Miksei nukahda

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Piitu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

Piitu

Vieras
Meillä on kohta kaksi viikkoa täyttävä poika ja ongelmana on nukahtaminen. Olen aina luullut että pienet vauvat nukkuvat lähes kaiken ajan syöntien välillä. Meidän poika ei kyllä nuku, tosin sairaalassa sanoivat että usein yliaikaiset kaipaavatkin jo enemmän seuraa...
Mutta miksei poika nukahda syötön jälkeen? Noin yhden kerran viidestä nukahtaa itsekseen mutta muuten on aivan virkeänä eikä jää sänkyyn ilman kovaa huutoa tai hyssyttelyä. Ei kai noin pientä pitäisi joutua hyssyttelemään..?
 
Ihan sama ongelma meillä. Poika on nyt 2 kk:tta ja alusta asti on pitänyt nukuttaa, jos ei satu nukahtamaan rinnalle. Enää ei nukahda edes sille. Ikinä ei ole mitenkään itsestään nukahtanut. Kantoliinaan nukahtaa tosin muutamassa minuutissa ja opetin syömään tuttia, kun se auttoi nukahtamaan ja auttaa edelleen jonkin verran, vaikka olin ajatellut, että meillä ei sitten tuttia syödä.Neuvolassa sanottiin, että näin pieni kaipaa vielä vanhemman turvaa niin paljon, että ei välttämättä yksin osaa nukahtaa. Mene ja tiedä. Välillä ottaa päästä, kun käyttää monta tuntia päivästä nukuttamiseen, kun ukko on ihan puhki ja silmät puolitangossa kiukkuisena ja unisena, mutta ei vaan millään meinaa nukahtaa. Onneksi yöllä syöttöjen jälkeen nukahtaa yleensä melkein heti. Tsemppiä:)
 
Meillä ihan samaa tämäkin:) Illalla tosin meillä huudetaan myös jonkinlaista tankkausitkua eli syödään tunnin välein, kun muuten n. 3 tunnin välein. Itkut väheni paljon, kun aloin antaa ruokaa illalla useammin ja alkoi nukkua sitten vähän pitempäänkin yöllä eli n. 5 tuntia putkeen.
 
Meillä on tytär nyt 4,5 kk. Kolme ensimmäistä kuukautta piti nukuttaa syliin. Minäkin yllätyin tästä, luulin että vastasyntyneet nukahtavat helpommin. Meillä siis tyttöä syliteltiin ja sitten kun oli kunnolla nukahtanut siirrettiin sänkyyn. N. 3,5 kuukaudesta alkoi nukahtaa sänkyyn, kun sinne väsyneenä laski ja laittoi tutin suuhun. Luulisin, että ihan pienenä kaipaavat sitä syliä ja hyssyttelyä, se kun tuo turvaa.
 
Tiesittekö, että ihmisen unirytmin sanelee synnynnäinen temperamentti....itseasiassa unirytmi on synnynnäisistä temperamenttipiirteistä se joka vähiten muuttuu koko elämän aikana. Jos vauvanne on vaikea rauhoittua uneen niin todennäköisesti hän isompanakin kiehnaa ja kääntyilee ja ähkyy unta tavoitellessaan.

Jotkut vauvat nukkuvat vaikka missä toiset vaativat tarkat rutiinit, hiljaisuutta, jopa se jos nukuttaa vauvan eri paikassa ja sitten siirtää omaan sänkyynsä saattaa saada vauvan täysin hereille koska maisema on vaihtunut.

Kannattaa tutustua kirjallisuudesta synnynnäisestä temperamenteista tehtyihin tutkimuksiin....kaikki vauvat ovat erilaisia...miksei siis myös unirytmi poikkeaisi.
 
asiaa! Nimimerkki mr toteaa sen, mitä suurin osa ei ymmärrä. Temperamentilla on osuutensa näissä nukkumisasioissa, valitettavasti toiset vauvat vaan teettää siinäkin kohden enemmän töitä. Tekevät sitä sitten myös isompana.
Ja sitten varoituksen sana: kaiken maailman hihhulit käyvät mielellään neuvomaan, kuinka vauvat sitä ja tätä kunhan vaan äiti rakastaa luomusti, hymyilee aina, imettää ja kantaa yökaudet liinassa. Ja siltikään se vauva ei nuku tai nukahda ilman huutoa...
Nimimerkillä kahden hyvin erilaisen lapsen äiti


 
Meillä oli sama juttu 2 kk. Tuntu et likka oikein pelkäs sitä nukahtamista ja kyllä sen kanssa taisteltiin niin et välillä oli äitilläki kyyneleet silmissä. Nyt tyttö 3 kk ja nukahtaa tuttiin tai tissille ilman sen kummempia kommervenkkeja(opetin tutille ku alkoi käyttää minua tuttinaan). Voi olla että tuo pari eka kuukautta on monilla sitä turvallisuuden hakua ja sitten kun oppii et kyllä se äiti tai isi on aina paikalla ku herää ni se nukahtaminenkin on helpompaa. Tää nyt oli vaan yksi ajatus mutta näin minä ajattelen.
 
Nukahtamisongelma meilläkin.Poika 2 vkoa+2 pvää.Syliin kyllä nukkuu mutta kun laskee petiin on heti silmät auki ja kitinä alkaa.Välillä nukahtaa sänkyyn kun jaxaa tarpeex kauan hyssyttää,tuttia imee mutta kun tippuu suusta taas havahtuu hereille.Jonkun verran kärsii vatsakivuistakin ja niitä itkeskelee.Käytännössä kaiken ajan minkä on hereillä pitää sylissä pitää,kyllä selkä on kovilla kun poika painaa yli 5 kiloa.Onnex mies suurena apuna,helisemässä oon kun isyysloma loppuu.Niin aattelin minäkin että vastasyntyneet nukkuu missä ja miten vaan mutkun ei,meillä jaksaa valvoa tunti tolkulla kerrallaan.Kaikki illat menee pelkkään nukutustouhuun.
 
Miten nukutatte vauvojanne? Meillä 2 kk ja samat ongelmat... poju nukahtaa joskus tissille ja jos liikautan poikaa, herää saman tien. Joten nukutan sylissä (päivällä) tai sitten lasken ja herätän samalla. Useimmiten jälkimmäinen. Illalla annan makuultani tissiä ja tähän vauvakin nukahtaa joskus, mutta yleensä jonkun ajan perästä ei huoli enää tissiä ja alkaa huutaa kurkku suorana, kunnes väsymykseen nukahtaa (ja herää taas kohta, jonka jälkeen nukahtaa kun työnnän tissiä suuhun). Siis vuoronperään huudatetaan ja tissitetään.
Päivällä poju nukahtaa sitteriin ja nukkuu siinä jopa puolen tunnin pätkiä. Ainoa paikka, jossa nukkuu tunnin/tunteja, on vaunu. Mitä pitempään pysyy liikkeessä, sitä paremmin nukkuu. Mutta nykyisin myös vaunuissa huutaa kurkku suorana juuri ennen kuin nukahtaa.
Aivan kuin joku kirjoitti, tuntuu kuin poju pelkäisi nukahtamista.
 
Heippa!!

Tuli vain mieleen, että oletteko varmoja etta vauvanne saa tarpeeksi ruokaa??!!Meillä poika huusi kanssa ensimmäiset 3vkoa eikä millään meinannut nukkua, ei yöllä eikä päivällä....sitten aloin antamaan tuttelia imetyksen päälle (vaikka maitoa mielestäni tuli ihan hulluna) niin johan alkoi uni maistuun...poika oli syntyessään 4115kg ja 52 cm...nyt 3kk 7kg on jo rikki ja pituutta yli 65cm!!Joten isot vauvat tarvii hirveesti ruokaa....mutta tsemppiä!!
 
Ei noin pieni yleensä edes osaa nukahtaa itsekseen! Tietty on näitä poikkeuksia, jotka jo laitoksella nukkuu yöt ja päivät putkeen, mutta yleensä alle 2kk ikäiset tarvitsee äidin/isin läheisyyttä pystyäkseen nukahtamaan. Jos imetät, niin mikset nukuttaisi rinnalle? Noin pieni ei opi mitään pahoja tapoja rinnalle nukuttamisesta, ja sen pystyy myöhemmin korvaamaan tutilla tai unilelulla.
 
niinpä niin, mulla oli ennen omaa vauvaa tosi vähän kokemuksia muista vauvoista, lähinnä yhden ystävän vauvat jotka nukkui milloin mihinkin. Luulin että niin tekee kaikki vauvat. Kaksi ensimmäistä viikkoa meilläkin oli onnea ja auvoista, sitten alkoi helvetti jota kesti onneksi vain 2 kk saakka. Nimittäin just se ettei nukahtanu illalla sitten millään, ei edes tissille tai syliin niin että olis syvään uneen mennyt. Yliväsymyksen puolelle sitten menee ja ja selkäkaarella huutoa jostain klo20 tuonne klo 01 jolloin lopulta uupuu ja nukahtaa, jonka jälkeen nukkui kyllä hyvin yönsä. Ei auttanu lisämaidot pullosta, sängynpäätyjen korotukset....kaikki maailman keinot käytettiin, tarjosin rintaa sitten aina tämän tästä. Mutta ei siis nukahtanu edes siihen. Kantelua, huutoa, kantelua, välillä torkahti olkapäälle mutta jos vain meinasit istua ni huuto uudelleen.

No jotenkin siitä sitten meni ni että yhtenä PIIIITKänä iltana , mies iltavuorossa ja minä ihan poikki. Siinä kaiken huudon keskellä laskin vauvan hetkeksi sänkyynsä ite vähän vetääkseni henkeä, vauva hämmästyi moisesta ja hiljeni. Hmm. Siitä sitten alettiin kehittää iltarutiinia, joita toistan edelleen (11kk), iltapesut, laulu, hämärä, vimppa syöttö hämärässä jne. Sitten laitoin sänkyyn, ähistyään alko tietty huutaa ja otin syliin, kantelua, ja taas kun rauhottu laitoin sänkyyn. Tätä sylittely/kantelua oli aluksi varmaan 5-10x illassa ja välissä saatoin antaa lisää tissiäkin mutta aika nopsasti toi huuto/kanteluaika alko vähentyä ja 2 kk iässä tyttö nukahti ns. itsekseen sänkyyn syötettyäni hänet tuolissa ensin. Ei siis nukahtanut tissille vaan ähisteli peiton alla itsensä uneen. Tämä toimii edelleen. MEillä jos alkaa silitellä/laulaa/ tai edes olemaan sängyn vieressä näkyvillä ni likka villiintyy eikä nuku. Huomasin kun yritin opettaa päikkäreille sisälle ilman tisuttelua, koitin olla vieressä jne. Ei. Mutta heti kun laitoin tytön vain sänkyyn ja poistuin näköpiiristä (tosin kuuloetäisyydelle jos hätä) ni nukahti.

Tästä ei nyt tarvi saada kenenkän kohtausta, siis että nukuttaa itsekseen sänkyyn. Mun mielestä pitää tarkkailla lapsen omaa temperamenttiä miten sille lapselle on hyvä. kyllä teilläkin omat keinot varmasti kohta löytyy. Mulle vaan saarnataan kaveripiirissäkin edelleen sitä kun jätän lapsen nukahtamaan sänkyyn yksin, että hoidan huonosti lapsen. Että lapsen pitää saada olla sylissä. Höh. No jos lapsi ei nukahda syliin mutta nukahtaa sänkyyn ni kumpahkohan on sillon paras asia.

Tsemppiä. ja sori tämä vuodatus, asia vain oli just tapetilla ystävien kesken taas.
 

Yhteistyössä