miksi 4-vuotias ei leiki?

  • Viestiketjun aloittaja rasittunut
  • Ensimmäinen viesti
rasittunut
Miten saan 4 vanhan lapseni leikkimään itsekseen? Hän ei saa minkäänlaista leikkiä itsekseen aikaiseksi ja omassa huoneessaan ei viihdy lainkaan yksin. En pysty tekemään mitään omia juttuja kun joudun koko ajan ohjaamaan toimintaa. Tämä on aikas painajaista, varsinkin kun ollaan vähän kipeinä, ettei ulos päästä...
Tuntuu, että mielikuvitus lapselta puuttuu kokonaan. Ei osaa leikkiä mitään "tää menis kauppaan"-juttuja.
Onko kohtalotovereita, syytä tai neuvoja?
 
rasittunut
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Yleensä kannattee johdatella lapsi leikkiin ja antaa sitten ittekseen jatkaa kun innostuu. Toimii meillä.
Yritetty on ja kun ei innostu. Nuorempikin osaa jo leikkiä nukeilla yms. Lapset on erilaisia, mutta "kuuluishan" lasten leikkiä enemmän tai vähemmän?
 
rasittunut
Alkuperäinen kirjoittaja milla:
Onnistuuko leikki jos on saman ikäsen kanssa?
Onnistuu kyllä, mutta on taipuvainen reuhaukseen ja sotkemiseen ei niinkään paikallaan leikkimiseen. Ei ikinä ole vierastanut ja menee uusiin tilanteisiin ja ihmisten keskuuteen innolla. Kotona jatkuva huomionhaku ja "jaloissa notkuminen" hermostuttaa vanhempia. Telkkaria ei juurikaan katsota, että ainakaan se ei vie aikaa tai mielenkiintoa.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja rasittunut:

Ah, meillä on kopio, myöskin 4v eikä osaa leikkiä yhtään yksinään eikä oikein kunnolla kaverinkaan kanssa. Aina menee juuri tuollaiseksi juoksemiseksi ja riehumiseksi. Rasittavaa!

Olen yrittänyt tuota johdattelua mutta leikki loppuu välittömästi, kun nousen lähteäkseni. Olen yrittänyt harhauttaa käyväni vain äkkiä vessassa tms.
 
Ihan sama juttu! Ja kun nousee niin kysyy välittömästi, että mihin menet ja tulee heti perässä. Musiikista innostui jossain vaiheessa ja viihtyi huoneessaan, mutta se oli lyhyt ilo. Pihassakin olisi mahku olla itsekseen, mutta ei...
 
Yhteistyössä