Mitä voisimme tehdä toisin, tuntuu että kaikki on jo kokeiltu. Välillä menee paremmin taas ja sitten taas huonommin, yleensä huonommin.
Tyttö siis 2v8kk ja yöunille rauhoittuminen on todella vaikeaa. Ei auta vaikka olisi vieressä, olisi samassa huoneessa mutta ei ihan vieressä, ei jos lähtee pois huoneesta. Nukkuu 13kk vanhan pikkusiskonsa kanssa samassa huoneessa, sisko rauhoittuu yleensä heti kun sänkyyn lasketaan ja nukahtaa 5 minuutissa. Isomman kanssa sitten väännetään parhaina iltoina tunti, huonoina kaksi tuntia, kunnes hän nukahtaa. Tuntuu että kaikki aikuisten oma aika menee nukuttamisoperaatioon. Lapset menevät sänkyyn klo 20 maissa, isompi nukahtaa 21-22.30
Meillä on selkeä päivärytmi, aamupäivällä ulkoillaan pari tuntia, iltapäivällä joskus. Seuraavaksi ajateltiin yrittää, jos iltapäiväulkoilun tekisi myös joka päivä, jos se auttaisi.
Tyttö nukkuu päiväunet ja niille menee yleensä ihan rauhassa, sisko ei ole silloin huoneessa kun nukkuu omansa parvekkeella. Ollaan yritetty jättää noita päiväunia poiskin, mutta todettu ettei siitä tule mitään kun lapsi on niin väsynyt ettei tee muuta kun kiusaa ja kiukuttelee, kunnes nukahtaa vaikka tuoliin. Ja siis lapsi on mielestäni nyt muutenkin väsynyt, silmät seisoo päässä päivälläkin ja pussit silmien alla.
Olisko hyviä vinkkejä? Alkaa vanhemmilta paukut loppumaan kun tuntuu että kaikki aika jonka me voisimme yhdessä viettää, menee isomman tytön nukuttamiseen.