[QUOTE="Riksu";26639303]
Karsastan vain tätä yleistä hahmohysteriaa, jota jo pienille lapsille tuputetaan. Olen sitä mieltä, että lapsille suunnattu mainonta pitäisi kieltää kokonaan, tämän vuoksi meillä esimerkiksi katsotaan vain ylen lastenohjelmia. Monen mielestä taatusti naurettavaa periaatteelisuutta, mutta meille ei tule Salama-mattoa, koska emme uusi sisustusta lastenleffamuodin mukaan. Emme myöskään osta uusia verhoja jouluksi tai osta uutta sohvaa ihan vain sen vuoksi, että kesän muotiväri on lime.
Lisäksi en henkilökohtaisesti pidä esimerkiksi hahmopaidoista. Ovat rumia ja jättävät lapsen jotenkin taka-alalle. En osaa tarkkaan selittää, mitä tarkoitan, mutta valokuvista sen huomaa tosi hyvin. Tarhakuvia kun katsoo, niin joukossa on Salama, Spiderman, Hello Kitty, Nalle Puh ja pari ihmislasta.[/QUOTE]
Mä allekirjoitan joka sanan! Jotakuta ärsytti ketjussa periaatteellisuus, mua taas ärsyttää tietynlainen materialistinen aivottomuus, jossa mennään kuin pässit narussa ostamaan just sitä mitä mainostaja haluaa. Mä ymmärrän Salama-paidan tai kaksi, mutta siinä vaiheessa kun ipanan ympärille on haalittu 15 eri Cars-tuotetta "ilahduttamaan", ollaan kyllä samalla opetettu materialismista jotain olennaista...
Toisekseen ärsyttää vaihtoehtojen vähyys, eli just tuo, että tarvitset tuotteen x, mutta sitä saa vain kahtena voimakkaasti sukupuoliroolitettuna versiona. Just meinasi pälli levitä, kun ostin saippuakuplia kymmenelle lapselle. Tarjolla oli Carsia ja Hello Kittyä, joten valitse niistä sitten sellaiselle lapselle sopiva, jolle ei kelpaa kuin vain "oman sukupuolen" jutut. Onneksi löytyi sit Muumikuplia jostain laatikon pohjalta, joten ei tarvinnut kuunnella marinaa "mä en sit ainakaan tykkää mistään kittyistä/autoista".