Miksi brittiläiset ovat niin rumia?

  • Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Eivät britit sen rumempia ole kuin muutkaan, mutta toki siellä on ominaispiirteitä, jotka usein ihmistä rumentavat. En tiedä onko tämä tilastollinen fakta vai johtuuko vain jostain julkisuuden henkilön aiheuttamasta vinoumasta ajatuksissa, mutta yhdistän hörökorvat britteihin. Että niitä olisi siellä enemmän kuin monessa muussa kansassa.

Se taas lienee ihan fakta, että vaaleapigmenttisinä briteillä esiintyy paljon punakkuutta. En siis tarkoita punatukkaisuutta, vaan punaisuutta koko naamassa ja ihon läpi kuultavia katkenneita verisuonia. Se ei varsinaisesti ole rumaa, mutta ei se ole kaunistakaan. Tiedätte mitä tarkoitan. Itsekin kärsin tästä ilmiöstä.

Hampaathan ovat aina olleet pilkan aihe jenkkien ja brittien välillä, mutta siinä on kyse suhtautumistapojen erosta. Britit ovat hoitaneet hampaitaan samalla tavalla kuin suomalaiset eli lääketieteellisin perustein ja kosmeettisia toimenpiteitä on karsastettu. Jenkkien mielestä tämä on tarkoittanut, että briteillä (ja muilla eurooppalaisilla) on huonot hampaat, vaikka oikeasti muistan lukeneeni jostain tutkimuksesta, jonka mukaan briteillä oli oecd-vertailussa kaikkein parhaat hampaat. Siis vähiten reikiä ym. lääketieteellisiä ongelmia.

Britit ovat euroopan lihavimpien kansojen joukossa. Toki erot katukuvassa ovat hyvin pieniä eli ei ehkä ole sellainen silmin havaittava asia, mutta saattaapa tuollainenkin vaikuttaa mielikuviin. Mutta mielikuvat ovat kyllä siitä jänniä, että monesti ne ovat hyvin kaukana totuudesta. Esimerkkinä omakohtainen kokemus Italiasta: eivät ne ihmiset ihan siltä näyttäneet kuin maailman kaunein kansa kuvitelmissani . :)
 
vierailija
En osallistu ulkonäkökeskusteluihin netissä enkä irl.
Tällä palstalla pyörii non stop-kinasteluna suomenruotsalaisuus ja toinen kotimainen kieli eli ns. pakkoruotsi. Joku kirjoittaja mainitsi ketjussa termin Kihniön persu.
Klikkasin Kihniön esittelyvideon, jonka edellä oli ultraäänihammasharjamainos.
Liekö humpuukkia koko laite, kun keksijähammaslääkäri ei myy patenttia vaan kojeen saa vain netistä. Laitteen avulla hammaslääkärikäynnit kuulema jäävät minimiin.
Mielenkiintoista lukea mitä ajateltiin keskustelupalstalla asioista yli 10 vuotta sitten.
Itse tunnen muuttuneeni ihmisenä paljon niistä ajoista.
Olin vähän aikaa sitten Englannissa ja lapseni tuttava sanoi minun näyttävän nuorelta. Sanoin olevani vanha nainen. Lapseni täydensi lauseeni sanomalla että olen hyvin säilynyt.
Nelikymppisenä olin huolien raastama ja usein hyvin väsynyt. Nykyään katselen sen ajanjakson valokuviani rakkaudellisella lämmöllä. Olen niissä kuvissa kauneimmillani.
Jos joskus vielä liityn somemaailmaan lataan mieluiten Reallife-sovelluksen. Kun kone piippaa ollessani vessan pöntöllä otan heti tilannekuvan arjestani.
Hammaslääkärillä on jo kuva kasvoistani tietokoneellaan. Sain ihottuman ylähuuleeni maskien käytöstä. Ihottumani parani hanmaslääkärin kirjoittamalla reseptivoiteella.
Nyt nousen ylös kotisohvani uumenista ja jatkan jomo-elämääni.
Hesarissa varoitellaan katujen liukkaista lehdistä. Laitan kypärän päähäni ja käyn pyörilemässä. Syksyn viima kasvoillani ulkonäölläni ei ole mitään väliä. Autinkolasit suojaavat ötököiltä ja suu kannattaa pitää kiinni samasta syystä. Netissä sitä vaaraa ei ole. Kihniön persut saavat jatkaa mellastustaan tällä palstalla mistä aiheesta haluavat.
 
  • Rakkaus
Reactions: Lispetti
vierailija
Anna ja Annan adhd-tekstit
Kovin tunnut olevan katkera nettiluuta. Onko sinulla mitään muuta elämää kuun nettilyttääminen?
Anna-lehti siirsi keskustelupalstansa tälle palstalle. Sinulla on pää umpiluuta kun et tuota tajua.
Googleta tietoa ADHD:stä.
Eilen Ylen Perjantaii-ohjelmassa Finlandia-palkittu mieskirjailija kertoi elämästään Auroran sairaalan suljetulla osastolla psykoosin takia. On täysin käsittämätöntä miten tämä palsta suruttomasti diagnosoi kirjoittajia. Niin tekee Echo ja moni muu. Voi olla, että olet mainitsemani henkilö. Sivuutan lukematta hänen rumaa suomen kieltä käyttävät höpinät.
Keskitä energiasi jatkossa johonkin jörkevään. Jos kärsit ADHD:stä otan osaa. Minä olen aina ollut ja tulen olemaan harvinaisen osaava tyyppi. Jos ei osaa laskea leikkiä itsensä kustannuksella elämä on melko vaikea rasti.
Ylläpito saisi hieman tarkemmin pitää rotia tällä palstalla nettietiketin noudattamisesta.
 

Yhteistyössä