Miksi ei saisi olla suurituloisia?

  • Viestiketjun aloittaja Kertokaahan
  • Ensimmäinen viesti
Kertokaahan
Selittäkääs nyt kun on niin kovasti mussutusta aiheesta?
Mitä ne suurituloiset ovat vieneet köyhiltä? Eivätkö ennemminkin ole antaneet jos omalla logiikalla asiaa mietin? Hmm?
 
  • Tykkää
Reactions: dechs
"vierailija"
Niinpä! Ei minua ainakaan haittaa suurituloiset ihmiset. Jokainen olkoon oman onnensa seppä ja tässä maassa on mahdollisuus opiskella niin pitkälle kuin pää kestää. Siittä vaan!
 
"annina"
välikommentti: tutkimuksissa on todistettu, että sosioekonominen luokka periytyy. Joten kaikilla ei ole samat lähtökohdat "oman onnensa seppyyteen"
Toki varmasti vanhempien asenne esim. koulutukseen periytyy, mutta lähtökohtaisesti ilmaisen koulutuksen kautta kaikilla on ihan samanlaiset mahdollisuudet Suomessa rakentaa tulevaisuudestaan parempaa, näin mustavalkoisesti. Tässä maassa ei olla lähelläkään satojen tuhansien eurojen vuosittaisia lukukausimaksuja yms. joten mielestäni on perusteetonta väittää, että ainoastaan perhetausta vaikuttaisi "oman onnensa seppyyteen". Jos tuudittautuu liikaa ajatukseen, että ei minusta ole mihinkään kun ei vanhemmistanikaan ollut, ei takuulla nouse sieltä suosta, mutta se on sitten ihan oma valinta.

Terveisin duunariperheen korkeasti koulutettu lapsi, jolla oli unelmia ja tahtoa tavoitella niitä
 
Snessi
Minua ei kiinnosta ihmisten tulot, jos ovat itse tyytyväisiä niin. Itse kylläkin luulen sen hermostumisen aiheutuvan siitä, miten toinen niihin omiin tuloihin suhtautuu. Valitetaanko jatkuvasti ettei ole rahaa, vaikka mahdollisuus olisi tehdä asialle jotakin? Ylpeilläänkö sillä kuinka paljon on rahaa kuluttaa ja haetaan sillä jotakin paremmuuden tunnetta?
 
"vieraana"
Selittäkääs nyt kun on niin kovasti mussutusta aiheesta?
Mitä ne suurituloiset ovat vieneet köyhiltä? Eivätkö ennemminkin ole antaneet jos omalla logiikalla asiaa mietin? Hmm?
Isotuloiset jotka työskentelevät yksityisellä sektorilla ovat nettoveronmaksajia. Mutta isotuloiset julkisella sektorilla työskentelevät (lue "virkakyöstit") ovat heitä joiden palkka maksetaan kaikkien muiden rahapusseista eli yhteisistä veroista.

Siksi joskus jaksetaan kritisoida poliitikkoja ja virkamiehiä heidä tekemistään asioista koska tavallaan jokainen veroja maksava kansalainen on maksamassa heidän palkkojaan.

Turha tähänkään laittaa sitä että he maksavat palkastaan veroa, toki maksavat mutta se on rahan siirtoa taskusta toiseen.

Suuri joukko keskituloisia on se joka tässäkin maassa veroina kaiken maksaa. Noin niinkun pääasiallisesti. On toki joitakin poikkeusyksilöitä yksityisellä sektorilla jotka maksavat enemmän.
 
"femin"
Mä en vaan yksinkertaisesti pidä MITÄÄN työtä niin arvokkaana, että pitäisin yli 10 000€ kuukausipalkkaa kohtuullisena.

Muutenkin mielestäni ne suurituloisimmat on pääsääntöisesti sellaisia, jotka eivät oikeasti sitä suurinta palkkaa ansaitsisi, vaan aivokirurgit ja vastaavat.
 
"noh"
Se kateus se kateus. Saahan sitä olla suurituloisia jos oikeasti ansaitsee ne rahat! En käsitä kuitenkaan miten voi olla että ihmisten työ mitataan niin eriarvoisesti. Jos puhutaan minimipalkasta pitäis puhua myös maksimipalkasta. Minusta jo 7000€ alkaa olla kohtuuton palkka..
 
vier
Vanhemmat maanviljelijöitä, veljellä 2 ylempää korkeakoulututkintoa ja minulla "vain" 1 tällä hetkellä. Toinen gradua vaille valmis.

Se on se oma asenne, onko kunnianhimoa vai ei.
No tuokin on hieman kyseenalaista toimintaa että niitä ilmaisia korkeakoulututkintojea kerätään harrastuksenomaisesti, se kun ei ole kovinkaan halpaa lystiä meille muille jotka sen joutuvat maksamaan.

Lisäksi siellä koulunpenkillä et tuota mitään takaisin.
Pahimmillaan opiskelet ne kaksi korkeakoulututkintoa, sitten tulee aika lisääntyä ja olet seuraavaksi vuosikausia kotona tuilla.

Mielestäni toinen korkeakoulututkinto tulisi olla maksullinen.
 
gfdsgsdfdg
Selittäkääs nyt kun on niin kovasti mussutusta aiheesta?
Mitä ne suurituloiset ovat vieneet köyhiltä? Eivätkö ennemminkin ole antaneet jos omalla logiikalla asiaa mietin? Hmm?
Ei kyse ole siitä ,etteikö suurituloisia saisi olla.
Vaan siitä, että alimmallekin tulotasolle täytyy mahdollistaa inhimillinen elämä. Esimerkiksi palkattoman työn teettäminen tulisi ehdottomasti tehdä rikolliseksi.
 
"wieras"
Mä oon ainakin kateellinen jos joku saa palkkaa jotain 6000e/kk. Mä saan vajaat 2000e ja mies saman. Molemmilla maisterintutkinto, ala vaan ei ole kovin kysytty joten palkat ei ole suuria. Toki peitän kateuteni ja yritän olla niinkuin se ei harmittaisi. Näin joulun alla vaan väkisin harmittaa kun ei pysty ostamaan lapsille 1000 euron lahjoja, kummilapsetkin odottavat enemmän (tai heidän vanhempansa).
 
No ei se nyt ihan niinkään mene että kaikilla olisi samat mahdollisuudet opiskeluun. Kyllä siinä vanhemmat joutuvat jonkun verran joustamaan ja auttamaan, eikä kaikilla ole siihen mahdollisuutta. Joskus on vain valittava se huonompi vaihtoehto johon ei ole edes motivaatioita, kuin se ala jolle motivaatio löytyisi. Toki sitten aikuisena on mahdollisuus kouluttautua haluamalleen alalle rahoittaen itse elämisensä ja opiskelunsa (aina ei tämäkään ole mahdollista, halusta riippumatta).
 
Peyote

Aina ne tulot ei ole suurin niillä jotka kouluttautuu eniten. On kiinni monesta muustakin asiasta ja jos haluaa isot tulot, sen eteen voi tehdä paljon muutakin kuin kouluttautua korkeasti.
 
kysynpä vaan
[QUOTE="femin";29304629]Mä en vaan yksinkertaisesti pidä MITÄÄN työtä niin arvokkaana, että pitäisin yli 10 000€ kuukausipalkkaa kohtuullisena.

Muutenkin mielestäni ne suurituloisimmat on pääsääntöisesti sellaisia, jotka eivät oikeasti sitä suurinta palkkaa ansaitsisi, vaan aivokirurgit ja vastaavat.[/QUOTE]

Keneltä se on pois, jos tuottava yritys kykenee maksamaan 10t palkkaa työntekijöilleen/omistajille?
 
"ama"
No ei se nyt ihan niinkään mene että kaikilla olisi samat mahdollisuudet opiskeluun. Kyllä siinä vanhemmat joutuvat jonkun verran joustamaan ja auttamaan, eikä kaikilla ole siihen mahdollisuutta. Joskus on vain valittava se huonompi vaihtoehto johon ei ole edes motivaatioita, kuin se ala jolle motivaatio löytyisi. Toki sitten aikuisena on mahdollisuus kouluttautua haluamalleen alalle rahoittaen itse elämisensä ja opiskelunsa (aina ei tämäkään ole mahdollista, halusta riippumatta).
Siis millä tavalla vanhempien pitää joustaa ja auttaa? Itse muutin suoraan lukion jälkeen omilleni ja sen jälkeen en ole vanhemmiltani penniäkään pyytänyt. Opiskelin vieläpä ilman opintolainaa ja ilman isoja etukäteissäästöjä.
 
"femin"
Alkuperäinen kirjoittaja kysynpä vaan;29305214:
Keneltä se on pois, jos tuottava yritys kykenee maksamaan 10t palkkaa työntekijöilleen/omistajille?
Ei ole kyse siitä, vaan palkkojen kohtuullisuudesta. :) Ja maailmassa on aikas paljon köyhiä ihmisiä (ei siis näitä suomalaisia "köyhiä", vaan ulkomailla olevia, jotka oikeasti joutuvat kamppailemaan selviämisestä) joita voitaisiin auttaa sillä "ylimääräisellä" rahalla. Mutta jos esim. afrikkalaisia lähdettäisiin auttamaan, niin mielestäni ensisijaisesti sinne pitäisi toimittaa ehkäisyvälineitä...
 
"niinpä"
[QUOTE="ama";29305240]Siis millä tavalla vanhempien pitää joustaa ja auttaa? Itse muutin suoraan lukion jälkeen omilleni ja sen jälkeen en ole vanhemmiltani penniäkään pyytänyt. Opiskelin vieläpä ilman opintolainaa ja ilman isoja etukäteissäästöjä.[/QUOTE]

Jep, kiva jos auttaa mutta minua ei autettu. Tulen köyhän syrjäytyneen yksinhuoltajan perheestä ja silti omalla sisulla pääsin ihan samaan mitä kuka tahansa "porvarin" lapsi. Enkä edes koe tätä vääryydeksi, etten saanut samoja lähtökohtia (mm omaa ekaa asuntoa) kuin muut. Minusta on hienoa, että saivatkin, koska kyllä minäkin sen haluaisin mahdollistaa omilleni. En muuttunut katkeraksi eliittivihaajaksi vain siksi etten syntynyt varakkaaseen perheeseen. Siitä olen kyllä ylpeä, etten muuttunut sellaiseksi katkeraksi mukasyrjäytyneeksi huomiohuoraksi käsi ojossa -tyypiksi.
 
"jokuvaan"
No ei se nyt ihan niinkään mene että kaikilla olisi samat mahdollisuudet opiskeluun. Kyllä siinä vanhemmat joutuvat jonkun verran joustamaan ja auttamaan, eikä kaikilla ole siihen mahdollisuutta. Joskus on vain valittava se huonompi vaihtoehto johon ei ole edes motivaatioita, kuin se ala jolle motivaatio löytyisi. Toki sitten aikuisena on mahdollisuus kouluttautua haluamalleen alalle rahoittaen itse elämisensä ja opiskelunsa (aina ei tämäkään ole mahdollista, halusta riippumatta).
Kyllä kaikki pystyy opiskella ilman vanhempien tukea, sillä kaikki saa opintotukea ja lisäksi voi ottaa opintolainaa. Itse ainakin pärjäsin vaikka vanhempia minulla ei enää ollut kun aloitin opiskelut... Nyt siis maisterin paperit ja suuret tulot :)
 
niiih
[QUOTE="femin";29305252]Ei ole kyse siitä, vaan palkkojen kohtuullisuudesta. :) Ja maailmassa on aikas paljon köyhiä ihmisiä (ei siis näitä suomalaisia "köyhiä", vaan ulkomailla olevia, jotka oikeasti joutuvat kamppailemaan selviämisestä) joita voitaisiin auttaa sillä "ylimääräisellä" rahalla. Mutta jos esim. afrikkalaisia lähdettäisiin auttamaan, niin mielestäni ensisijaisesti sinne pitäisi toimittaa ehkäisyvälineitä...[/QUOTE]

Eli jos joku keksii jonkin miljoonaidean, hänelle kohtuullinen palkka on esim korkeintaan 5t kuussa? :LOL: Hei asiakkaat, esim pelin kohdilla itse vapaaehtoisesti maksavat tuotteesta eikä keneltäkään riistetä mitään.
Hieno ajatusmaailma, oletko ajatellut mitä tällaisesta kommunismia vakavasti lähentelevästä mallista koituisi? :D

Vapaaehtoisesti sitten lahjottavat minne lahjottavat ja suurin osa varakkaista näin tekeekin. Jos taas ei tee, se on oma asiansa. Itse ovat rahansa takoneet, eikä minulla ole nokan koputtamista asiaan. Hienoa että jotkut menestyvät, tekevät Suomeen lisää työpaikkoja ja verotuloja. :)
 
"vierailija"
Saa olla, mutta järki käteen palkoissakin. Kukaan ei varmasti oikeasti tarvitse yli 8 000 euron kuukausituloja. Sen sijaan Suomessa on paljon niitä, jotka hädin tuskin pärjäävät minimipalkallaan ja työharjoittelun/työllistämisohjelmien "palkalla". Kaikilla paitsi rikkailla kermaperseillä menisi paremmin jos rahat jakautuisivat tasaisemmin.
 
järki käteen
[QUOTE="vierailija";29305288]Saa olla, mutta järki käteen palkoissakin. Kukaan ei varmasti oikeasti tarvitse yli 8 000 euron kuukausituloja. Sen sijaan Suomessa on paljon niitä, jotka hädin tuskin pärjäävät minimipalkallaan ja työharjoittelun/työllistämisohjelmien "palkalla". Kaikilla paitsi rikkailla kermaperseillä menisi paremmin jos rahat jakautuisivat tasaisemmin.[/QUOTE]
Kerropa mitä nämä rikkaat ovat tehneet väärin, että koet oikeudeksesi nimitellä heitä?
Mitä esim joku Pertti Järvenpäästä joka tienaa hyvin on tehnyt ansaitakseen haukkusi?

Mitä ehdotat sitten, että jos joku keksii tuottavan idean, rahat jaetaan köyhille suomalaisille? Mitä luulet tapahtuvan siinä vaiheessa yrityksille Suomessa ja työpaikoille (niille viimeisillekin)? Mitä luulet?
 
Peyote
[QUOTE="vierailija";29305288]Saa olla, mutta järki käteen palkoissakin. Kukaan ei varmasti oikeasti tarvitse yli 8 000 euron kuukausituloja. Sen sijaan Suomessa on paljon niitä, jotka hädin tuskin pärjäävät minimipalkallaan ja työharjoittelun/työllistämisohjelmien "palkalla". Kaikilla paitsi rikkailla kermaperseillä menisi paremmin jos rahat jakautuisivat tasaisemmin.[/QUOTE]

Joku voi kyllä tarvita nostaa niin paljon palkkaa, jos vaikka haluaa maksaa äkkiä lainoja pois. Ei sitä välttämättä käytettäväksi silti hirveesti jää.
 
Yhteistyössä