetkellä mättävät. Ja listaa nekin, joista olet onnellinen tai asiat, joihin olet tyytyväinen. Jätä koulu pois, jos se on tällä hetkellä liikaa tässä paletissa. Aina voi aloittaa uudelleen. Lapsen yh:na on jo aika paljon tekemistä.

 

["hohhoh"]

[QUOTE="huhhuh";23422751]Tuli vaan mieleen[/QUOTE]

Miksi?

 

[kurkunen]

kiitos sulle.
sehän se on onkin varmasti kun on niin monta asiaa joille kaikille pitäs tehdä jotain. eikä oikein osaa laittaa asioita järjestykseen et mikä ensin ja mikä sitten.
mut voisin olla koulussa siis jos riittäs et teen tehtäviä, yksin ja ryhmässä ja käyn tunneilla, luen tentteihin.
olin työttömänä tovin ja se jos joku masentaa. en jaksa kuitenkaan olla 24/7 lasten kanssa yksin.
tosin siis sillon kävivät 2 päivänä virikehoidossa.
mut oli rankkaa ja nyt jotenki ihanaa saada olla aikuisten ihmisten kanssa päivät.
ja moni luulee et yh:nä on sen takia rankkaa VAIN ja AINOASTAAN kun ei ole toista tekemässä/jakamassa lapsenhoitoa tai kotitöitä.
minusta, ainakin mitä enemmän lapset kasvaa niin tarttis sitä toista jonka kanssa miettiä lasten kasvatusta, antaa mahdollisuuksia enemmän(en tarkoita rahaa vaan aikaa). ja oikeesti on todella rankkaa sairastaa ite ja samaan aikaan 2 lasta joista pitäs pitää extrasuper hyvää huolta.
kun oikeesti ite tekis mieli kääntää kylkeä ja jatkaa uniaan.
vali vali.
yritän, mutta tuntuu ettei mun aikakäsityksellä(haluan asioiden menevän nopeaan) tapahdu mitään tarpeeksi vikkelään.
ajatuskin et vielä on miljoona talvea ennen kun lapset sen verran isoja ja jotain omaa tekemistä pystyis keksimään.
en vain osaa nähdä metsää puilta, että mitä kivaa voisin keksiä. Voisin nukkua loputtomiin kyllä.


[QUOTE="vieras";23422799]Hei Kurkunen, tsemppiä sinulle. Sulla on paljon jaksettavaa elämässä, ei siis ihme, että välillä vaivaa riittämättömyyden tunne! Tuossa edellä tuli jo todella hyvä neuvo: jos haluata muutosta, niin aloita yhdestä asiasta. Listaa vaikka kaikki asiat, mitkä elämässä tällä hetkellä mättävät. Ja listaa nekin, joista olet onnellinen tai asiat, joihin olet tyytyväinen. Jätä koulu pois, jos se on tällä hetkellä liikaa tässä paletissa. Aina voi aloittaa uudelleen. Lapsen yh:na on jo aika paljon tekemistä.[/QUOTE]

 

[kurkunen]

[QUOTE="nipottaja";23422787]Logistiikka-ala, ei logistiikkala. Jälkimmäinen ei tarkoita yhtään mitään. Ei muuten, kirjoitusvirheitä sattuu kaikille, mutta voisi olettaa, että tietää, millä alalla on.[/QUOTE]

Kiitos ja kumarrus. Tekevälle sattuu. Taisit muuten varmistaa, että todellakin lopetan opiskeluni kun en edes tiedä mitä alaa opiskelen.

 

["nipottaja"]

Kiitos ja kumarrus. Tekevälle sattuu. Taisit muuten varmistaa, että todellakin lopetan opiskeluni kun en edes tiedä mitä alaa opiskelen.

Juu, voisikohan asneteessa olla hiukan muutoksen varaa? Olen ollut itse hyvinkin samankaltaisessa tilanteessa. Tosin lapsia enemmän ja vaikeita terveysongelmia. Siltikään en jaksa ymmärtää tuota hyökkäävyyttä. Kyseessä lienee se, että saat keskustelupalstalla anonyymisti purkaa yliasenteelliseen käyttäytymiseen ja ylireagointiin pahaa oloasi ja jaksamattomuuden tunnettasi.

Kokemuksesta voisin sanoa, että asenne on se, millä saa kannettua itsensä vaikeimpien aikojen yli. Mutta varmaankin on turha sinua yrittää tsempata, koska olet niin hyökkäävällä mielellä. Hyvin samankaltaisen painajaismaisen elämänjakson läpikäyneenä ja nyt jopa valmistuneena voin kuitenkin luvata sinulle, että vaikka tuntuu loppumattomalta suolta tällä hetkellä, niin se loppuu joskus. Hetki kerrallaan, päivä kerrallaan, yö kerrallaan, tehtävä, tentti ja kurssi kerrallaan, niin jossain vaiheessa tämä vaihe on jo takana päin. Yritä jaksaa!