Miks aina minä jää ulkopuolelle

[why]

Mussa täytyy olla jotain vikaa, en vain ole vielä tähän asti keksinyt että mitä se on, siksi en pysty muuttamaan sitä. Törmään usein siihen että minulle ollaan jotenkin tylyjä tai minut halutaan jättää ulkopuoliseksi. Joskus tuntuu, että minua suorastaa vihataan, sen näkee ilmeistä ja eleistä, vihjeistä ja piikittelystä. Yritän ohittaa yleensä kaikki ja unohtaa, mutta kyllähän se koskee. Sitä tapahtuu melkein missä tahansa seurassa. Töissä, harrastuksissa, perhekerhoissa, missä vain. Jos menen johonkin uuteen porukkaan, olen melkein aina se ainut, joka lopulta ei tutustu kehenkään kunnolla ja kuka lopulta jää ilman juttuseuraa. Näin on ollut oikeastaan ihan lapsesta asti.

Olen päätynyt siihen, että ilmeisesti mun sanattomassa ilmaisussa on jotain vialla. Olen oikein yrittänyt ihan tietoisesti tarkkailla että miten olen. Yritän olla ystävällinen ja iloinen aina. Mutta joskus olen oikein ajatuksissani ja keskittynyt johonkin, niin varmaan saatan unohtaa esim. moikata, tai hymyillä. Omasta mielestäni olen luonteeltani kiltti ja ystävällinen. En oikeasti halua pahoittaa kenenkään mieltä tai olla ilkeä. Jotenkin joskus tulee vain eripurainen olo. En aina tunnista itseäni siitä, miten toiset minuun reagoivat. Ne saa mut tuntemaan itseni toisinaan jotenkin huonoksi tai melkein rikolliseksi.

Mietin joskus pääni puhki mistä kaikki johtuu, mutta en vain keksi.

Onko muita kohtalotovereita?

 

[hmm...]

Voisitko vain itse kuvitella asian olevan niin? Onko sulla yhtään hyvää ystävää?

 

["vieras"]

Tällä toinen samanlainen Se on elekielessä, äänensävyssä joku mikä ei sovi laumakäyttäytymiseen. Ei kaikki vaan voi osata, ja oikeastaan pitäiskö edes osata? Tietysti jos sua itseäsi häiritsee niin asia on siinä tapauksessa ongelmallisempi... Mä taas olen sielultani muutenkin sellainen, että muuttaisin erokoksi vuorille ihan koska tahansa, jos se vaan olis mahdollista.

 

[Algoma]

On Sulla kohtalotovereita.
Luin juuri artikkelin Exclusionista \se artikkeli sanoi ,etta elaimet voivat jopa kuolla jouduttuaan kyseisen kohtelun kohteeksi.Ja ihmiset tuntevat fysikaalista kipua siita.
Ymmartanet ,etta jokainen meista tavalla tai toisella kokee tuon jossain viheessa elamassaan.

 

["mira"]

moikka, täällä samanlainen! olen miettinyt että mistä mahtanee johtua. en ole epäkohtelias kenellekään ja aina koitan sopia joukkoon mutta kun ei niin ei....

 

[why]

[QUOTE="vieras";23196116]Tällä toinen samanlainen Se on elekielessä, äänensävyssä joku mikä ei sovi laumakäyttäytymiseen. Ei kaikki vaan voi osata, ja oikeastaan pitäiskö edes osata? Tietysti jos sua itseäsi häiritsee niin asia on siinä tapauksessa ongelmallisempi... Mä taas olen sielultani muutenkin sellainen, että muuttaisin erokoksi vuorille ihan koska tahansa, jos se vaan olis mahdollista.[/QUOTE]

No tuossahan se onkin, kun kaipaan kyllä seuraa, ainakin sillain sopivina annoksina.

Muutama aika hyvä ystävä on ja heistä yritän pitää kynsin ja hampain kiinni, eihän tätä elämää muuten kestäisi. Välimatkat vaan on aika pitkiä ja mun perheellistyminen on tuonut vähän etäisyyttä heihin. Siitä toivosta olen jo ajat sitten luopunut, että löytäisin vielä täältä paikkakunnalta näin aikuisiällä ystäviä, mutta se jotenkin turhauttaa aina kun joku tuntuu olevan mulle nyreissään ihan syyttä suotta. Sitäkin olen miettinyt, että kulkeeko musta joku ihan kamala juoru. Tulee välillä kyllä aika skitso olo.

Mutta niinhän se varmaan on, että mun ulkoisessa olemuksessa on jotain, joka viestittää jotain mitä en haluais viestiä. Ei mun ulkonäössä kyllä mitään vikaa pitäis olla, mutta ehkä se on sitten eleissä tai ilmeissä.

 

[why]

On Sulla kohtalotovereita.
Luin juuri artikkelin Exclusionista \se artikkeli sanoi ,etta elaimet voivat jopa kuolla jouduttuaan kyseisen kohtelun kohteeksi.Ja ihmiset tuntevat fysikaalista kipua siita.
Ymmartanet ,etta jokainen meista tavalla tai toisella kokee tuon jossain viheessa elamassaan.

Tuon voin hyvin uskoa, että eläimet tuntee kipua siitä. Mustakin tuntuu joskus että se sattuu ihan oikeasti jotenkin. Koko iho on jotenkin kipeä ja vatsa.

 

["jennuli"]

Juu et ole ainut! Tuo sinun aloitus teksti olisi aivan hyvin voinut olla minun kirjoittama Minua aina ajoittan häiritsee se että aina jään ulkopuolelle! Ja sitten kun minulla itellä ei ole hyviä siis oikein hyviä ystäviä niin kovasti kaipaan kunnon juttu seuraa! Etenkin silloin kun olen monta päivää kotona lasten kanssa..

 

[voisko olla?]

oletko erityisen kaunis tai pukeudutko liian seksikkäästi?

 

[hm]

Asutko paikassa, jossa on paljon ollut muutoksia ja ihmiset ovat väsyneitä ja haluavat purkaa pahan oloonsa johonkin, ihan keneen tahansa pystyvät. Tuossa ilmiössähän on kiusaamisesta kyse, ja kiusatuksi tulee sellainen, jolla ei valmiiksi ole laumaa kavereita, ja joka ei täten pysty puolustautua. Joka on itse niin kiltti, että ei kiusaa muitaa, ei tunne tarvetta kiusata muita, on tyytyväinen itseensä , ulkonäköönsä, statukseensa, perheeseensä.

- olet siis joko vain kiltti ja rumien ja tyhmempien ja katkerien kiusaamisen kohde
tai
-olet liian nätti tai lapsesi ovat liian kauniita
-hymyilet ja olet iloinen : opin sen täältä, eräästä uimahalliketjusta, että yli puolet mamoista vihaa sitä, että joku hymyilee ja on iloinen. Jos naama ei ole norsun vitulla, niin kaikki tulkitsevat sinut niin, että sinulla on ollut helppo elämä ja kaikki on kivaa ja lasten kanssa on kivaa (aivan sama vaikka olisit juuri toistaiseksi toipunut syövästä ja lapsesi olisivat myös kroonisesti sairaita, ja silti yrittäisit hymyillä ja olla iloinen koska et halua tartuttaa pahaa mieltä)

- sinä et suostu juoruamaan toisista ja puhumaan pahaa muista. Suurin osa ihmisistä tuntee tarvetta puhua ilkeästi toisista selän takana ja mustamaalata. Jos tätä ei harrasta itse, on suuri todennäköisyys, että itse joutuu näiden ilkeiden kielten kohteeksi.

Olen melko varma, että joku näistä on syynä. Olen elänyt keski-ikään asti, ja yleensä inhottavimmilla juoruakoilla, lihavilla ja rumilla, on paljon kavereita. Vakka löytää kantensa ja niin pois päin.

 

[why]

Mä olen ajan myötä joten kuten oppinut tulemaan toimeen tuon asian kanssa. Olen oppinut olemaan pienestä asti tosi itsenäinen ja pärjännyt monessa asiassa ja tilanteessa ihan yksin. Toisinaan taas tuo asia nousee pintaan ja tekee surulliseksi.

Mutta se koko ilmiö on jotenkin täysin käsittämätön. En pysty asettumaan sellaisen ihmisen asemaan, joka pystyy olemaan ilkeä tai jättämään jonkun ulkopuolelle, tai toimimaan ihan tarkoituksella jotenkin niin, että toiselle tulee paha mieli. Sen sijaan pystyn samaistumaan hyvin, jos huomaan toisen syrjityn tai ulkopuolisen. Jos olisin opettaja tai lapsiryhmien ohjaaja, niin huomaisin varmaan aina eniten ne hiljaisimmat ja yksinäisimmät ja yrittäisin todella tehdä töitä sen eteen, että ryhmässä kaikki ovat osallisia, eikä ketään syrjitä. En vain tajua miten joku vanhempi tai kasvatustyötä tekevä pystyisi sivuuttamaan sellaisen asian. Enkä tajua niitä opettajia, jotka sivuuttivat, en vieläkään, enkä varsinkaan nyt kun olen itse aikuinen.

 

["plösö"]

Olen melko varma, että joku näistä on syynä. Olen elänyt keski-ikään asti, ja yleensä inhottavimmilla juoruakoilla, lihavilla ja rumilla, on paljon kavereita. Vakka löytää kantensa ja niin pois päin.



no, mä oon lihava ja ruma ja aika kova puhumaan paskaa muista takanapäin ja olen kyllä todella yksinäinen,jota en erityosen paljon edes ihmettele. kauniilla ja hoikilla on aina kavereita..

 

["vieraana"]

Mulla on sama juttu mutta, mutta... mä olen pohjimmiltani tosi vaativa ihmisten suhteen ja vain harvat aidosti kiinnostaa. Mä harvoin jaksan ottaa osaa keskusteluun työpaikalla. Useimmat aiheet on aina sitä samaa merkityksetöntä pölinää ja juoruamista, mitä en jaksais kuunnella saatikka osallistua.
Eli tavallaan tunnen itseni ulkopuolelle jätetyksi mutta toisaalta aiheutan sen itse.

 

[why]

oletko erityisen kaunis tai pukeudutko liian seksikkäästi?

En ole erityisen kaunis, en kyllä rumakaan. En pukeudu liian seksikkäästi, varsinkin töihin mietin tarkkaan mitä laitan päälleni.

 

[hm]

Mä olen ajan myötä joten kuten oppinut tulemaan toimeen tuon asian kanssa. Olen oppinut olemaan pienestä asti tosi itsenäinen ja pärjännyt monessa asiassa ja tilanteessa ihan yksin. Toisinaan taas tuo asia nousee pintaan ja tekee surulliseksi.

Mutta se koko ilmiö on jotenkin täysin käsittämätön. En pysty asettumaan sellaisen ihmisen asemaan, joka pystyy olemaan ilkeä tai jättämään jonkun ulkopuolelle, tai toimimaan ihan tarkoituksella jotenkin niin, että toiselle tulee paha mieli. Sen sijaan pystyn samaistumaan hyvin, jos huomaan toisen syrjityn tai ulkopuolisen. Jos olisin opettaja tai lapsiryhmien ohjaaja, niin huomaisin varmaan aina eniten ne hiljaisimmat ja yksinäisimmät ja yrittäisin todella tehdä töitä sen eteen, että ryhmässä kaikki ovat osallisia, eikä ketään syrjitä. En vain tajua miten joku vanhempi tai kasvatustyötä tekevä pystyisi sivuuttamaan sellaisen asian. Enkä tajua niitä opettajia, jotka sivuuttivat, en vieläkään, enkä varsinkaan nyt kun olen itse aikuinen.

suomen koululaitos painottaa tiedollisia saavutuksia mutta ei niinkään sitä että kaikilla olisi mukavaa. suomen koululaitoksessa lapset viihtyvät huonomin kuin muualla. Meidän kulttuuri on sellainen, että etsitäään heikointa lenkkiä sitä joka ei pysty puolustautua ja yritetään "tappaa" se. kuvaannollisesti. kuten joku sanoi, eläimet oikeasti kuolevat tuon kohtelun seurauksena.

 

[why]

Asutko paikassa, jossa on paljon ollut muutoksia ja ihmiset ovat väsyneitä ja haluavat purkaa pahan oloonsa johonkin, ihan keneen tahansa pystyvät. Tuossa ilmiössähän on kiusaamisesta kyse, ja kiusatuksi tulee sellainen, jolla ei valmiiksi ole laumaa kavereita, ja joka ei täten pysty puolustautua. Joka on itse niin kiltti, että ei kiusaa muitaa, ei tunne tarvetta kiusata muita, on tyytyväinen itseensä , ulkonäköönsä, statukseensa, perheeseensä.

- olet siis joko vain kiltti ja rumien ja tyhmempien ja katkerien kiusaamisen kohde
tai
-olet liian nätti tai lapsesi ovat liian kauniita
-hymyilet ja olet iloinen : opin sen täältä, eräästä uimahalliketjusta, että yli puolet mamoista vihaa sitä, että joku hymyilee ja on iloinen. Jos naama ei ole norsun vitulla, niin kaikki tulkitsevat sinut niin, että sinulla on ollut helppo elämä ja kaikki on kivaa ja lasten kanssa on kivaa (aivan sama vaikka olisit juuri toistaiseksi toipunut syövästä ja lapsesi olisivat myös kroonisesti sairaita, ja silti yrittäisit hymyillä ja olla iloinen koska et halua tartuttaa pahaa mieltä)

- sinä et suostu juoruamaan toisista ja puhumaan pahaa muista. Suurin osa ihmisistä tuntee tarvetta puhua ilkeästi toisista selän takana ja mustamaalata. Jos tätä ei harrasta itse, on suuri todennäköisyys, että itse joutuu näiden ilkeiden kielten kohteeksi.

Olen melko varma, että joku näistä on syynä. Olen elänyt keski-ikään asti, ja yleensä inhottavimmilla juoruakoilla, lihavilla ja rumilla, on paljon kavereita. Vakka löytää kantensa ja niin pois päin.

Tuo ensimmäinen kappale tekstistä voisi sopia minuun. Muutoksia todella on tapahtunut esim. töissä. Ja sekin on totta, että minä olen täysin yksin ja helppo kohde. Kukaan ei olis mun puolella, jos tulis jokin asia missä mun pitäsi puolustautua. Mutta siihen en halua mennä, että ajattelisin jtoenkin olevani vaan niin paljon parempi kuin muut. Sehän on tietysti yks tapa selvitä tämmöisestä.

 

[hm]

Mä olen ajan myötä joten kuten oppinut tulemaan toimeen tuon asian kanssa. Olen oppinut olemaan pienestä asti tosi itsenäinen ja pärjännyt monessa asiassa ja tilanteessa ihan yksin. Toisinaan taas tuo asia nousee pintaan ja tekee surulliseksi.

Mutta se koko ilmiö on jotenkin täysin käsittämätön. En pysty asettumaan sellaisen ihmisen asemaan, joka pystyy olemaan ilkeä tai jättämään jonkun ulkopuolelle, tai toimimaan ihan tarkoituksella jotenkin niin, että toiselle tulee paha mieli. Sen sijaan pystyn samaistumaan hyvin, jos huomaan toisen syrjityn tai ulkopuolisen. Jos olisin opettaja tai lapsiryhmien ohjaaja, niin huomaisin varmaan aina eniten ne hiljaisimmat ja yksinäisimmät ja yrittäisin todella tehdä töitä sen eteen, että ryhmässä kaikki ovat osallisia, eikä ketään syrjitä. En vain tajua miten joku vanhempi tai kasvatustyötä tekevä pystyisi sivuuttamaan sellaisen asian. Enkä tajua niitä opettajia, jotka sivuuttivat, en vieläkään, enkä varsinkaan nyt kun olen itse aikuinen.

Juuri kaltaisesi tulevat kiusatuksi. Samoin en pysty olla tahallisesti ilkeä kenellekään tai eristämään tarkoituksella ketään tai valehtelemaan kenestäkään juttuja takanapäin. työelämässä on onneksi sattunut vain fiksuja työyhteisöjä, samoin harrastuksissa.

 

[hm]

Tuo ensimmäinen kappale tekstistä voisi sopia minuun. Muutoksia todella on tapahtunut esim. töissä. Ja sekin on totta, että minä olen täysin yksin ja helppo kohde. Kukaan ei olis mun puolella, jos tulis jokin asia missä mun pitäsi puolustautua. Mutta siihen en halua mennä, että ajattelisin jtoenkin olevani vaan niin paljon parempi kuin muut. Sehän on tietysti yks tapa selvitä tämmöisestä.

No ihan tutkittu juttu on, että kiusatuksi esim. koulussa joutuu se parempi, joka ei itse kiusaa eikä edes ymmärrä, miten joku voi sitä tehdä. Ei välttämättä edes ymmärrän ennen kuin aikuisena mistä oli kyse. Eli se viaton/parempi.

 

[hm]

[QUOTE="plösö";23196327]Olen melko varma, että joku näistä on syynä. Olen elänyt keski-ikään asti, ja yleensä inhottavimmilla juoruakoilla, lihavilla ja rumilla, on paljon kavereita. Vakka löytää kantensa ja niin pois päin.



no, mä oon lihava ja ruma ja aika kova puhumaan paskaa muista takanapäin ja olen kyllä todella yksinäinen,jota en erityosen paljon edes ihmettele. kauniilla ja hoikilla on aina kavereita..[/QUOTE]

ehkä sinä koet kauniiksi ja hoikaksi ihan tavikset... vilkkaat ja tavallisen nätit puheliaat tyypit, jotka jauhavat sitä sontaa...

 

[täällä myös]

mistä päin olet ap? oli kuin omaa kirjoitustani.

Itse olen huomannut, että usein naisporukassa on tapana ottaa joku, jota porukalla haukutaan, ja jos et tähän osallistu, halutaan sinutkin helposti unohtaa porukasta. Minua ei kiinnosta haukkua ja ivata ketään, joten olen kai poikkeava. Olen itse koulukiusattu, syrjitty porukasta lapsena. Olin kaunis ja hoikka, ja kiusaajissa oli paljon lihavia ja rumia. Yritin olla huomaamaton, enkä ärsyttänyt ketään, mutta ilmeisesti olin helppo uhri, koska olin luonteeltani hiljaisempi ja rauhallinen.
tulen helpommin juttuun kahdenkesken, kuin isossa akkalaumassa, jossa on tapana juoruilla muista selän takana. tykkään keskustella syvällisesti, pohtia kaikkea maan ja taivaan välillä, ja onneksi minulla onkin muutama sydänystävä, mutta harmi vaan, välimatkaa on paljon.

 

[tuttua]

:hug: kaikille samaa kokeneille. On se tosiaan kumma juttu, miten siinä noin käy. Onko sulle ap, tai kellekään muulle tuttua se, että sinun kertomasi asiat/ tekemät ehdotukset sivuutetaan olan kohautuksella tai pidetään jopa typerinä? Jos taas joku muu tekee samanlaisen aloituksen, se saatetaan hyväksyä loistavana!
Mulle kävi kerran noin, kun opiskeluaikana tehtiin tiimissä yhtä projektia. Piti ideoida toteutustapoja. Heitin ilmoille idean, jota kommentoisiin käden huitaisulla. Pari minuuttia myöhemmin eräs ryhmän suosituimmista ehdotti tismalleen samaa. Voitte arvata, että idea valittiin. Tosin tällä kertaa tämä suosikki antoi tunnustuksen ideasta mulle, vaikka muut piti sitä edelleen hänen ideanaan.
Itse olen tullut siihen tulokseen, että ehkä yritän liikaa olla kaikkien kaveri. Aina pitäisi valita puolensa ja puukottaa toisia selkään. Niin monta vuotta on vain tullut oltua syrjittynä, että minusta ketään ei pitäisi jättää automaattisesti ulkopuoliseksi. En ole aina kiltti ja korrekti, mutta aina yritän löytää asioista eri puolia. Annan kaikille mahdollisuuden. Monesti sopeudunkin uuteen joukkoon pintapuolisesti nopeasti. Sen sijaan pitkäikäisiä ystävyyksiä ei synny. Tuttuakin tutumpaa on tuollaiset perhekerhotapaamiset, joista monet kertovat löytävänsä pitkäaikaisia ystäviä. Hyvän päivän asteelle jäävät.

 

["vieras"]

Tekstisi voisi olla myös minun suustani! Itseäni ei ole koskaan varsinaisesti kiusattu, mutta jo kouluaikoina olen ollut se joka jää vähän ulkopuoliseksi tai ainakin sellaiseksi, joka ei saa sydänystäviä sitten millään. Sama juttu työelämässä! Monesti ihmettelen samaa, mielestäni olen mukava ja ystävällinen kaikille, huumoria unohtamatta, mutta kai minussa jokin vika on, jota en vain itse näe :/

 

[muutama neuvo]

Jos haluat naisporukkaan jäseneksi, niin alat vain siis juoruilla toisista, siellä on varmasti jo joku otollinen kohde valittuna.

Sitten toisekseen, tämäkään ei välttämättä onnistu, jos toiset ovat kovasti lihoneet lasten myötä ja sinulla on edelleen vartalo ja kasvot tunnistettavissa ihmiseksi, tai jopa naispuoliseksi. Eli ensin pitäisi lihoa ja mielellään saisit olla tavis tai ruman puolella, lihavahko siis vähintään. Aivan täysin erilainen ei saisi olla, eli mielellään ei mikään hylje kuitenkaan. Sellainen tavallinen pulska lyhyt lihavahko rumahko nainen.

Kolmanneksi olet ilkeä muille ja nyrpeä ilme naamalla paitsi niille, joita ajattelet alkaa pitää kavereinasi. Heidän lapsiaan kehaiset niin pian sulla on kavereita joka sormelle.

Näin olen havainnut mammakerhoissa ja naapurustossa ja vastaavissa homman toimivan.

toivottavasti auttoi?

 

[jatkoa]

Neljänneksi valitat kovasti miten lapset herättelevät ja miten elämäsi on rankkaa. Herätät näin sympatioita ja saat ystäviä. Älä vaan yritä puhua mistään muusta kuin nikopetterin paskan väristä. Se tulkitaan erilaisuuden tavoitteluksi. Luulet vaan olevasi jotain.

Mielellään sitten lastesi kuteet sävy sävyyn ja kerrot miten eilen kävit shoppailemassa. Johan alkaa löytyä ystäviä.

Kokeile näitä ja menestys on suomalaisen mamman kaveririntamalla taattu.

 

[jatkoa]

Ihmiseltä et saa näyttää tai olla nätti. Suomimamma hyvine itsetuntoineen luulee heti sinun vievän hänen miehensä. Eli jos olet kaunis, ainoa tsaansi saada ystäviä on löytää toinen ihmisen näköinen. ei perse maassa kulkeva lyhytjalkainen paksu suomimamma.

Varmasti näillä vinkeillä löydät ystäviä.