Äidilläni oli mikrokalkkia, joka leikattiin ja josta patologi sitten löysi myös pahanlaatuisia muutoksia. Diagnoosi oli se pelätty; rintasyöpä. Onneksi löydös oli todella pieni (pari milliä), joten lääkärit antoivat hyvän ennusteen. Äidiltäni poistettiin toisessa leikkauksessa kainalon imusolmukkeet, joista ei löytynyt etäpesäkkeitä. Syöpä ei siis ollut ehtinyt levitä.
Sädehoidosta on kulunut nyt jo yli vuosi ja pari kontrollikäyntiäkin on jo takana. Mitään huolestuttavaa ei ole löytynyt ja äitini elääkin täyttä 'terveen' elämää. Raskainta tämän rintasyöpä-episodin aikana oli se, että aina muutaman viikon välein joutui sydän syrjällään odottelemaan tuloksia milloin leikkauksen onnistumisesta, milloin patologin lausunnoista. Siinä meni monta kuukautta ihan huurussa.
Tämän tarinan opetuksena on: rintasyövästäkin voi parantua, se ei ole kuolemantuomio! Ja mikrokalkkihan ei välttämättä edes syöpää olekaan. Voimia kuitenkin, tiedän kuinka raskasta epävarmuudessa eläminen on.