Miksi ääripersuilla on niin paljon erilaisia puolueita?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
9MM
Olisikohan ääripäissä oikealla ja vasemmalla ne mustavalkoisimmin ajattelevat ihmiset, joille kompromissit ovat jopa mahdottomuus? Se ajaa yhä pienempien piirien sisään, koska samanmielisten määrä pienenee mitä äärimmäisemmin asioista ajattelee.

Lapset ja teinit ovat usein hyvin mustavalkoisesti ajattelevia, ja vasta kasvun myötä ymmärrys kasvaa. Lasten ja nuorten maailmassa pyöritään pienissä piireissä ja ollaan tiukkoja omista laumoista. Sama ilmiö?

Pienpuolueissa on kyllä paljon yhden agendan liikkeitä, jo nimeä myöten. Toivotonta niistä on kasvaa koko kansan asioiden ajajaksi.
Mitä tarkoitat lasten mustavalkoisella ajattelulla? Koska mun mielestä lapsi syntyy tyhjänä tauluna ja vanhemmat monesti iskostaa heihin omat uskomuksensa ja tavat ja ideologiaa jaa siinä se lapsi sitten tulee vanhempien jatkeeksi ja oma persoona hukkuu. Monesti kuullu sanottavan kun lapsi ihmettelee maailmaa ja kyselee ni sanotaan elä kysele tyhmiä ni tehdään niistä sulkeuteempia nuoria. Lapset näkee vörikkäästi maailmaa. Moni vanhempi viellä kieltää leikkimästä toisenlaisten ihmisten kanssa. Koska omat pelot siirretään myös lapseen vaikka näin ei pitäisi tehdä. Vaan rohkaista lasta kyselemään ja kyseenalaistamaan myös oman vanhemman juttui ja valaa lapseen rohkeutta. Moni vanhempi liikaa kontrolloi lastaan ja haluaa samankaltaisen kun silloin on helpompi hallita ja kaikki sujuu omanmielen rauhan takia paremmin. Ja rohkeutta olla oma itsensä. Huutamalla ja lyttäämällä pieni taimen ei kasva kauniiksi kukaksi. Eli vanhemman ei kannata liikaa omasta maailmastaan kasvattaa lasta. Koska lapsen oman maailman on kehityttävä. Toki sitten kerrottava miksi ei ole kannattavaa tuhlata aikaansa päihde porukoissa vaan panostettava kouluun. Mut koillussakin uskallettava kysellä ihan mitä vaan opettajilta ja miksi näin jnee. Mut moni just supistaa sitä lapsen taian omaista mieltä omalla suppeudellaan ja siksi lapsesta tulee ehkä sitten mustavalkoinen ajattelultaan myöhemmin. Kysyä mitä sinä itse olet mieltä asioista on tärkeää keskustelun kannalta vaihtoehtoisia mietteitä on monia. Olisko yks syy juuri identiteetti kriisiin kun on pakotettu elämään vanhemman ahtaan muotin mukaan ja oma persoona vain häviää ja siksi mielenterveys ongelmat on isot ku se oma itse koittaa puskea pintaan vaikka kuin muut olisi ohjelmoinut sinut et näin pitää olla että olet hyvä. Se just et moni vanhempi ei kestä lapseltaan poikkipuolistalaan sanaa alistavat siis lapsensa käskyvaltsnsa alle ja lapseen tulee pelko. Tottakait on hyviäkin ohjeita elä laita sormea pistorasiaan. Elä syö kärpäsieniä. Ja elä kiroile se on rumaa jnee jnee. Ja tietty puuttumista toisen huonoon käytökseen. Ja uskallettava sanoa siitä. Meidän on rohkaistava lapsia kyseenalaistamaan kyselemään ja muuta. Mutta samalla opetettava ettei aina mennä lapsen ehdoilla vaan muitakin on otettava huomioon ja heidänkin tahtoaan jotta kehittyy myös yhteistyöhön sopeutuva lapsi että aina ei mennä sen yhden oikkujen mukaan. Ja aina ei saa tahtoaan lävitse opettaa se kritiikin sietokykyä koska aina ei saa kaikkea haluamaansa on se mun mielestä tervettä opettaa.
 
vierailija
Tuli vastaan Twitterissä, oli pakko jakaa 🤣 Tämä "lehtihän" oli aikaisemmin monien persujen suosikkijulkaisu.

Vieläkö on?

vierailija
Tuli vastaan Twitterissä, oli pakko jakaa Tämä "lehtihän" oli aikaisemmin monien persujen suosikkijulkaisu.

Vieläkö on?

🤣🤣

vierailija
Tuli vastaan Twitterissä, oli pakko jakaa Tämä "lehtihän" oli aikaisemmin monien persujen suosikkijulkaisu.

Vieläkö on?

Sen jälkeen MV:ssä alettiin totuuksia kirjoittamaan valeoppositio Persuista niin ei ollukkaan enää niin hyvä lehti.
 
vierailija
vierailija
vierailija
Onko sisäministeri Rantanen huolissaan tällaisista ilmiöistä vai onko vaan, että nönnönnöö?

"Poliisi takavarikoi etsinnöissä neljä 3D-tulostettua ampuma-asetta, lukuisia tulostettuja aseen osia ja 1 500 kappaletta patruunoita, jotka sopivat valmistettuihin aseisiin. Lisäksi poliisi takavarikoi yhden kiväärin, omavalmisteisen kynäpistoolin ja ampuma-aseeksi muutetun kaasuaseen sekä 3D-tulostimia.

Etsinnöissä löytyi lisäksi kolme kannabiskasvattamoa.

Poliisin mukaan ryhmä valmistautui väkivaltaisiin tekoihin muun muassa varustamalla ryhmää aseellisesti ja suunnittelemalla iskuja.

– Poliisin käsityksen mukaan suunniteltujen väkivaltaisten iskujen kohteet olivat valikoituneet kohteeksi ihonvärinsä, poliittisten tai muiden ideologisten näkemystensä perusteella. Henkilökohteiden lisäksi epäillyt ovat keskusteluissaan suunnitelleet iskuja infrastruktuurin eri osiin, muun muassa sähköverkkoon ja raideliikenteeseen, Kuure kertoo.

– Henkilöiden epäillään kouluttautuneen erityisesti 3D-asetekniikkaan ja valmistautuneen tekemään aseilla terroristisen teon.

Kuure kertoo, että miehet olivat keskustelleet ainakin kahdesta nimeltä mainitusta poliittisesta päättäjästä mahdollisen iskun kohteina. Toinen heistä on toiminut valtakunnantason politiikassa.

Poliisi epäilee myös, että miehet keräsivät muiden henkilöiden ja yhdistysten yhteystietoja."

"Vuonna 1957 syntynyt epäilty on radikaalin äärioikeiston ja uusnatsien piireissä tunnettu mielipidevaikuttaja"

Persujen tuttu?
 
vierailija
"Valtaosa kuntavaaleihin osallistuneista sinimustien kannattajista, 97 henkilöä, oli ehdolla perussuomalaisten listoilla.

Ero seuraavaksi suurimpaan eduskuntapuolueeseen eli keskustaan on merkittävä. Keskustalla oli kuntavaaleissa neljä ehdokasta, jotka allekirjoittivat myös sinimustan puolueen kannattajakortin.

Kuntien valtuustoissa ja lautakunnissa istuu ainakin 20 päättäjää, jotka kannattivat sinimustan puolueen perustamista.

Heistä 18 valittiin valtuustoihin perussuomalaisten listoilta."

vierailija
Leena haluaa kilpailijat pois tieltä

Mielenkiintoista, Sinimusta liike kosiskelee opiskelijoita.

Yhteistyössä